tiistai 2. lokakuuta 2012

Helsingin Uutiset: Tukholmasta mallia Tallinnanaukiolle?

Helsingin Uutiset: Tukholmasta mallia Tallinnanaukiolle? 2.10.2012

Helsingin kaupunki tutkii parhaillaan, pitäisikö Tallinnanaukio kattaa ja perustaa sinne etninen kauppahalli.

Itähelsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Tuomas Rantanen (vihr) maalailee blogissaan, että Tallinnanaukion väljänä esikuvana voisi olla Tukholman Hötorgetin etninen kauppahalli.

– Pidän ehdotustani etnisestä kauppahallista Itä-Helsingissä tavattoman realistisena. Rakennustekninen ammattitaitoni ei riitä arvioimaan, miten juuri Tallinnanaukion kattaminen tätä tarkoitusta varten onnistuu mutta minulle on väitetty, että senkin pitäisi olla mahdollista, Tuomas Rantanen kertoo.

Rantanen myöntää, että visio Hötorgetista nuhjuisella Tallinnanaukiolla kuulostaa varsin mielikuvitukselliselta.

Tallinnanaukion kattaminen ja etninen kauppahalli voisivat kuitenkin olla merkittäviä ympäristön parannus- ja vetovoimatekijöitä Itä-Helsingin omissa olosuhteissa.

– Maahanmuuttajia on keskittynyt paljon Itä-Helsinkiin koska siellä on suhteellisesti eniten kaupungin vuokrataloja. Etninen kauppahalli toisi esiin maahanmuuttajuuteen liittyviä myönteisiä asioita.

Rantasen mielestä Tallinnanaukio ei kaupunkitilana ole kauhean onnistunut ja se on vähän nuukahtanut paikka.

– Aukiolla olevat sosiaaliset ongelmat eivät tällä ratkea, ne vain siirtyisivät syrjemmälle toiseen paikkaan. Aukion kattaminen ja etninen kauppahalli voisivat kuitenkin olla jotakin uutta, yllättävää ja innovatiivista, jolla vahvistettaisiin Itä-Helsingin vetovoimaa.

Tuomas Rantanen teki aloitteen etnisen kauppahallin perustamisesta Itä-Helsinkiin viime marraskuussa.

Kaupungin virkamiehet ja kaupunginhallitus suhtautuivat ideaan myönteisesti, mutta eivät halunneet viedä ehdotusta eteenpäin.

Kaupunginvaltuuston enemmistö kuitenkin palautti kaupunginhallituksen vastauksen viime keväänä uuteen valmisteluun.

Valtuusto päätti, että kaupunki selvittää etnisen kauppahallin perustamisen Itä-Helsinkiin ensisijaisesti Tallinnanaukion kattamisella tai Puhoksen ostoskeskuksen yhteyteen.

– Kaupunginhallitus katsoi, että Tallinnanaukio on alueella ainoa paikka, jonka kaupunki itse omistaa. Siitä sain idean, että Tallinnanaukio voisi olla hyvä paikka etniselle kauppahallille, Tuomas Rantanen sanoo.