Karjalainen: Yksityiskohtiin ja suuriin linjoihin

Karjalainen: Helena Tahvanainen: Yksityiskohtiin ja suuriin linjoihin 22.6.2010

Seuraavien eduskuntavaalien yhteydessä suunnitellaan pidettäväksi myös siirtolaisparlamentin vaalit. Siirtolaisparlamentin takana on joukko tunnettuja ja vaikutusvaltaisia uussuomalaisia, kuten Alexis Kouros ja Umaya Abu-Hanna. Koska parlamentin rahoitus ei lehtitietojen mukaan ole vielä selvä eivätkä äänestys- ja vaalikelpoisuudenkaan rajat sinetöidyt, parlamentista kannattanee puhua vasta periaatteellisella tasolla.

Periaatteellisella tasolla mielipiteeni on vahva kyllä.

Suomalaisessa keskustelussa sotkeutuu – monet tekevät jopa kaikkensa sotkeakseen – kauheaksi sekamelskaksi kaikki ulkomaalaista syntyperää olevat suomalaiset ja Suomessa asuvat. Päivä päivältä ilmeisemmäksi tulee, että Suomeen muualta muuttaneet tarvitsevat itselleen juuri siirtolaisparlamentin tyyppisen puolestapuhujan. Puhuttavaa on paljon, ja tarve mielipidevaikuttajalle suuri.

Mielipideilmasto on muuttunut nopeasti ja radikaalisti.

Somalialaissyntyinen vihreiden kansanedustajaehdokas Zahra Abdulla pääsi edellisissä eduskuntavaaleissa niin lähelle kansanedustajapaikkaa, että televisiossa häntä jo ehdittiin haastatella ja onnitella.

Kolmen vuoden takaisilla eduskuntavaalisivuillaan helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu, kätilö Abdulla sanoo näin: ”Kaikki puolueet puhuvat maahanmuuttajien puolesta, mutta kukaan ei laita kotouttamiseen rahaa.”

Muutoshan on veret seisauttava.

Nyt ei todellakaan puhuta puolesta! Nyt kilpaillaan siitä, mikä puolue uskaltaa ottaa perussuomalaisten jälkeisen kakkospaikan siinä, kuinka räikeästi maahanmuuttajia vastaan sanaillaan.

Abdullan puolue vihreät sekä vasemmistoliitto ovat ainoina tehneet selkeän pesäeron rasismin kanssa flirttailulle.

Siirtolaisparlamenttiin kaavaillaan 50 paikkaa. Poliittisesti ja uskonnollisesti se olisi riippumaton, eikä se keskittyisi yksinomaan maahanmuuttajien ongelmiin eikä ainakaan pelkästään niihin ongelmiin, jotka epäluuloisessa ja osin erittäinkin asiantuntemattomassa yleisessä keskustelussa nousevat esiin.

Maahanmuuttajilla on sekä yhteiset että erityiset ongelmansa verrattuna toisiin maahanmuuttajiin ja syntyperäisiin suomalaisiin. Maahanmuuttajiakaan eivät kiinnosta, eivätkä heille ole relevantteja pelkästään niin sanotut maahanmuuttajakysymykset vaan elämän ja yhteiskunnan koko kirjo.

Ikävä kyllä on jo laskeskeltu (Helsingin Sanomat, 18.6.), kuinka paljon kukin kansallisuusryhmä saisi parlamenttiin edustajia. Jos äänestyskäyttäytymistä ohjaisi etninen alkuperä, leijonanosan parlamenttipaikoista saisivat luonnollisesti venäläiset ja virolaiset ja heidän perässään somalit ja kiinalaiset.

Koko hyvä ajatus menettää merkityksensä, jos siirtolaisparlamentista tulee kansallisuuksien kilpalauluareena. Äänestäjille ja erityisesti siirtolaisparlamenttiin valittavilta voi vain toivoa viisautta katsoa maailmaa laajemmin kuin entisen kotimaan perspektiivistä.

Toisaalta sitäkään perspektiiviä ei pidä ylenkatsoa eikä ainakaan paheksua. Niin ruotsin- kuin amerikansuomalaisetkin ovat aina pitäneet yhtä.

Kirjoittaja on Karjalaisen pääkirjoitustoimittaja.