Eilina Gusatinsky: Yhteistä tavoitetta etsimässä

Kansan Uutiset, kolumni: Eilina Gusatinsky: Yhteistä tavoitetta etsimässä 13.10.2010

Millainen olisi rakentavan keskustelun oppitunti? Ja onko sellaista? Tarvitaanko vuoropuhelua sopivien (mieluimmin oikeiden) ratkaisujen löytämiseksi?

Varmasti moni meistä on pohtinut näitä kysymyksiä. Todennäköisesti jokaisella on omat lähtökohtansa ja asiansa, joihin kukin meistä kaipaa toimivaa dialogia. Ongelmia on monenlaisia, samoin epäkohtia, joten vastaavasti tarvitaan kantavia ratkaisuja – eri tilanteissa omia. Mutta yksi yhdistävä tekijä löytyy kuitenkin. Ennen kuin lähdetään etsimään vastauksia kysymyksiin, pitäisi määritellä päämäärä – miksi etsimme ratkaisua ja mitä sitten tapahtuu, kun vastaus on löydetty.
***

Otetaan esimerkiksi – yllätys, yllätys – maahanmuuttopolitiikka. Kotouttamisohjelmasta on puhuttu jo yli kymmenen vuotta. Laaditaan suunnitelmia ja varataan niihin ihmis- ja raharesursseja. Hyvä niin. Viimeiset työllisyystilastot ja tutkimukset osoittavat, että kaikkien maahanmuuttajaryhmien asema työmarkkinoilla paranee vuosien kuluessa huomattavasti.

Varsinkin Helsingissä tilanne on vuosi vuodelta mennyt eteenpäin. Uskon, että pääkaupungin menestys selittyy paljolti sillä, että Helsingissä on selkeä tavoite saada henkilöstörakenne vastaamaan väestön kirjoa. Tällä hetkellä pääkaupungissa 10 prosenttia väestöstä puhuu äidinkielenä jotain muuta kuin suomea ja ruotsia. Kaupungin palveluksessa olevista työntekijöistä maahanmuuttajataustaisia on viisi prosenttia.

Jussi Pajusen 21.9. järjestämässä maahanmuuttajien asukasillassa Helsingin kaupungin maahanmuuttoasioiden johtaja Annika Forsander totesi, että tällä hetkellä ne prosentit koostuvat lähinnä siivoojista ja bussinkuljettajista, mutta tarkoitus on kehittää tilannetta siihen suuntaan, että kirjo koskisi koko henkilöstöä kaikilla tasoilla.

Syyskuun puolivälissä Helsingin kaupunki palkittiin tavoitteellisesta ja onnistuneesta maahanmuutto- ja kotouttamistyöstä. Sisäministeriön tunnustuksen vastaanottanut Annika Forsander sanoi tilaisuudessa seuraavasti:

”Maahanmuutto pitää Helsingin kasvu-uralla, joten tulevaisuus on maahanmuuttajissa. Kaupunkimme toiminnan lähtökohtana on kaikkien kaupunkilaisten, myös maahanmuuttajien, kohteleminen yhdenvertaisina helsinkiläisinä. Tähän on tiiviisti sitoutunut kaupungin virkamies- ja poliittinen johto, ja tietenkin kaupungin henkilöstö”.

***

Tavoite on kunniakas jos otetaan huomioon vallitseva ilmapiiri. Se ei ole erityisen suotuisa. Täytyy vaan toivoa, että Forsander saa paljon tukea sekä kaupungin sisällä että ulkopuolella.

Tiedän, että pääkaupunki satsaa myös kantaväestön kotouttamiseen muun muassa kouluttamalla henkilökuntaa. Vahinko, että ne asiat eivät liioin kiinnosta mediaa. Sen sijaan ongelmista kirjoitetaan harva se päivä. Pelottelu ja uhkakuvat purevat hyvin – ensi vaaleissa on jo peräti kolme maahanmuuttokriittistä puoluetta pyrkimässä Arkadianmäelle.

Olisi mielenkiintoista saada heiltä selkeä kannanotto, mitä ne oikeasti haluavat. On turha puhua totaalisesta kiellosta muuttaa Suomeen. Kiintiöpakolaisista on sovittu kansainvälisesti, joten velvoitteiden täyttäminen on välttämättömyys. Seka-avioliittoja on vielä vaikeampi rajoittaa, samoin työperäistä siirtolaisuutta tai yrittäjien halua rakentaa tulevaisuutta Suomessa.

Toisaalta perussuomalaisilla ja heidän aateveljillään on todennäköisesti valmiina selkeät ehdot niille, jotka muuttivat Suomeen asumaan. ”Maassa maan tavalla” ei oikein avaa niitä ehtoja. Pitäisikö yrittää auttaa maahanmuuttokriittisiä selkeyttämään tavoitteitaan?

Yhdessä haastattelussani kärjistin idean, jota ei lausuta ääneen julkisesti: jos ulkomaalainen aikoo muuttaa Suomeen, hänen täytyy ymmärtää yksinkertainen asia – hänen pitäisi varautua olemaan toisen luokan kansalaisena elämänsä loppuun saakka. Ja syntipukkina vaikeana aikana, koska:

- Jos hän on vailla työtä, hän on taakka yhteiskunnalle.

- Jos hän saa työpaikan, niin hän ei saa vaatia samanlaista palkkaa ja työehtoja. Nehän ovat kantaväestöä varten.

- Ja myöhemmin häntä syyllistetään siitä, että hän on vienyt kantasuomalaiselta työpaikan. Tai että palkkataso on hänen takiaan ajettu alas.

***

Periaatteessa sama koskee myös maahanmuuttajien jälkeläisiä paitsi jos assimiloituvat täysin vaihtamalla nimiä ja puhumalla äänekkäästi maahanmuuton ja kotouttamisen kieltämiseksi.

Tuntuuko kärjistetty idea inhottavalta? Vaihtoehdoksi jää yhteisen tavoitteen määritteleminen. Jokaisen muualta muuttaneen pitäisi tietää, mitä häneltä odotetaan ja mihin hänellä on oikeus. Uskon siihen, että yhteisvoimin pystytään sopimaan päämäärästä. Keskustelua täytyy käydä avoimesti ottaen huomioon kaikki rakentavat mielipiteet, muuten siihen sitoutuminen tulee vaikeaksi. Ja sitoutumista tarvitaan – puolin ja toisin.

***

P.S. Taannoin näin uutisessa jutun Burman pakolaisista, joita otettiin pieneen suomalaiseen kuntaan. Tuli mieleen, että maakunnissa on paljon paikkoja, joista ihmiset muuttavat eikä väestörakenne ole optimistinen. Onko täysin utopistinen ajatus laatia tällaiselle kunnalle elvytysprojekti maahanmuuttajien kautta?

En tarkoita, että joku päättäisi asukkaiden puolesta, kenet sijoitetaan kylään, vaan että kunnanvaltuusto yhdessä asukkaiden kanssa miettisi, miten saada uutta elämää paikkakunnalle heidän omilla ehdoillaan. Rakentamalla suotuisa ilmapiiri ja kertomalla tulokkaille pelisäännöistä he saisivat nopeasti sopeutuvia ja kiitollisia uusia asukkaita – sekä veronmaksajia. Eikä tarvitsee odottaa vuosia.

Kirjoittaja on Spektr-lehden päätoimittaja.