tiistai 26. heinäkuuta 2011

HS: Supo: Suomen äärioikeisto on pieni

HS: Supo: Suomen äärioikeisto on pieni 26.7.2011

Suojelupoliisin (Supo) mukaan äärioikeistolaisia ryhmiä on Suomessa vähän ja ne ovat henkilömääriltään pieniä.

"Suojelupoliisin arvion mukaan Suomessa ei ole sellaisia äärioikeistolaisia ryhmiä tai yksittäisiä henkilöitä, jotka saattaisivat ideologiansa pohjalta syyllistyä tämän luokan rikoksiin", sanoo viestintäpäällikkö Liinu Lehto-Seljavaara viitaten Norjan terrori-iskuun.

"Toisaalta yksittäisen toimijan tekoja on hyvin vaikea ennakoida ja estää", hän lisää.

Tämänhetkisen tiedon mukaan Norjan iskuilla tai epäillyllä ei ole konkreettisia yhteyksiä Suomeen.

Norjan poliisi on kertonut, että epäillyllä on äärioikeistolaisia ajatuksia. Toistaiseksi ei kuitenkaan varmuudella tiedetä, liittyikö isku mihinkään ryhmään.

Supon mukaan Suomessa äärioikeistolaisten ryhmien jäsenet ovat syyllistyneet esimerkiksi kunnianloukkauksiin, laittomiin uhkauksiin, pahoinpitelyihin ja vahingontekoihin.

Keväällä Supo arvioi HS:lle, että ainoa jossain määrin aktiivinen äärioikeistolainen liike on Suomen Vastarintaliikkeeksi (SVL) itseään kutsuva ryhmä.

Ryhmällä on aktiiveja useilla paikkakunnilla, mutta ydinjoukkoon kuuluu Supon arvion mukaan joitakin kymmeniä ihmisiä, lähinnä nuoria miehiä.

Ryhmästä uutisoitiin viimeksi huhtikuussa, kun Oulun torilla eduskuntavaalitilaisuudessa tapahtui välikohtaus Vastarintaliikkeen jäsenten ja kokoomuksen vaalivirkailijoiden välillä.

"Suomen Vastarintaliike on ollut seurannassa jo useita vuosia. Oulun tapausta lukuun ottamatta ryhmän toiminta on ollut vähäistä, lähinnä propagandaa internetissä sekä lentolehtisten ja julkisille paikoille liimattujen tarrojen levittämistä", Liinu Lehto-Seljavaara sanoo.

SVL määrittelee itsensä kansallissosialistiseksi ja sillä on yhteyksiä Ruotsiin ja Norjaan.

Sunnuntaina ryhmän nettisivuilla julkaistiin kirjoitus, jossa tehtiin pesäeroa Norjan iskusta epäiltyyn.

"Hän ei ole 'äärioikeistolainen' siinä mielessä, että hän olisi nationalisti tai että hänellä olisi jotain yhteistä kanssamme", sivuilla kirjoitettiin.

Norjassa turvallisuuspoliisi on havainnut viitteitä äärioikeistolaisten toimijoiden ja järjestäytyneiden rikollisliigojen yhteydenpidosta.

Suomessa on ainakin yksi järjestäytyneen rikollisuuden ryhmä, jonka jäsenistössä on ollut useita skinitaustaisia miehiä.

Poliisijohtaja Robin Lardot kertoo, että rikollisjengien ja äärioikeiston välisiä kytkyjä on selvitelty myös Suomessa. "Tämänhetkinen tilanne on se, että mitään voimakasta yhteenliittymää ei ole, päinvastoin", Lardot sanoo.

Supon mukaan yleisesti ottaen skinhead-aktivismissa on kuitenkin havaittu kasvua ja paikallisia skiniryhmiä toimii useissa kaupungeissa.

"Skinhead-aktivismiin liittyvä rikollisuus on pääosin spontaania ja tilannesidonnaista", Lehto-Seljavaara kuvaa.