Ulkoministeriö: Pauli Järvenpää: Minareettien varjossa

Ulkoministeriö: Pauli Järvenpää: Minareettien varjossa 11.10.2011

Ensimmäinen muezzinin kutsuhuuto kajahtaa aamuvarhaisella kello puoli viideltä ja päivän viimeinen, järjestyksessä viides, iltayhdeksältä. Uskovaiset riisuvat ulkona jalkineensa, peseytyvät tarkkojen rituaalien mukaan ja kiirehtivät sisään moskeijoihin viettämään rukoushetkeä.

Paikka on Istanbul ja sen sokkeloinen vanhakaupunki. Hotellin kattoterassilta avautuu huikaisevan kaunis näköala Bosporin salmelle, Kultaisen sarven yli kaupungin Euroopan-puoleiselle rannalle ja Üsküdarin kaupunginosaan Aasian puolelle. Maailmankuulujen moskeijoiden Hagia Sofian ja Sinisen moskeijan minareetit kohoavat korkeuksiinsa miltei käsin kosketeltavan lähellä.

Turkki on kirjaimellisesti toista maata. Se on maallistunut ja maltillinen muslimimaa, mutta myös maa, jossa uskonnon asema on viime vuosina ollut vahventumaan päin. Ääri-islamistit eivät ole kuitenkaan päässeet pureutumaan valtarakenteisiin. Maan isä, marsalkka Mustafa Kemal Atatürk ja hänen kannattajansa, jotka 1920-luvulla halusivat nopeasti muuttaa takapajuisen kotimaansa moderniksi länsimaiseksi maaksi, olisivat varmasti tyytyväisiä näkemäänsä.

Turkin maaseutu on edelleen vanhoillista ja kehittymätöntä, mutta Istanbulissa, tuossa yli 20 miljoonan asukkaan metropolissa, voisi kuvitella olevansa missä tahansa maailman suurkaupungeista. Kauppojen hyllyt notkuvat tavaraa ja kulttuurielämä on vilkasta. On helppo ymmärtää, miksi kaupunki on tätä nykyä turistien suosikkikohteita. Nuorten musliminaisten muodikkaat huivit trendikkäiden farkkujen kanssa antavat kaupungille oman pikantin leimansa.

Turkki on myös eräässä toisessa mielessä erikoisuus. Se on ensimmäinen ja ainoa muslimimaa, joka on hakemassa EU:n jäsenyyttä. Tosin sen jäsenyydestä on muodostunut eräänlainen iäisyyskysymys. Päätös Turkin hyväksymisestä hakijamaaksi tehtiin EU:ssa jo vuonna 1999 Suomen ollessa puheenjohtajamaa, ja varsinaiset neuvottelut saatiin alulle 2000-luvun puolivälissä. Silloin neuvottelijoilla oli edessään yli 80 000 sivua direktiivejä yhteiskunnan 35 eri alueelta. Nyt direktiivejä on kahlattu läpi ja yhteisesti hyväksytty valtaisa määrä, mutta vieläkään Turkin EU-jäsenyys ei ole lähivuosien asia.

Yhtä kaikki Turkki on nousemassa yhä tärkeämmäksi maaksi EU:lle. Se on ensinnäkin väkirikas maa: jo nyt turkkilaisia on yli 70 miljoonaa. Jäsenyyden mahdollisesti toteutuessa kuluvan vuosikymmenen mittaan on maan väkiluku kivunnut pitkälti yli 80 miljoonan. Näin siitä tulisi asukasmäärältään EU:n suurin maa, Saksaakin suurempi. Nuori työtön väestö luo paineita EU-maiden maahanmuuttopolitiikalle. Tämä tulisi kuitenkin nähdä positiivisena asiana: hyvin koulutetut turkkilaismuuttajat saattaisivat olla ratkaisu monen EU-maan lähestyvään työvoimapulaan.

Tärkeäksi Turkin tekee myös se, että siitä on nousemassa poliittisesti keskeinen valtio maantieteellisellä alueellaan. Juuri se, että se on maltillinen muslimivaltio ja se, että se on NATO-maana lujasti ankkuroitunut läntiseen turvallisuusyhteisöön, antaa sille sananvaltaa alueella, joka nyt kuohuu laidasta laitaan. ”Arabikevään” tapahtumat Tunisiasta Turkin naapurivaltioon Syyriaan saakka ovat havahduttaneet Turkin päättäjät.

Turkki onkin hitaasti mutta varmasti ottamassa vastuuta koko laajalla alueella, joka ulottuu Välimeren itäisestä pohjukasta aina Kiinan ja Intian rajoille saakka. Afganistanin kohdalla se näkyy sillä tavoin, että se on tarjoamassa hyviä palvelujaan Keski-Aasian valtioille ja muille tahoille, jotka pyrkivät saamaan aikaan poliittista ratkaisua Afganistanin tilanteeseen. Marraskuun alkupäivinä juuri Istanbulissa, minareettien varjossa, järjestetään kokous, jossa kartoitetaan alueellisen ratkaisun mahdollisuuksia.

Tällaisen ratkaisun taustalla tarvitaan lujaa ja määrätietoista poliittista johtajuutta, jota ei viime aikoina ole liiemmälti näkynyt. Ehkäpä Turkki pystyy Afganistanin tapauksessa - ja laajemminkin - sellaista tarjoamaan.

Pauli Järvenpää

Kirjoittaja on Suomen suurlähettiläs Afganistanissa