perjantai 15. lokakuuta 2010

YLE: Kari Suomalainen ei olisi pelännyt al-Qaidaa

YLE: Kari Suomalainen ei olisi pelännyt al-Qaidaa 15.10.2010

Pilapiirtäjä Kari Suomalaisen syntymästä on kulunut 90 vuotta. Kari oli jo uransa alkutaipaleella omapäinen ja rohkea, joka ei pelännyt tehdä edes Neuvostoliitosta pilaa. Al-Qaidan uhkailut tuskin olisivat estäneet Karia piirtämästä Muhammedia.

Kari-paviljongissa Valkeakosken Visavuoressa on piirrosnäyttely uudistettu Karin juhlavuoden kunniaksi. Säätiöllä on hallussaan Karin 8 000 piirrosta, joista satakunta parasta on esillä eri teemojen alla.

Ensi kertaa paviljongissa on tiivistetty myös Kari elämänkaari sukupuineen.

Kari Suomalainen toimi Helsingin Sanomien pilapiirtäjänä vuosina 1950-1999.

-Kari näki ulkomaisista lehdistä, että oli olemassa päivän piirroksen kulttuuri ja toi sen idean Suomeen. Hän yksinkertaisesti loi suomalaisen pilapiirroskulttuurin, sanoo Visavuoren museonjohtaja Pälvi Myllylä.

Nuori Kari rohkeni tehdä naurunalaiseksi poliitikkoja jo 50-luvulla koska hänellä oli mahtava tukija; Hesarin omistaja ministeri Eljas Erkko, joka sanoi että "sen pojan piirroksiin ei sitten kajota".

-Hän selvästi nautti siitä että sai piirroksistaan palautetta, kommenttia ja kohua herätettyä. Hän oli kuin pikku lapsi joka pudottaa astian lattialle ja katsoo sitä kilinää ja kolinaa ja mitä siitä seuraa, naurahtaa Visavuoren museosäätiön toiminnanjohtaja Juha Myllylä.

Kari piirsi kaikkein aikojen suosituimmassa pilakuvassaan Jeesuksen kerjäläiseksi Kolmen sepän patsaan jouluhumuun, vaikka näyttelijä Tarmo Manni epäilikin Karin rohkeutta.

Karia ei olisi voinut pelotella

Tanskalaisen Kurt Westergaardin Jylland-Posteniin piirtämä Muhammed-pilakuva sai muslimimaailman kuohuksiin viisi vuotta sitten. Terroristijärjestö al-Qaida on antanut miehestä tappokäskyn.

Olisiko Kari Suomalaisella ollut eläessään kanttia tehdä kantaaottava pilakuva Muhammedista, jos hän olisi katsonut sen tarpeelliseksi ?

-Kyllä Kari olisi ihan varmasti uskaltanut ja ihan yhtä provosoivasti kuin omana aikanaankin. Kari olisi tuonut oman kantansa esille, Ei hän olisi mihinkään muuttunut, pohtii Juha Myllylä.

Kari uskalsi ensimmäisenä suomalaisena piirtäjänä pilkata istuvaa presidenttiä Urho Kekkosta, hän tölväisi jopa Neuvostoliittoa muutamissa pilakuvissaan ja aiheutti kuhinaa valtiotasolla. Uhkarohkea piirtäjä huomattiin myös Euroopassa ja erityisesti Yhdysvalloissa, jossa hänet palkittiin rohkeista aiheistaan.

Suomessa kansa piti piirroksista ja se innosti Karia. Hän pärjäsi mainiosti useissa Suosituin suomalainen äänestyksissä.

Kari Suomalainen oli aikansa julkimo, joka ei epäröinyt tuoda piirroksissaan esiin omia häitää, vaimoaan, lapsiaan tai jopa kissojaan.

Somalipiirrokset olivat liikaa

Visavuoren uudistetussa pilapiirrosnäyttelyssä on yksi seinä täynnä kiistanalaisia piirroksia ja aiheita. Sellaisia olivat naispappeus, luonnonsuojelijat, kehitysmaat ja somalit. Somaleista Kari teki useita piirroksia, kunnes Helsingin Sanomien silloinen päätoimittaja Janne Virkkunen vuonna 1991 lopulta kieltäytyi julkaisemasta niitä.

-Kari ei ollut koskaan kokenut sellaista, eikä aikonut kokea toista kertaa vaan hän pakkasi saman tien laukkunsa ja lähti, tietää Pälvi Myllyä.

Karin ura jatkui vielä yhdeksän vuotta kun hän piirsi kaupunkilehtiin.

Kun muutkin ovat jo menneet...

Suomen karikatyyrien ja pilapiirtäjien killan puheenjohtaja Teuvo Salminen kertoo ihailevansa erityisesti Karin oivaltamiskykyä, huumorintajua ja kuvallista ilmaisua. Kari oli myös itseironinen.

-Muutama kuukausi ennen hänen kuolemaansa tapasin Karin Visavuoressa. Kävelimme yhdessä hitain askelin Kari-paviljongilta alas huvilalle. Yhtäkkiä Kari pysähtyi, katsoi minuun ja alkoi filosofoida todeten että John Wayne, Lee Marvin, Humprey Bogart ja Hitchcock ovat kuolleet … mitä mä täällä enää teen?

Kari Suomalainen piirsi viimeisen piirroksen heinäkuun lopulla 1999 ja elokuussa hän kuoli.

Kari Suomalainen 1920 - 1999

Syntyi Helsingissä 15.lokakuuta 1920 ja kuoli Valkeakoskella 10. elokuuta 1999.

Ateneumin taidekoulu 1936-39

Jatkosodassa tilannekuvaaja 1940-44

Kuvittaja ja taittaja eri lehdissä 1944-50

Pilapiirtäjä Hesarissa 1950-1991

Viikkosanomissa 1955-1975

Julkaisuja, näytelmiä, sävellyksiä, kuvituksia

Professorin arvonimi 1977

Pro Finlandia mitali 1989