sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

YLE: Äärioikeisto suurennuslasin alle myös Suomessa

YLE Uutiset: Äärioikeisto suurennuslasin alle myös Suomessa 24.7.2011
MTV3: Yle: Äärioikeisto tehotarkkailuun myös Suomessa (Robin Lardot)

Äärioikeiston toiminta aiotaan nyt ottaa erikoistarkkailuun myös Suomessa. Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan erilaisten ääriliikkeiden suosio on trendimäistä toimintaa, joka jossain tuulta purjeisiinsa saatuaan saattaa kasvattaa suosiotaan muuallakin.

Paateron mukaan Norjan tapaus osoitti, että suomalaisten ei pidä olla sinisilmäisiä, vaikka konkreettista uhkaa ei tällä hetkellä ole.

- Suojelupoliisi tarkkailee jatkuvasti äärioikeiston liikkeitä, mutta mitään tarkkaa arviota mahdollisena uhkana pidettävistä henkilöistä ei ole, Paatero sanoo YLE Uutisten haastattelussa.

- Tänä päivänä ei poliisissa voi pitää mitään yllätyksenä, mutta (Norjan) tapahtumien laajuisia ja tällaista tuhoa aiheuttaneita tapahtumia ei tietenkään toivo missään tapahtuvan, Paatero kommentoi perjantaista verilöylyä.
Europol kartoittaa Pohjoismaiden ääriliikkeitä

Suomi saa lähipäivinä Euroopan poliisivirastolta Europolilta kutsun ääriliikkeiden toiminnan kartoittamiseksi Pohjoismaissa. Kutsu perustuu Europolin mandaattiin kutsua koolle asiantuntijakokonaisuus, kun jotain isoa tapahtuu. Vielä ei tiedetä, milloin asiantuntijat aloittavat arvioinnin ja kuinka kauan työ tulee kestämään.

Paatero näkee äärioikeiston terrorismin uhan olevan suurempi muissa Pohjoismaissa kuin Suomessa.

- Kuten nyt nähtiin, äärioikeiston terroriuhka on todellinen Pohjoismaissa. Mitään viitteitä siitä ei kuitenkaan ole, että uhka kohdistuisi Suomeen. Tanskassa, Norjassa ja myös Ruotsissa tilanne on selvästi erilainen kuin Suomessa.

Paatero arvioi, että aihe tulee olemaan hyvin vahvana esillä myös elokuussa Norjassa pidettävässä poliisiylijohtajien kokouksessa.

_____________________

MTV3: Yle: Äärioikeisto tehotarkkailuun myös Suomessa

Äärioikeistoa aletaan tarkkailla tehostetusti myös Suomessa.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoo Ylelle, että ääriliikkeiden suosio on trendinomaista: näyttävät teot saattavat kasvattaa niiden suosiota.

Paateron mukaan suomalaistenkaan ei pidä olla sinisilmäisiä, vaikka konkreettista uhkaa ei tällä hetkellä olekaan.

Europol on tarjonnut apuaan terrorismin ja äärioikeiston tutkimiseen Pohjoismaissa, myös Suomessa.

Oslon pommi-iskusta ja Utöyan saaren verilöylystä pidätettyä Anders Behring Breivikiä kuvataan äärioikeistolaiseksi.

Katso poliisijohtaja Robin Lardotin haastattelu (Kymmenen uutiset 24.7.2011)