torstai 10. kesäkuuta 2010

YLE: John Mortonin tunnustuspalkinto monikulttuurisuuden hyväksi

YLE Turku: John Mortonin tunnustuspalkinto monikulttuurisuuden hyväksi 10.6.2010

Turussa sijaitseva Siirtolaisuusinstituutti on perustanut John Mortonin nimeä kantavan tunnustuspalkinnon.

Palkinto myönnetään vuosittain muuttoliikkeiden ja monikulttuurisuuden hyväksi tehdystä erittäin ansiokkaasta työstä tai teosta.

John Morton (1724-1777) oli pennsylvanialainen poliitikko ja yksi Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista 4.7.1776. Hänen isänsä isoisä oli syntyjään suomalainen Martti Marttinen.

Mortonin kanta oli keskeinen kun pennsylvanialaiset äänestivät suhtautumisestaan siirtokuntien itsenäisyysjulistukseen. Kerrotaan, että Pennsylvanian delegaation sisäisessä äänestyksessä äänet olisivat jakaantuneet tasan. John Morton saapui myöhästyneenä kokoukseen, mutta hänen sallittiin kuitenkin äänestää. Morton äänesti itsenäisyyden puolesta.

John Morton kuoli vuonna 1777 vain 53-vuotiaana. Hänellä ja vaimollaan Ann Justisilla oli yhdeksän lasta.