Uusi Suomi: Räsänen tunnusti raiskausongelman: ”Ilmoitetaan herkemmin” 2.11.2011
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) tunnustaa, ettei ulkomaalaisten ja ulkomaalaistaustaisten yliedustusta suomalaisissa raiskaustilastoissa ole tutkittu kovin tarkkaan.
Räsänen toimitti vastauksen perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immoselle tiistaina. Immonen kysyi, miten hallitus aikoo reagoida asiaan.
- Poliisi on havainnut ulkomaalaisten suhteellisen korkean osuuden esimerkiksi raiskausrikosten mahdollisina tekijöinä. Tutkimuksia tämän ilmiön syistä ei ole tehty, Räsänen aloittaa.
Sisäministeri huomauttaa, että ulkomaalaisten ja ulkomaalaistaustaisten osuus Suomessa asuvista 15-45-vuotiaista miehistä on suurempi kuin muissa väestöryhmissä.
- Kuitenkin myös tässä ikäryhmässä ulkomaalaisten osuus raiskausrikoksista on huomattavan korkea, Räsänen toteaa vastauksessaan.
Hän uskoo, että ulkomaalaisten tekemät raiskaukset tulevat helpommin poliisin tietoon.
Ratkaisuksi ongelmaan Päivi Räsänen kertoo kotouttamiseen liittyvän koulutuksen, jossa painotetaan ihmisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta.
- Jotta raiskausrikoksia voitaisiin ennaltaehkäistä, olisi tiedettävä mikä tai mitkä syyt ovat vaikuttaneet teon tekemiseen, Räsänen vastaa Immoselle.
Ministeri vetoaa hallitusohjelman kohtiin, joilla raiskausrikoksia pyritään estämään ennalta.