keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Iltalehti: Liettuasta pakolaisten uusi väylä Suomeen

Iltalehti: Liettuasta pakolaisten uusi väylä Suomeen 16.9.2015

Liettua on pidättänyt kymmeniä Skandinaviaan matkalla olleita irakilaispakolaisia Puolan vastaisella rajallaan.

Liettuan viranomaisten mukaan Baltian maista näyttää olevan tulossa pakolaisten uusi läpikulkuväylä kohti Skandinavian maita ja Suomea.

- Liettua on vain läpikulkumaa pakolaisille. Heidän päämääränsä näyttää olevan Suomi, Liettuan rajavartijoiden edustaja Giedrus Misutis sanoi.

Misutisin mukaan viranomaisten pidättämillä ihmissalakuljettajilla on ollut käytössään ruotsalaisia tai suomalaisia asiakirjoja.

Rajavartjat pysäyttivät keskiviikkona kahdella autolla Puolan rajan yli tulleen kymmenen irakilaisen matkan. Autoissa oli Ruotsin rekisterikilvet. Kolmea miehistä syytetään ihmisten salakuljetuksesta. Loput seitsemän palautetaan Puolaan.

Kyseessä oli jo neljäs kerta kahden viikon aikana, kun Liettua pidätti Puolan rajan yli tulleita irakilaispakolaisia. Puola, Baltia ja Skandinavian maat kuuluvat passittomaan Schengen-alueeseen.