perjantai 4. joulukuuta 2015

Ilta-Sanomat: 1100 turvapaikanhakijaa perui hakemuksensa marraskuussa – ”Määrä on merkittävä”

Ilta-Sanomat: 1100 turvapaikanhakijaa perui hakemuksensa marraskuussa – ”Määrä on merkittävä” 4.12.2015
Iltalehti: Turvapaikanhakijat peruvat ahkerasti hakemuksiaan - lentävät Helsinki-Vantaalta Istanbuliin

Turvapaikanhakijat, erityisesti irakilaiset, vetivät marraskuussa hakemuksiaan pois huomattavan määrän.

Tänä vuonna turvapaikkahakemuksia on rauennut tai peruutettu kaikkiaan hieman alle 2 300 kappaletta. Marraskuussa hakemuksia peruttiin 1 100 kappaletta, eli koko aiemman vuoden aikana hakemuksia peruttiin 1 200.



Turvapaikkahakemuksen raukeamiseen johtaa turvapaikanhakijan oma pyyntö tai se, jos viranomainen ei tavoita turvapaikanhakijaa kahteen kuukauteen. Vain yksittäistapauksissa turvapaikkahakemus on rauennut siihen, ettei hakijaa ole tavoitettu.

Yhteensä turvapaikkapäätöksiä on tehty tänä vuonna noin 5 800, josta rauenneiden hakemusten määrä on noin 40 prosenttia.

– Peruutusten määrä on merkittävä, Maahanmuuttoviraston tiedottaja Verna Leinonen sanoo.

Taustalla usein perhesyitä

Turvapaikkahakemuksen peruuttaminen onnistuu turvapaikanhakijalta ilmoitusluontoisesti.

Irakilaiset ovat peruneet turvapaikkahakemuksiaan kaikkein eniten. Myös albanialaisten osuus on merkittävä.

– Monet ovat kertoneet haluavansa palata perhesyistä kotimaahansa, joku läheinen on saattanut esimerkiksi sairastua, Leinonen kertoo.

Myönteisiä turvapaikkapäätöksiä on tehty tänä vuonna reilut 1 500, mikä on noin 27 prosenttia tänä vuonna päätöksen saaneista hakemuksista.

___________________________________

Iltalehti: Turvapaikanhakijat peruvat ahkerasti hakemuksiaan - lentävät Helsinki-Vantaalta Istanbuliin

Turvapaikanhakijoita poistuu Suomesta päivittäin muutamista ihmisistä kymmeniin. Määrä on noussut viime kuun aikana.

Turvapaikanhakijoita lähtee päivittäin pois Suomesta. Useimmat lähtijöistä ovat irakilaisia, ja suurin osa heistä lentää Helsinki-Vantaan lentoasemalta Istanbuliin, Turkkiin.

Suomesta poistui Helsinki-Vantaan kautta 1424 turvapaikanhakijaa aikavälillä 15.9.-31.11.

Poistujien määrät vaihtelevat päivästä riippuen.

- Pienimmillään puhutaan muutamasta ihmisestä, enimmillään muutamasta kymmenestä, Helsingin rajatarkastusosaston varapäällikkö Reijo Paloniemi kertoo Iltalehdelle.

Hakemuksia perutaan entistä kiivaammin

Maahanmuuttoviraston mukaan vuodesta alusta lähtien turvapaikkahakemuksia on peruttu 2369 kappaletta. Hakemusten perumisen tahti on kiihtynyt, sillä lokakuun loppuun mennessä peruttuja hakemuksia oli 1129 kappaletta.

- Voidaan sanoa, että tässä on tapahtunut merkittävä muutos. Kuukauden aikana on peruttu yli 1000 hakemusta, ja yhdessä päivässä on useiden kymmenten lisäys peruutuksissa, Maahanmuuttoviraston tiedottaja Verna Leinonen kertoo.

Hänen mukaansa perumisen takana ovat useimmiten perhesyyt. Peruminen tehdään kirjallisesti Maahanmuuttovirastolle, joka tekee päätöksen hakemuksen peruuttamisen myöntämisestä.

Poistuvat yleensä muutamien viikkojen jälkeen

Reijo Paloniemen mukaan hakemusten peruuttajat ovat oleskelleet Suomessa yleensä joitain viikkoja. Harvinaisempia ovat tapaukset, joissa turvapaikanhakija olisi perunut hakemuksensa vain muutaman päivän Suomessa oleskelun jälkeen.

Paloniemi tietää ainoastaan Schengenin ulkorajan kautta poistuvat turvapaikanhakijat. Sisärajan kautta poistuvista turvapaikanhakijoista hänellä ei ole tietoa.

Asioista tietävä Länsi-Suomen merivartiosto kertoo Iltalehdelle, että heidän tiedossaan ei ole yhtäkään turvapaikkahakemusta peruuttanutta turvapaikanhakijaa.