keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

YLE: Halonen: Vihalle rakentuvia asioita vastustettava

YLE Uutiset: Halonen: Vihalle rakentuvia asioita vastustettava 27.7.2011

Presidentti Tarja Halosen mielestä norjalaisille on nyt annettava aikaa surra viime perjantain veritekoja. Samalla on pohdittava mitä voidaan tehdä, että samankaltaisia tilanteita ei tulisi eri maissa uudelleen, sanoo Halonen Kultarannassa antamassaan haastattelussa.

Halosen mukaan nyt on paikka sekä poliittiselle analyysille että sen pohtimiselle, onko olemassa ilmiöitä, joita pitäisi ajoissa vastustaa.

Halonen sanoo itse pitävänsä tällaisina ilmiöinä rasismia, suvaitsemattomuutta ja monia vihalle rakentuvia asioita.

Halosen mukaan on mietittävä myös mitä voidaan tehdä turvallisuuden puolesta niin, että demokratiaa ja avointa yhteiskuntaa voitaisiin suojella menemättä haitallisesti vaikuttaviin ylilyönteihin.

Halonen muistuttaa, että erilaisten liikkeiden piirissä on aina ollut ääri-ilmiöitä, jotka katsovat, että aate antaa oikeutuksen väkivaltaiseen käyttäytymiseen, jopa toisten surmaamiseen.

- Minusta on selkeästi sanottava, että tämä oli äärioikeiston piirissä syntynyt liike, mutta se olisi voinut syntyä jossain muussakin osassa poliittista kenttää, sanoo Halonen.

Aselakia kiristettävä

Aselakia ja muuta asiaan vaikuttavaa lainsäädäntöä pitäisi Halosen mukaan edelleen tiukentaa niin, että ajattelutavaltaan sairaat ihmiset tai äkkipikaisuuksissaan kuka tahansa ei voisi käyttää liian voimakkaita aseita.

Vaikka Norjan tapaus on omaa luokkaansa, menetetään erilaisten riitojen päätteeksi lukematon määrä ihmishenkiä, sanoo Halonen. Jos aseita ei olisi niin helposti käytettävissä, olisi Halosen mukaan väkivallan määrä luultavasti pienempi.

Halonen peräänkuuluttaa ääri-ilmiöiden taltuttamiseksi erityisesti vuorovaikutuksen lisäämistä ihmisten välillä. Halosen mukaan vaakakupissa ovat sananvapaus ja mielipiteen ilmaisun vapaus ja niiden vastapainona erilaisten mielipiteiden sietämisen tahto.

- Ihmisen oikeus omaan mielipiteeseen ei oikeuta häntä käyttäytymään loukkaavasti tai väkivaltaisesti toista ihmistä kohtaan. Tämän tasapainon löytämisessä on modernissa informaatioyhteiskunnassa vielä paljon tehtävää, toteaa Halonen.

Halosen mukaan aihetta pohdintaan antaa esimerkiksi se, miten internetissä saataisiin toimimaan samat säännöt kuin muussa elämässä. Myös erilaisten turvahenkilöiden yhteistyön tehostaminen on tärkeä asia.

Halosen mukaan Suomen ovat tähän herättäneet meillä sattuneet koulusurmat.

Turvallisuuteen kiinnitettävä huomiota

Halosen mukaan Norjan iskun poliittisen luonteen vuoksi on hyvä kiinnittää huomiota myös poliittisen johdon turvaamiseen Suomessa. Esimerkiksi julkisten rakennusten edustalla järjestettävien joukkotilaisuuksien sääntöjä kannattaa hänen mielestään harkita.

Halosen mukaan kannattaa miettiä myös, onko joukkotilaisuuksissa sellaista, missä kaikkien osallistujien turvallisuutta voidaan lisätä.

- Lisää avoimuutta, lisää demokratiaa, lisää toinen toistemme kanssa vuorovaikutusta on vielä parempi avain näihin, sanoo Halonen.