torstai 4. helmikuuta 2016

MTV: Työministeri: Nollatoleranssi rasismille ja vihapuheelle

MTV/STT: Työministeri: Nollatoleranssi rasismille ja vihapuheelle 4.2.2016

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) on huolestunut eriarvoisuuden lisääntymisestä Suomessa. Hän toteaa, että kaikkia ihmisiä tulee kohdella oikeudenmukaisesti ja ihmisarvoa kunnioittaen.

– Rasismi, vihapuhe ja syrjintä eivät ole hyväksyttäviä, ja hallitus antaa tästä selkeän signaalin.

Lindstömin mukaan myös koulukiusaamiseen on saatava nollatoleranssi.

– Suomeen on tullut paljon maahanmuuttajalapsia. Meidän on pidettävä huolta koulujemme työskentelyilmapiiristä. Koulukiusaaminen on puhuttanut viime vuosina, sen kohteeksi voi joutua kuka tahansa etnisestä taustasta riippumatta.

Lindström puhui hallituksen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman valmistelun aloittaneessa seminaarissa torstaina. Toimintaohjelmaa valmistelee oikeusministeriön vetämä valtioneuvoston verkosto. Ohjelman on tarkoitus valmistua tämän vuoden aikana.