torstai 10. kesäkuuta 2010

YLE: Salolaisen tytön sieppaus sepitettä

YLE Turku: Salolaisen tytön sieppaus sepitettä 10.6.2010

Salossa paljastunut tytön sieppaus on poliisin tutkimusten mukaan sepitettä. Poliisin mukaan tytön kertomukseen liittyy piirteitä, joita ei ole pystytty todistamaan esitutkinnassa. 16-vuotiaan tytön kertomuksen mukaan kaksi tummaihoista miestä kaappasi hänet koulumatkalla tummansiniseen pakettiautoon toukokuun puolivälissä.

Tytön mukaan sieppaajat kuljettivat hänet metsikköön, jonne sieppaajat jättivät hänet. Tyttö kertoi poliisille, että metsikössä miehet sitoivat tytön metsikön läpi virtaavan, noin metrin levyiseen puron penkkaan kiinni siten, että tytön alavartalo oli veden alla ja ylävartalo oli veden yläpuolella.

Puron vesi oli tapahtuma-aikaan erittäin kylmää. Ohikulkija löysi tytön ja hälytti apua paikalle. Tytön mukaan hän oli purossa tunnin verran. Hän oli kuitenkin löydettäessä suhteellisen hyvässä kunnossa eli hän ei kärsinyt kylmän veden vaikutuksista.

- Oli kuin hän olisi pulahtanut uimassa, kuvailee Rikoskomisario Ville Hahl löydetyn tytön kuntoa.

Lisäksi poliisilla on silminnäkijä, joka on liikkunut alueella tapahtuma-aikaan, mutta ei ole havainnut mitään väitetyn kaltaista.

- Tytön kertomuksessa on paljon ristiriitaisuuksia, kertoo rikoskomisario Ville Hahl.

Tutkinta on edelleen kesken, joten poliisi on vaitonainen yksityiskohdista.

Rikoskomisario Ville Hahlin mukaan sieppauksen osoittautuminen sepitteeksi on varmasti helpotus salolaisille koululaisten vanhemmille. Hänen mukaansa vanhempien tai koululaisten ei tarvitse enää pelätä sieppaajia.

_______________________________________________

Iltalehti: Sieppaus ei voi pitää paikkaansa

Salon poliisin mukaan 16-vuotiaan tytön kertomus sieppauksesta näyttää päivä päivältä hatarammalta.

Tytön mukaan kaksi tummaihoista miestä sieppasi hänet pakettiautoon kesken koulumatkan Ollikkalankadulla toukokuun puolivälin tienoilla.

Miehet ajoivat Vanumammantielle, jossa tyttö pääsi pakenemaan autosta, mutta sieppaajat juoksivat hänet kiinni. Miehet raahasivat tytön läheiseen metsikköön ja sitoivat hänet kiinni noin metrin levyisen puron penkkaan. Tytön alavartalo jäi veden alle. Tapahtuma-aikaan vesi oli jäätävän kylmää.

Jostain syystä miehet jättivät tytön puroon ja poistuivat paikalta. Ohikulkija löysi kylmettyneen tytön myöhemmin.

Rikoskomisario Ville Hahlin mukaan tapauksen tutkinta edistyy hitaasti, mutta varmasti. Tutkimusten perusteella näyttää siltä, että tytön kertomus ei voi pitää paikkaansa. Se on Hahlin mukaan kiistatonta, että tyttö löydettiin sidottuna purosta. Mutta se on epäselvää, miten hän on joutunut sinne.

Hahl kertoo, että poliisin tutkimuksissa on tullut esiin ns. negatiivinen silminnäkijä. Tämä ulkopuolinen silminnäkijä on ollut väitettynä sieppauspäivänä tapahtuma-aikaan lenkillä puron lähistöllä, mutta ei ole havainnut mitään. Hän on ohittanut puron lenkkinsä aikana pariinkin otteeseen. Tämä on omiaan puhumaan sen puolesta, että tytön tarinassa on aukkoja.

Rikoskomisarion mukaan tytön vanhemmat ovat toki huolissaan jälkikasvustaan. Perhe toivoo, että asian ympärillä vellonut suuri kohu laantuisi hiljalleen, jotta he pääsisivät viettämään normaalia perhe-elämää ja nautiskelemaan kesästä.

Poliisi tekee vielä joitain tarkistuksia. Hahl toivoo niiden tuovan selvennystä asiaan.