torstai 12. kesäkuuta 2014

Yle: Supo: Radikaali-islamistisen terrorismin uhka Suomessa kohonnut

Yle: Supo: Radikaali-islamistisen terrorismin uhka Suomessa kohonnut 12.6.2014
Uusi Suomi: Suojelupoliisi: Suomesta noin 20 ihmistä osallistui väkivaltaiseen toimintaan Syyriassa
Tiedote: Terrorismin uhka-arvio

Suojelupoliisi on julkaissut uuden uhka-arvion terrorismista Suomessa.

Suojelupoliisin tuoreen arvion mukaan radikaali-islamisteihin kytkeytyvä terrorismin uhka on kohonnut myös Suomessa. Supon mukaan syynä ovat lähinnä Syyrian konflikti ja siihen liittyvät ilmiöt.

Supon arvion mukaan Suomi ei kuitenkaan edelleenkään ole terroristijärjestöjen ensisijainen kohdemaa ja organisoidun, esimerkiksi Al-Qaidan johtaman terrorismin uhka Suomea tai suomalaisia kohtaan on yhä matala.

Kohonnut uhka koskee ilman ulkopuolista ohjausta toteutettavia väkivallantekoja.

Supon mukaan Suomessa oleskelee aiempaa enemmän henkilöitä, joilla on yhteyksiä terroristijärjestöihin. Määrää lisäävät Syyrian konfliktialueelle matkustaneet ja sieltä takaisin Suomeen palanneet henkilöt, jotka ovat osallistuneet aseelliseen toimintaan.

Supon mukaan sen tiedossa ei ole konkreettisia Suomeen kohdistuvia terrorihankkeita. Supo kuitenkin varoittaa, että Syyriaan kytkeytyvien verkostojen ja yksittäisten henkilöiden toiminta on arvaamatonta ja vaikeasti ennakoitavissa.

__________________________________________

Uusi Suomi: Suojelupoliisi: Suomesta noin 20 ihmistä osallistui väkivaltaiseen toimintaan Syyriassa

Suomesta on lähtenyt Syyriaan ihmisiä, jotka ovat osallistuneet väkivaltaiseen toimintaan Syyrian kapinallisjoukoissa, suojelupoliisi kertoi hetki sitten pidetyssä tiedotustilaisuudessaan. Suojelupoliisi on joutunut arvioimaan uudelleen terrorismin uhkaa Suomessa, koska maassa on entistä enemmän ihmisiä, joilla on terroristikytköksiä.

–Puhumme noin 40:stä Syyriaan matkustaneesta, ja heistä noin puolet on osallistunut väkivaltaiseen toimintaan siellä, suojelupoliisin ylitarkastaja Tuomas Portaankorva kertoi.

Ne, jotka eivät osallistuneet väkivaltaisuuksiin, matkustivat Syyriaan muun muassa tekemään humanitaarista toimintaa. Portaankorva kuitenkin korostaa, että tilanne Syyriassa on niin kaoottinen, että myös humanitaarista työtä tekemään menevät voivat löytää itsensä väkivaltaisista tilanteista.

Syyriaan matkustaneiden joukossa on Portaankorvan mukaan eri etnisiä taustoja omaavia ihmisiä, myös kantasuomalaisia.

Portaankorva arvioi, että Syyrian väkivaltaisuuksiin voi osallistua enemmänkin Suomesta tulleita, mutta suojelupoliisin tiedossa on 20 ihmistä.

Suomessa on yhteensä noin 200 ihmistä, joilla on yhteyksiä terroristijärjestöihin, kertoi suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari.

Portaankorvan mukaan Euroopassa pelätään, että syyrialaisperäiset verkostot leviävät Eurooppaan, ja rupeavat sitten ”masinoimaan iskuja ja tekevät suunnitelmia, jotka toteutetaan Euroopassa”.

–Se on ihan konkreettinen uhka, johon Euroopassa suojeluviranomaiset, kuten suojelupoliisi, joutuvat varautumaan, Portaankorva sanoi.

Suojelupoliisi kertoi aiemmin tänään, että terrorismin uhka Suomessa on kohonnut entisestä, mutta ei ole edelleenkään korkealla tasolla. Kansanedustaja Tom Packalén kommentoi tilannetta Puheenvuoron blogissaan.

Syyrian sisällissota on jatkunut jo noin kolme vuotta.
__________________________________________

Tiedote: Terrorismin uhka-arvio

Suomi ei ole väkivaltaisten radikaali-islamististen tai muiden terroristijärjestöjen ensisijainen kohdemaa. Organisoituneen terrorismin uhka suoraan Suomea tai sen väestöä kohtaan on siten edelleen matala.

Ilman ulkopuolista ohjausta toteutettujen radikaali-islamististen väkivallantekojen uhka Suomessa samoin kuin muualla Euroopassa on kuitenkin kohonnut. Tällaisten tekojen taustalla voivat olla yksittäiset radikalisoituneet henkilöt tai pienryhmät, jotka toimivat täysin itsenäisesti tai joilla saattaa olla kytköksiä ulkomailla toimiviin väkivaltaisiin verkostoihin. Ulkomaisissa konflikteissa – erityisesti Syyriassa – aseelliseen toimintaan osallistuvien, ja sieltä Suomeen palaavien henkilöiden lukumäärä on kasvussa. Tällaisten henkilöiden länsimaalaisvihamielinen maailmankuva sekä mahdollisesti alentunut kynnys ja yksilölliset syyt väkivallan käyttöön ovat uhkaa kohottavia tekijöitä. Koska uhka on muuttunut entistä monimuotoisemmaksi, sen tason ja kohdentumisen arviointi on entistä vaikeampaa.

Maassamme on muita valtioita sekä uskonnollisia intressejä edustavia kohteita sekä kansainvälisiä tapahtumia, joihin kohdistuu normaalia korkeampi uhka sekä terroristijärjestöjen että yksittäisten radikaalien henkilöiden taholta.