lauantai 6. helmikuuta 2016

Yle: Poliisi vahvistaa joukkojaan Helsingissä lauantaina – "Uudenvuoden tapahtumat voivat toistua"

Yle: Poliisi vahvistaa joukkojaan Helsingissä lauantaina – "Uudenvuoden tapahtumat voivat toistua" 6.2.2016

Perussuomalaisen Suomen Uutisten mukaan vastaanottokeskuksissa kiertää viestejä, joissa ihmisiä kehotetaan saapumaan Helsingin keskustaan lauantai-iltana kello kahdeksalta. Rikosylitarkastaja Juha Laaksonen toteaa Ylelle, että Helsingin poliisi suhtautuu asiaan vakavuudella. "On parempi varautua ja ennalta estää kuin jälkikäteen selvitellä tapahtuneita asioita", hän sanoo.

Poliisi varautuu ennalta ehkäisemään uudenvuodenyön kaltaiset tapahtumat Helsingin keskustassa huomenna lauantaina, sanoo rikosylitarkastaja Juha Laaksonen Helsingin poliisista Ylelle.

Perussuomalainen Suomen Uutiset kirjoitti perjantaina, että sen tietojen mukaan vastaanottokeskuksissa kiertäisi viestejä, joissa kehotettaisiin saapumaan Helsingin keskustaan lauantai-iltana kello kahdeksalta.

Laaksonen kertoo Ylelle, että Helsingin poliisi on tehnyt "tsekkauksia sosiaaliseen maailmaan, internetverkkoon" ja käynyt hankkimassa tietoa vastaanottokeskuksissa.

– Tämän tiedonhankinnan pohjalta on päädytty siihen, että huomenna mobilisoidaan sen verran joukkoja Helsingin keskustaan, että pystytään ennalta estämään tämänkaltaiset tapahtumat mitä uutenavuotena tapahtui.

Ottaako poliisi tällaiset epäilyt tosissaan?

– Se, onko kyseessä huhu, onko kyseessä varteenotettava asia, yhtä kaikki, kun ajatellaan sitä, mitä uutenavuotena tapahtui, en pidä yhtään mahdottomana, että tämänkaltaisia vastaavia tapauksia tapahtuisi myös nyt kuluvana viikonloppuna, Laaksonen vastaa kysymykseen ja jatkaa:

– Tietysti on niin, että on parempi varautua ja ennalta estää kuin jälkikäteen selvitellä tapahtuneita asioita.

"Olemme tiedustelleet eri lähteistä, on kahtalaista tietoa"

Suomen Uutisten mukaan huomiseksi kokoontumispaikaksi esitettäisiin joko Kolmen sepän aukiota tai Rautatientorin aluetta ja viestit antaisivat syytä olettaa, että uudenvuoden tapahtumat saattaisivat toistua.

Onko Helsingin poliisilla tietoa siitä, että vastaanottokeskuksissa olisi kiertänyt Suomen Uutisten kuvailemia viestejä?

– Olemme hankkineet tietoa ja tiedustelleet eri lähteistä. On kahtalaista tietoa: On mahdollista, että tämänkaltaisia tapahtumia tulisi tapahtumaan. On myös toiseen suuntaan – että tämä olisi huhu tai juoru. On tietysti niin, että kun peilataan tätä tilannetta uuteenvuoteen, sen pohjalta leikkiin ei kannata lähteä. Suhtaudumme [asiaan] tietyllä vakavuudella, rikosylitarkastaja Juha Laaksonen sanoo.

Joukkojen "mobilisoiminen" tarkoittaa Laaksosen mukaan käytännössä sitä, että poliisi vahvistaa jo olemassa olevia resurssejaan, sen verran, että pystyy puuttumaan viikonloppuna mahdollisesti ilmeneviin tilanteisiin.

– Viikonloppu Helsingissä on muutenkin vilkas. Jos tämänkaltaisia tapahtumia tulee vielä siihen lisäksi, pystymme näillä resursseilla toimimaan hyvin ja ennalta estämään mahdolliset tapaukset mitä siellä tulee.

Helsingin poliisi: Teemme aina yhteistyötä KRP:n kanssa

Uudenvuodenyön tapahtumista Helsingissä on liikkunut alkuvuonna ristiriitaista tietoa. Helsingin poliisi kertoi tuoreeltaan, että joukko turvapaikanhakijoita olisi suunnitellut uudenvuodenaatoksi samankaltaista toimintaa kuin Saksan Kölnissä. Kölnissä on raportoitu uutenavuotena muun muassa epäillyistä seksuaalirikoksista.

Keskusrikospoliisista puolestaan on todettu, ettei esitutkinnassa ole käynyt ilmi mitään sellaista, joka antaisi jälkikäteen aiheen uskoa, että Suomessa olisi suunniteltu samanlaista laajamittaista tapahtumaa kuin Kölnissä.

Tammikuun lopussa Helsingin poliisi tiedotti, että sillä on uudenvuoden tapahtumien seurauksena tutkinnassa kaikkiaan 15 rikosilmoitusta. Päärikokset olivat yksi raiskaus, kaksi raiskauksen yritystä ja 12 seksuaalista ahdistelutapausta, poliisi kertoi tuolloin.

Helsingin poliisin ja keskusrikospoliisin näkemykset uudenvuodenyön tapahtumista poikkesivat toisistaan jonkin verran. Onko tässä asiassa tehty yhteistyötä keskusrikospoliisin kanssa?

– Sanotaan näin, että me teemme aina yhteistyötä KRP:n kanssa, kun on kyse asioista, jotka menevät Helsingin ulkopuolelle. Asioissa, joissa ovat esillä tämänkaltaiset asiat, on tehty yhteistyötä ja tehdään edelleenkin, Laaksonen vastaa.

Hänen mukaansa Helsingin poliisi ja keskusrikospoliisi vaihtavat tietoja keskenään eikä sillä ole merkitystä, minkä tiedon kukakin on saanut. Tämänhetkisissä epäilyissä tietoa kaivetaan yhä, Laaksonen toteaa.

"Olemme valmiina, jos asioita alkaa ilmetä"

Helsingin poliisi tiedotti eilen torstaina viestipalvelu Twitterissä, että se on saanut useita ilmoituksia niin sanotusta pro-raiskaus-tapahtumasta ja että tapahtuma on peruttu. Asiasta kertoi Helsingin Sanomien Nyt perjantaina iltapäivällä.

Yle haastatteli Helsingin poliisin rikosylitarkastajaa Juha Laaksosta perjantaina illalla kello kuuden jälkeen eli sen jälkeen, kun poliisi oli jo kertonut pro-raiskaus-tapahtuman peruuntumisesta. Laaksonen sanoi Ylen haastattelussa, että poliisi on käynyt vastaanottokeskuksissa ja "sitä kautta hankkimassa tietoa" ja päätynyt "siihen, että huomenna mobilisoidaan sen verran joukkoja Helsingin keskustaan, että pystytään ennalta estämään tämänkaltaiset tapahtumat mitä uutenavuotena tapahtui". Hänen mukaansa poliisi suhtautuu asiaan vakavuudella ja on viikonloppuna valmiina, "jos tämänkaltaisia asioita alkaa ilmetä".