Kuntalehti: Pasi Saukkonen: Suomi muuttuu kun Suomeen muutetaan

Kuntalehti 9/2010: Pasi Saukkonen: Yhteiseksi tavoitteeksi uusi suomalaisuus:

Suomi muuttuu kun Suomeen muutetaan 16.6.2010

Maahanmuuttokeskustelu on yltynyt ennen kokemattomiin mittoihin. Samalla sen sisältö on muuttunut. Vielä jokin aika sitten ulkomaalaiset työntekijät nähtiin työvoimapulan paikkaajina ja huoltosuhteen korjaajina. Kulttuurien moninaisuutta pidettiin rikkautena ja suvaitsevaisuutta innovatiivisuuden edellytyksenä. Nykyisin kriittisiä kannanottoja kuuluu myös muualta kuin muukalaisvastaisen oikeiston piiristä.

Jotkut poliitikot ovat vaatineet työvoiman maahanmuuton rajoittamista ja maahanmuuttajien sopeutumista elämään maassa maan tavalla. Suomen ulkomaalaispolitiikkaa on kritisoitu liian lepsuksi. Turvapaikanhakijoiden oikeuksia on pidetty kansalaisten oikeustajun vastaisina ja pakolaiskiintiöitä on ehdotettu lakkautettaviksi.

Vilkas keskustelu tervetullutta

Keskustelun lisääntyminen on sinänsä tervetullut asia. Toistaiseksi Suomessa on keskusteltu liian vähän siitä, kuinka maamme muuttuu, kun tänne muutetaan ja miten tähän muutokseen pitäisi suhtautua. Jotkut ihmiset ja organisaatiot ovat ottaneet maahanmuutto- ja kotouttamiskysymykset omaksi asiakseen, mutta turhan monet suomalaiset ovat ajatelleet, ettei asia minulle kuulu.

Kyse on laajasta ja monimutkaisesta ilmiökentästä, jonka kunnollinen haltuunotto vaatii ainakin jonkin verran asioihin perehtymistä. Useimpien päätöksentekijöiden tiedot muuttoliikkeestä ja sen vaikutuksista ovat julkisen keskustelun perusteella valitettavan heikot. Televisio, radio ja lehdet ovat usein pikemmin kiinnostuneita raflaavista otsikoista kuin luotettavan tiedon välittämisestä.

Vallitsevan maahanmuuttopolitiikan arvosteleminen on tietenkin täysin sallittua. Samaten kriittinen keskustelu siitä, minkälaisista sosiaalisista ja kulttuurisista oikeuksista ja vapauksista maahanmuuttajat ja heidän jälkeläisensä voivat Suomessa nauttia, kuuluu avoimeen ja demokraattiseen yhteiskuntaan. Ihmisten huoli lähiympäristön muutoksesta ja kansallisten perinteiden säilymisestä on niin ikään täysin ymmärrettävää.

... mutta ei ongelmatonta

Viimeaikaiseen keskusteluun sisältyy kuitenkin myös ongelmia.Yksi näistä on julkisuudessa ilmenevä jyrkkä jaottelu ”meihin suomalaisiin” ja ”muihin muukalaisiin”. Siinä, missä ensiksi mainitut saavat edustaa sitä, mikä on oikein ja normaalia, viimeksi mainitut saavat osakseen ennakkoluuloja, kielteisiä stereotypioita, pelkoa ja jopa vihaa. Tämä kahtiajako ja siihen ajoittain sisältyvä törkeä kielenkäyttö heikentävät merkittävästi kotoutumisen kannalta tärkeätä yleistä yhteiskunnallista ilmapiiriä.

Toinen ongelma ei ole yhtä ilmeinen, mutta se voi olla vielä vakavampi. Suomalaiset voivat saada nykykeskustelusta käsityksen, että maahanmuutto Suomeen todella voisi loppua lopettamalla. Tai että kun monikulttuurisuutta ihannoiva politiikka lakkautetaan, maassamme voidaan palata takaisin kansallisromanttisen yhtenäiskulttuurisuuden idylliin. Näillä väärinkäsityksillä voi olla hyvin suuria kielteisiä seurauksia.

Suomi on Euroopan valtioiden joukossa myönteinen poikkeus nimenomaan siinä, että kun maahanmuutto lisääntyi 1990-luvun alussa, kansallisella ja paikallisella tasolla ryhdyttiin nopeasti tulijoiden integroitumista edistävään työhön. Esimerkiksi Saksassa ja Alankomaissa odotettiin jopa vuosikymmeniä, että vierastyöläiset jossain vaiheessa muuttaisivat takaisin omiin kotimaihinsa. Samalla lykättiin ratkaisevasti tärkeisiin politiikkatoimiin ryhtymistä.

On olemassa vaara, että Suomessa sittenkin toistetaan muiden tekemä virhe ja jätetään yhteiskunnan muutos tunnistamatta ja tunnustamatta. Tällöin tuhlattaisiin tilaisuus käydä välttämätöntä keskustelua siitä, mikä tulevaisuuden suomalaisia yhdistää, missä kulkevat sallitun ja kielletyn väliset rajat ja kuinka avointa ja rakenteellista syrjintää ehkäistään.

Silloin ei investoida riittävästi resursseja maahanmuuttajien kotouttamiseenkaan eli heidän auttamiseensa kykenemään huolehtimaan itsestään suomalaisessa työelämässä ja muussa yhteiskunnassa.

Maahanuuutto ei lopu lopettamallla

Eurooppalaisen maahanmuuttohistorian ensimmäinen opetus on todella se, ettei maahanmuutto lopu lopettamalla.

1970-luvun puolivälin öljykriisien jälkeen useimpien länsimaiden rajat suljettiin, mutta huomattava osa näiden maiden ulkomaalaistaustaisesta väestöstä on kuitenkin muuttanut maahan tämän ajankohdan jälkeen. Tämä johtuu ennen muuta perheiden perustamisesta ja yhdistämisestä, kylmän sodan päättymisen jälkeisestä  turvapaikanhakijoiden määrän kasvusta sekä Euroopan unionin laajentumisesta.

Vaikka Suomen hallitus luopuisi työperäisen maahanmuuton edistämisestä, muutto maahamme jatkuisi joka tapauksessa ainakin perheperusteisesti. Maailmanlaajuisen väestökehityksen, taloudellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden sekä erilaisten globaalien riskitekijöiden vuoksi on myös oletettavaa, että muuttopaine köyhistä maista rikkaisiin maihin tulee jatkumaan voimakkaana myös lähitulevaisuudessa.

Lisäksi ainakin jotkut talouden ja tuotannon alat sekä maantieteelliset alueet tulevat kotimaisen väestörakenteen ja teollisen rakennemuutoksen seurauksena todennäköisesti kärsimään myös työvoimapulasta. Jopa nykytilanteessa kannattaa toisin sanoen valmistautua siihen, että Suomeen muutetaan ulkomailta myös jatkossa ja että ainakin osa maahanmuuttajista jää tänne pysyvästi.

Ja vaikka muutto tyrehtyisi, Suomeen syntyy uusia etnisiä ja kulttuurisia vähemmistöjä pelkästään tähänastisen maahanmuuton seurauksena. Maassamme on jo uusia etnisiä ja kulttuurisia väestöryhmiä, jotka ovat suurempia kuin useimmat vanhoista vähemmistöistämme.

Ainakin somalinkielisten ja venäjänkielisten yhteisöt tulevat olemaan kooltaan useita kymmeniä tuhansia. Islam on pysyvä osa suomalaista uskonnollista maisemaa.

Katseet jo kohti tulevaisuutta

Valtion ja kuntien päätöksentekijöillä ja virkamiehillä pitäisi olla valmiutta ja rohkeutta katsoa myös nykyisen taloustilanteen ylitse tulevaisuuteen. Suomi muuttuu lähivuosikymmeninä tavalla, joka vaatii laajaa ja perusteellista sekä tosiasioihin perustuvaa keskustelua. Tuon keskustelun oikea aika on parhaillaan.

Suomalaisen kotouttamispolitiikan tavoitteita ja painopisteitä pitäisi ensinnäkin täsmentää. Maahanmuuttajien olisi hyvä tietää mahdollisimman tarkasti paitsi oikeuksistaan myös velvollisuuksistaan ja muista niistä asioista, joita suomalainen yhteiskunta odottaa uusilta jäseniltään. Näiden vaatimusten täyttämiseksi julkisen vallan kuuluu puolestaan osoittaa riittävästi varoja neuvontaan, opastukseen ja koulutukseen sekä ongelmien ehkäisyyn ja puutteiden paikkaamiseen.

Toiseksi on nähtävä nykyistä enemmän vaivaa kantaväestön kotouttamiseksi sekä ”meidän” ja ”muiden” välisen rajan rikkomiseksi. Maahanmuuttajista ja monikulttuurisuudesta ei kannata rakentaa erillisiä, normaalista poikkeavia saarekkeita suomalaiseen yhteiskuntaan, vaan uudet ihmiset sekä kulttuuriset tavat ja piirteet on syytä pitää osana uutta suomalaisuutta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkea uutta ja tavallisuudesta poikkeavaa pitäisi sietää ja hyväksyä.

Tarvitaan nimenomaan keskustelua siitä, missä kulkevat tulevaisuuden Suomessa sallitun, siedetyn ja kielletyn rajat. Lainsäädäntö tarjoaa hyvät edellytykset tälle keskustelulle, mutta se ei vielä anna vastausta kaikkiin kysymyksiin, joita esimerkiksi lähiöiden ja koulujen arjessa ilmenee.

Lisäksi Suomeen tarvittaisiin kestävät vähemmistökulttuuripoliittiset linjaukset. Näissä linjauksissa tulisi määritellä nykyistä tarkemmin historiallisten pienvähemmistöjen ja alkuperäiskansa saamelaisten asema suomalaisessa yhteiskunnassa.

Pitäisi myös selvittää kunnolla, mitä maahanmuuttajien oikeus kielensä ja kulttuurinsa säilyttämiseen käytännössä pitää sisällään. Samalla voitaisiin keskustella suomen- ja ruotsinkielisten sekä evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon suhteesta valtioon sekä siitä, mitä tämä asema konkreettisesti tarkoittaa.

Sekä kansallista että paikallista

Esiin nostetut teemat ja kysymykset ovat luonteeltaan kansallisia, mutta niiden ilmenemismuodot ovat paikallisia.

Kaikista verkostoista ja virtuaalimaailmoista huolimatta paikallisuudella on yhä ratkaiseva merkitys ihmisten viihtymiselle ja hyvinvoinnille. Siksi kuntasektorilla on ensiarvoisen tärkeä asema ja tehtävä tässä keskustelussa. Kunnat ja kaupungit ovat suunnannäyttäjiä sille, minkälainen on tulevaisuuden Suomi.

PASI SAUKKONEN
VTT, dosentti
erikoistutkija
Kulttuuripoliittisen tutkimuksen
edistämissäätiö Cupore


Kirjoittaja on julkaissut mm. teokset
Politiikka monikulttuurisessa yhteiskunnassa (2007) sekä
Kotouttaminen ja kulttuuripolitiikka: tutkimus maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta suomalaisella taiteen ja kulttuurin kentällä (2010).


Kotouttaminen maksaa, mutta sen laiminlyönti tulee todella kalliiksi

Kotoutumisella tarkoitetaan suomalaisessa lainsäädännössä maahanmuuttajan yksilöllistä kehitystä tavoitteena osallistua työelämään ja yhteiskunnan toimintaan samalla omaa kieltään ja kulttuuriaan säilyttäen. Lisäksi kotouttamispoliittisessa keskustelussa korostetaan prosessin kaksisuuntaisuutta. Myös kantaväestö joutuu kotoutumaan uusiin, etnisessä ja kulttuurisessa mielessä aikaisempaa monimuotoisempiin olosuhteisiin.

Suomalaisen kotouttamispolitiikan peruslinjaukset ovat kansainvälisen kokemuksen mukaan asianmukaisia. Yhteiskunnan uusien jäsenten tulisi mahdollisimman nopeasti löytää oma paikkansa asuinmaassaan. Työpaikan saaminen on tässä prosessissa ensiarvoisen tärkeä.

Toisaalta monet maahanmuuttajista ja heidän jälkeläisistään ei sulaudu täydellisesti suomalaisuuteen, vaan he haluavat säilyttää myös aikaisemman kulttuurisen tai kansallisen identiteettinsä. Monikulttuurisuuden julkinen tunnustaminen antaa myös mahdollisuuden valvoa sen käytännön ilmenemismuotoja.

Kotouttaminen ei kuitenkaan ole ilmaista. Kieli- ja kulttuuri-
kurssit sekä ammatillinen perus- ja täydennyskoulutus maksavat rahaa. Vähäisin resurssein saadaan yleensä vain huonoja tuloksia. Taloudellisia voimavaroja tarvitsevat myös maahanmuuttajien oman toiminnan järjestäminen sekä kantaväestön kotouttaminen.Vaikka muodolliset edellytykset ovat maassamme hyvät, käytännön toteutuksessa ja resurssien riittävyydessä on suuria puutteita.

Tiukassa taloudellisessa tilanteessa voi olla houkuttelevaa säästää kotouttamistoimista, joista vain pieni osa on lakisääteisiä. Tällöin on kuitenkin otettava huomioon, että epäonnistuneen kotoutumisen kustannukset lankeavat tulevaisuudessa moninkertaisesti maksettaviksi.

Kaikkia vahinkoja, kuten väestöryhmien välisiä tulehtuneita suhteita, ei välttämättä ole mahdollista enää lainkaan rahalla korjata.

Kunnilla on Suomessa suuri vastuu kotouttamisen käytännön työstä ja toimenpiteistä. Kunnat saavat myös niskaansa pieleen menneen kotoutumisen tuottamat ongelmat. Kotouttamisen rahoittamisesta ne eivät selviä yksin, vaan siihen tarvitaan valtion vahvaa apua.

Kolmannella sektorilla on tärkeä asema, mutta kotouttamistehtäviä ei voi jättää vapaaehtoistyön ja ihmisten hyvän tahdon varaan. Kotouttamisen työnjaosta ja rahoitusvastuusta olisi tärkeätä tehdä pikimmiten kestävät kansalliset perusratkaisut.

PASI SAUKKONEN