maanantai 11. lokakuuta 2010

Iltalehti: Maahanmuutto repii kansaa kahtia

Iltalehti: Maahanmuutto repii kansaa kahtia 11.10.2010

Maahanmuuttoa on pidetty jo pitkään yhtenä ensi kevään eduskuntavaalien keskeisistä teemoista. Samaa viestii Iltalehden Taloustutkimuksella teettämä kysely.

Kyselyn mukaan iso osa suomalaisista saattaa vaihtaa puoluettaan sen maahanmuuttolinjan takia. Peräti kymmenen prosenttia vastaajista tekee sen varmasti ja yli kaksikymmentä prosenttia harkitsee vaihtavansa äänestämäänsä puoluetta.

Koska vaaleissa ratkaisevat pienet erot, tiettyjen äänestäjäryhmien vuoksi maahanmuutto voi Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkosen mukaan saada ison painoarvon.

Vihreät myönteisiä

Selkeimmin maahanmuuttolinjoillaan profiloituvat suomalaisten silmissä vihreät ja perussuomalaiset.

Vihreitä pitää asteikoilla 1 - 10:een äärimmäisen maahanmuuttomyönteisenä 16 prosenttia, kun perussuomalaisia pitää äärimmäisen maahanmuuttovastaisina peräti 29 prosenttia vastaajista.

- Maahanmuutto on puolueille helppo tapa saada eroja aikaan, kun muuten niitä ei tahdo olla, Rahkonen arvio.

Suuret puolueet eivät juuri erotu toisistaan. Kokoomusta pidetään hieman maahanmuuttomyönteisempänä kuin SDP:tä tai keskustaa.

Näytön paikka

Rahkosen mukaan maahanmuutosta on tullut poliitikoille "näytön paikka", kun isompiin asioihin on vaikeampi vaikuttaa.

- Maahanmuutto on meidän omissa käsissämme. Tehdään nyt edes jotain, jotta meidän lintukoto säilyisi, on Rahkosen mukaan helppo ajatella.

Tärkeimmät vaaliteemat liittyvät kuitenkin lopulta työttömyyteen ja valtiontalouteen.

- Ei pidä antaa sumuttaa toisen luokan aiheilla, Rahkonen viittaa maahanmuuton yhteiskunnalliseen merkitykseen.

Median tapa suhtautua maahanmuuttajiin saa Iltalehden teettämässä kyselyssä huonon arvosanan. Kansalaisista 27 prosenttia pitää maahanmuutosta uutisoivia tiedotusvälineitä epäluotettavina, koska ne ovat liian maahanmuuttomyönteisiä.


Näin tutkittiin

Taloustutkimuksen internet-paneelikyselyyn osallistui 1 072 vastaajaa.

Haastattelut tehtiin 28.-30. syyskuuta 2010. Virhemarginaali on noin ±2,5 prosenttiyksikköä.

Paneelista poimitaan taustatietojen perusteella tutkimukseen sopiva kohderyhmä.

Tämän jälkeen valitulle kohderyhmälle lähetetään tutkimuskutsut sähköpostitse.



Iltalehti: Juha Roppola: Meillä on ongelma

Suomessa ei ole juurikaan maahanmuuttajia verrattuna moniin muihin Euroopan maihin. Silti meillä on ongelma. Se on maahanmuuttokeskustelu.

Keskustelu koostuu lähinnä maahanmuuttovastaisista mielipiteistä, joiden perässä vaaleihin valmistautuvat puolueet pyrkivät juoksemaan.

Vihreät puolestaan ovat päättäneet aloittaa maahanmuuttopoliittisen varjonyrkkeilyn perussuomalaisia vastaan. Koulutettujen äänestäjien puolueelle se on riskitöntä henkistä itsetyydytystä katkeran ydinvoimapäätöksen jälkeen.

Kelan poleeminen tutkimusprofessori Heikki Hiilamo on yrittänyt pitää esillä omaa tulkintaansa. Hänen mukaansa muukalaisvastaisuutta ruokkii se, että työpaikkoja ei riitä kaikille. Yhteiskunnan eriarvoistuminen herättää epäluuloja muualta tulleita kohtaan.

Näitä maahanmuuttovastaisuuden todellisiin syihin pureutuvia analyyseja kaivataan lisää.