torstai 10. syyskuuta 2015

Yle: Tuhansia turvapaikanhakijoita käännytetään – osa ei palaa koskaan kotiin

Yle: Tuhansia turvapaikanhakijoita käännytetään – osa ei palaa koskaan kotiin 10.9.2015

Turvapaikanhakijoita palautetaan jälleen Suomesta isoina ryhminä. Suurin osa käännytetyistä matkaa kuitenkin vailla huomiota pienemmissä porukoissa tai yksin.

Suomesta käännytetään joka vuosi useita tuhansia turvapaikanhakijoita. Isojen ryhmien palauttaminen tilauslennoilla on hiljaisempien vuosien jälkeen lisääntymässä. Tilauslennoilla matkaa tänä syksynä kotiin ainakin 200 albanialaista, joiden turvapaikkahakemukset on hylätty. Satoja käännytyspäätöksen saaneita jää kuitenkin Suomeen laittomasti.

Edellisen kerran tilauslennoilla palautettiin satoja ihmisiä vuodessa vuosikymmen sitten. Bulgariaan, Romaniaan ja Georgiaan lennettiin yhtensä viisi tilauslentoa vuonna 2005. Sen jälkeen tilauslentoja on ollut harvakseltaan ja ryhmät pienempiä. Kun turvapaikanhakijoiden määrä kasvaa, lisää se myös käännytettävien määrää.

Isojen ryhmien palauttaminen halvinta

Elokuun lopussa Albaniaan palautettiin 50 turvapaikanhakijaa ja seuraavat kaksi tilauslentoa lähtevät lähiaikoina. Neljäs lento on jo suunnitteilla.

Vaikka isojen ryhmien palauttaminen kerralla tulee suhteellisesti halvimmaksi, suurin osa matkaa kuitenkin takaisin kotimaahinsa pienemmässä ryhmässä tai yksin.

Suomesta toimitetaan noin kerran kuukaudessa muutamia ihmisiä Eurooppaan EU:n rajaturvallisuusvirasto Frontexin järjestämille tilauslennoille. Näillle lennoille kootaan käännytyspäätöksen saaneita useammasta maasta.

Vapaaehtoisesti Suomesta lähtevät voivat saada tukea paluumatkaan. Valtiolle matkakustannuksista koituu kuluja matkan pituudesta ja kulkuvälineestä riippuen

– Keskimäärin ollaan viime vuosina oltu pikkasen alle tuhannen euron kustannuksissa yhden maastapoistetun osalta, laskee ulkomaalaisasioista vastaava ylikomisario Kaj Wahlman Helsingin poliisilaitokselta.

Nopeimmat päätökset kahdessa kuukaudessa

Viime vuonna maasta poistui yli 4 300 ulkomaalaista, jotka eivät saaneet lupaa jäädä Suomeen. Poliisi vastasi noin 2 800 ihmisen paluusta. Tänä vuonna elokuun loppuun mennessä maasta on poistunut tai poistettu lähes 2 700 henkeä.

Maahanmuuttovirasto on vuoden alusta lähtien tehnyt kielteisen päätöksen tai jättänyt hakemuksen tutkimatta liki puolentoista tuhannen turvapaikanhakijan kohdalla.

Nopeutetussa menettelyssä päätös on syntynyt kahdessa kuukaudessa. Maahanmuuttovirasto seuloo hakemusten joukosta ensimmäiseksi ne, joita pidetään perusteettomina. Enemmän harkintaa vaativiin hakemuksiin on saatu päätös keskimäärin noin seitsemässä kuukaudessa.

Jos riittäviä perusteita turvapaikan saamiseksi ei ole, poliisi antaa päätöksen tiedoksi hakijalle ja valitusaikaa on kolmekymmentä päivää. Poliisi odottaa yleensä tämän ajan ennen kuin ryhtyy valmistelemaan maasta poistamista. Poliisin lisäksi käännytykset kuuluvat myös Rajavartiolaitoksen tehtäviin.

Joihinkin maihin vaikea palauttaa

Maasta poistamisessa on hakijasta ja kansalaisuudesta riippuen suuria eroja. Käännytykset ovat sujunut nopeasti esimerkiksi Albaniaan.

– Albaanien kohdalla on muutamia, jotka tietävät suunnilleen, milloin seurava kone lähtee ja he ovat ilmoittaneet, että haluavat kotiin, sanoo Kaj Wahlman.

Albania ottaa vastaan 50 palaajaa kerrallaan. Kaikkien maiden maiden kanssa asiat eivät kuitenkaan suju yhtä hyvin, vaikka palautettavilla olisi lainvoimainen käännytyspäätös taskussaan.

– Somalia on ollut pitkään vaikea maa ja Irakin tietyt alueet ovat vaikeita. Afganistan on ollut, mutta Afganistaniin on nyt mahdollista yrittää. Sitten on muutamia Länsi-Afrikan valtioita, joihin meidän on ollut erittäin vaikea saada yhteyksiä.

Laittomia oleskelijoita useita satoja

Mikäli maasta poistettavalla ei ole passia tai muita asiakirjoja on hänelle saatava omasta kotimaastaan matkatodistus ja kotimaan on myös otettava hänet vastaan. Asian selvittely voi olla vaikeaa ja kestää jopa vuosia. Sen aikaa palautuspäätöksen saanut henkilö on Suomessa laittomasti.

Nämä henkilöt ovat poliisin tiedossa ja heidän tilanteensa kartoitetaan koko maassa määräajoin. Kaikki eivät edes ole halukkaita lähteämään.

– Niitä on useita satoja, 500-700 ehkä tällä hetkellä jotakuinkin. Näistä on osa sellaisia, joita ei varmasti missään vaiheessa saada vietyä, arvioi ylikomisario Kaj Wahlman.

Wahlmanin mukaan Suomi onnistuu kuitenkin europpalaisittain vertailtuna hyvin käännyttämään perusteettomat turvapaikanhakijat.