keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

HS: Tutkija: Äärioikeistolla jopa kymmeniätuhansia kannattajia Suomessa

Helsingin Sanomat/STT: Tutkija: Äärioikeistolla jopa kymmeniätuhansia kannattajia Suomessa 27.7.2011

Äärioikeiston kannattajien määrää Suomessa on hyvin hankalaa arvioida. Rasismintutkija Vesa Puuronen Itä-Suomen yliopiston sanoo, että nettifoorumeille kirjoittavien aktiivien ydinjoukkoon lukeutunee ennemmin satoja kuin tuhansia suomalaisia. Jos puhutaan vain äärioikeistolaisen ideologian kannattajista, pääluku voi nousta tuhansiin tai kymmeniintuhansiin.

Poliisi on viime päivinä vakuutellut, että äärioikeiston toiminta Suomessa on pienimuotoista. Äärioikeistolaisten ryhmien seurantaa on kuitenkin tehostettu Norjan joukkosurman vuoksi.

Äärioikeiston ja etenkin uusnatsien yhteistyö on tiivistynyt viime vuosina Pohjoismaissa internetin välityksellä.

Monet Suomen, Ruotsin ja Norjan uusnatsit ovat ryhmittäytyneet Pohjolan vastarintaliike -nimiseksi verkostoksi. Sen päämääränä on vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän kumoaminen ja natsivaltion luominen Pohjoismaihin ja mahdollisesti Baltiaan.

Pohjoismaiden natsien vastarintaliike kiistää nettisivuillaan, että sillä olisi yhteyksiä Norjan joukkosurmaajaan Anders Behring Breivikiin, eikä liike itse laske kuuluvansa äärioikeistoon.

Natsiliikkeen suomalaisversio Kansallinen vastarinta näkyy aika ajoin julkisuudessa, mutta muuten Suomen oikeistolaisten ääriryhmien verkostoista on todella vaikeaa saada selvää käsitystä.

Vesa Puuronen sanoo, että netissä toimii erilaisia ääriryhmittymiä, jotka eivät ole millään tavalla organisoituneita.

"Ei näiden tahojen tarvitse pitää mitään kokouksia, he voivat vaihtaa tietoja netin kautta. On olemassa suljettuja nettisivuja, joille ei pääse kuin kutsusta. Kuka sitten tietää, mitä kaikkea siellä tapahtuu."

Ruotsin suojelupoliisin Säpon mukaan tyypillisiä ääriryhmittymien tekemiä rikoksia ovat laittomat uhkaukset, häirintä, pahoinpitelyt, väkivaltaiset mellakat, vahingonteot ja töherrykset.

Pohjolan uusnatsit kehottavat netissä jäseniään kehittämään itsepuolustustaitojaan sekä harrastamaan kamppailulajeja. Verkoston nettisivustoilla esitellään muun muassa kamppailukuvia lyhythiuksisista tai kaljupäisistä, pari-kolmekymppisistä miehistä.

Pohjoismaiden natsiverkoston ideologinen johtohahmo on ruotsalainen Klas Lund. Nelikymppinen Lund on saanut Ruotsin median mukaan tuomiot ainakin taposta, törkeästä väkivaltarikoksesta, törkeästä ampuma-aserikoksesta ja varkauksista.

Puurosen mukaan nykyään äärioikeisto ei samalla tavalla korosta rotujen välisiä eroja kuin aiemmin. Tilalle on tullut kulttuurien rodullistaminen: väitteenä on, että eri kulttuureja tai uskontoja edustavat ovat ihmisinä ratkaisevasti erilaisia.

____________________________

Ilta-Sanomat: Tutkija näkee ääriarvoja myös valtavirtapolitiikassa

Tampereen yliopiston puoluetutkija Rauli Mickelsson arvioi, että äärioikeistolaiset ajatukset näkyvät nykyään myös valtavirtapolitiikassa.

Mickelsson tosin puhuu mieluummin äärinationalismista, koska perinteisen oikeistolaisuuden kanssa ääriliikkeillä on hyvin vähän yhteistä.

Eduskuntapuolueista äärikansallishenkisiä äänenpainoja kuuluu Mickelssonin mukaan lähinnä perussuomalaisten riveistä, vaikka hän muistuttaakin, etteivät kaikki perussuomalaiset suinkaan ole samasta puusta veistettyjä.

Uudessa eduskunnassa kansallishenkisyys on Mickelssonin mielestä silti näkyvästi edustettuna.

– Eduskunnassa istuu vajaat kymmenen tällaista äärinationalistia.
Esimerkiksi kulttuurien rodullistamista harrastaa tutkijan mukaan ainakin kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps.) blogiteksteissään.

Avoimesti äärinationalistista argumentaatiota löytyy Mickelssonin mukaan eduskuntaan pyrkineistä Muutos 2011 -puolueesta sekä erityisesti vapauspuolueesta.

Keväällä puoluerekisteriin pyrki myös natsipuolue. Sen hakemus kuitenkin raukesi, koska puoluetta puuhaavat eivät toimittaneet viranomaisille pyydettyjä lisätietoja.