lauantai 14. kesäkuuta 2014

HS: Suomalaiseksi väitetty mies esiintyi äärijärjestö Isisin tv-ohjelmassa

Helsingin Sanomat: Suomalaiseksi väitetty mies esiintyi äärijärjestö Isisin tv-ohjelmassa 14.6.2014

Suomalaiseksi väitetty mies kertoo äärijärjestö Isisin tuottamalla videolla saapuneensa Syyriaan perustamaan islamilaista kalifaattia.

HS hankki videopätkän Washingtonissa toimivalta Memri-instituutilta (Middle East Media Research Institute). Memri nappasi videon viime joulukuussa äärijärjestö Isisin Twitteriin linkittämästä videosta.

Videon alkuperäisessä linkissä haastateltavan väitetään olevan Suomesta. Videolla häntä kutsutaan nimellä "Abu Mansuur".

Noin viikko sitten Syyriassa kuolleella somalialaistaustaisella espoolaisella jihadistilla oli sama taistelijanimi. HS ei kuitenkaan pystynyt varmistamaan, että kyse on samasta henkilöstä.

Päiväämätön video on kuvattu iltahämärissä kaupungin kadulla tiettävästi jossain päin Syyriaa. Taustalle on kokoontunut yleisöksi miehiä ja nuoria poikia.

Ääri-islamilaisten järjestöjen käyttämä musta lippu roikkuu seinällä. Osalla maassa istuvista miehistä on kiväärit kädessään ja mustat huput peittämässä kasvoja.

Väkijoukon edessä seisoo kaksi nuorta miestä, joita valkoiseen asuun pukeutunut mies haastattelee. Haastattelija kysyy alkuun takeltelevalla englannilla, minkä vuoksi "Abu Mansuur" on saapunut Syyriaan.

"Jätit perheesi. Mistä syystä? Miksi?"

Suomalaiseksi väitetty mies vastaa englanniksi. Aksentti kuulostaa suomalaiselta.

"Palauttaakseni..."

Tässä kohtaa haastattelijan ääni peittää "Abu Mansuurin" puheen, sillä haastattelija kääntää englanninkielisen vastauksen arabiaksi. Vain arabiankielinen käännös on kuultavissa videolta.

"Tulin kotimaastani perustamaan kalifaattia Al-Shamiin", haastattelija tulkkaa.

Al-Sham on arabiaa ja tarkoittaa jihadistien kielenkäytössä muinaista Suur-Syyrian aluetta, joka ulottui Välimereltä nykyisen Irakin alueille.

Jihadistijärjestö Isisin nimi on johdettu sanoista Irakin ja al-Shamin islamilainen valtio.

"Koska kalifaatin alaisuudessa kaikkia kohdellaan oikeudenmukaisesti – muslimeja, juutalaisia, kristittyjä ja kaikkia muita uskontoja. Koska ei ole mitään oikeudenmukaisempaa kuin Jumalan sharia", tulkki jatkaa kääntämistä.

Video katkeaa. Leikkauksen jälkeen juontaja jatkaa arabiaksi.

"Jos haluat helvettiin, valitse demokratia, sanoo veljemme Abu Mansuur tässä."

Abu Mansuur nyökyttää päätään.

"Jos valitset paratiisin, pysy lujana. Jos Jumala suo, kalifaatista seuraa paratiisi."

Memrin julkaisema video päättyy.

Videolla näkyvän arabiankielisen logon perusteella haastattelu on lähetetty alun perin Al-I'tisam-kanavalla. Al-I'tisam on Syyriassa ja Irakissa taistelevan äärisunnalaisen jihadistijärjestö Isisin mediasiipi.

Memri taas on erikoistunut julkaisemaan ja jakamaan episodeja arabi- ja muslimimaiden tv-lähetyksistä ja kääntämään niitä englanniksi. Arvostelijoiden mukaan Memri haluaa julkaisupolitiikallaan luoda muslimimaista kielteistä kuvaa.

Videohaastattelu kuulostaa salafi-jihadistisen ideologian todistuspuheenvuorolta, arvioi terrorismintutkija Leena Malkki Helsingin yliopistosta.

"Tuossa kontekstissa puhe ei kerro paljoakaan puhujasta henkilönä vaan jotakin yleistä siitä, mitä salafisti-jihadistin odotetaan sanovan tässä tilanteessa."

Puheet kalifaatista ja demokratian hylkäämisestä voivat Malkin mukaan viitata vanhoilliseen sunnalaiseen salafi-jihadismiin. HS:n tietojen mukaan kaikilla kolmella Syyriassa kuolleella suomalaisella on ollut kytköksiä Isis-järjestöön, joka edustaa jyrkintä salafi-jihadismia.

Viikko sitten kuollut espoolainen jihadisti oli linkittänyt Facebook-sivuilleen Isisin toimintaa puolustavia tekstejä.

Suojelupoliisin mukaan Suomesta on lähtenyt Syyriaan 30–40 ihmistä. Malkki korostaa, että lähtijät eivät ole homogeeninen ryhmä. Osa on lähtenyt tekemään humanitaarista työtä.

"Jotkut ovat olleet jo Suomessa radikalisoituneita. Osa ei ole ollut, mutta voidaan ajatella, että radikalisoituminen voi siellä lisääntyä."

Jotkut Suomesta Syyriaan lähteneet ovat HS:n tietojen mukaan korostaneet taistelevansa Syyriassa vääräuskoisina pitämiään shiioja vastaan. On jopa kerrottu avoimesti Facebookissa, että tarkoitus on tappaa shiioja.

Suomen viranomaiset ovat huolestuneet Syyriasta Suomeen mahdollisesti palaavien synnyttämästä turvallisuusuhasta. Malkin mukaan huolta on myös Suomen shiia- ja sunniyhteisöjen välien kiristymisestä sekä sodasta palaavien mielenterveydestä.

"Toisaalta, vaikka olisi Syyriassa radikalisoitunut ja vaikka olisi luonut kontakteja terroristijärjestöihin, niin se ei välttämättä vielä tarkoita sitä, että olisi Suomessa valmis terrorismiin."