lauantai 12. syyskuuta 2015

Yle: Professorit: Hallituksen maahanmuuttolinjaukset ristiriidassa perustuslain kanssa

Yle: Professorit: Hallituksen maahanmuuttolinjaukset ristiriidassa perustuslain kanssa 12.9.2015

Perustuslain tuntijat Tuomas Ojanen ja Juha Lavapuro ripittävät hallituksen eilen perjantaina julkistamia maahanmuuttopoliittisia linjauksia blogissaan.

Hallituksen eilen perjantaina julkistamiin maahanmuuttopoliittisiin toimenpiteisiin sisältyy ilmeisiä ja ylitsepääsemättömiä perustuslaillisia ongelmia, kirjoittavat Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen ja Tampereen yliopiston apulaisprofessori Juha Lavapuro Perustuslakiblogissa.

Hallituksen toimenpidelistassa esitetään muun muassa selvitystä sosiaaliturvajärjestelmän muuttamisesta siten, että turvapaikanhakijat eivät kuuluisi enää asumisperusteisen sosiaaliturvajärjestelmän piiriin. Turvapaikanhakijoille räätälöitävässä erillisessä järjestelmässä tukien olisi tarkoitus olla lähtökohtaisesti alhaisemmalla tasolla kuin muilla Suomessa asuvilla.

Oikeusoppineet huomauttavat kirjoituksessaan, että perustuslain säännökset ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset ovat ristiriidassa hallituksen suunnittelemien muutosten kanssa. Perustuslain pykälät eivät kirjoittajien tulkinnan mukaan salli erillisen huonomman sosiaaliturvajärjestelmän luomista turvapaikanhakijoille, jotka oleskeluluvan saatuaan ovat Suomessa yhtä laillisesti kuin muutkin maassa laillisesti oleskelevat ulkomaalaiset.

Perustuslain tuntijat ihmettelevät, onko sote-lain kaatumisesta viime vaalikaudella opittu mitään. Heidän mukaansa hallituksen olisi pitänyt tietää ehdottamiensa toimenpiteiden vakavat perustuslailliset ongelmat jo kättelyssä.

– Ei voi olla mitenkään kestävää, että hallitus tuottaa liki päivittäin julkisuuteen uusia ehdotelmia ja linjanvetoja, jotka heti perään osoitetaan julkisuudessa vakavalla tavalla ongelmallisiksi joko Suomen kansainvälisoikeudellisten velvoitteiden tai perustuslain kannalta. Askelmerkeissä ei ole mitään mieltä, jos niistä ei seuraa kuin kompurointia, professorit ripittävät.