sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Ilta-Sanomat: Turvapaikanhakijoiden pihapiirissä jälleen tuhopoltto: "Näitä on nyt alkanut tulla."

Ilta-Sanomat: Turvapaikanhakijoiden pihapiirissä jälleen tuhopoltto: "Näitä on nyt alkanut tulla." 22.9.2013

Turvapaikanhakijoiden pihapiirissä tuhopoltto. "Näitä on alkanut nyt alkanut tulla."
Joensuun pelastuslaitos hälytettiin lauantaina kello 22.15 sammuttamaan tahallaan sytytettyä rivitalon ulkorakennusta Kontiolahden Paiholaan.

- Asukkaat olivat saaneet sen sammumaan itse, kertoo päivystävä palomestari Pertti Päivänen.

Seinustalle oli kerätty roskia, jotka oli sytytetty.

Palomestarin mukaan alkaa olla viitteitä siitä, että kyseessä saattaa olla jonkinlainen "epidemia".

- Näitä on nyt alkanut tulla. Lähiaikoina on ollut useampia, joista osa on kohdistunut ajoneuvoihin, Päivänen kertoo.

Hän on huolestunut.

- Rupeaa vaikuttamaan, tai pieniä viitteitä alkaa olla, että tämä voi olla järjestelmällistä.

Kärsijöinä ovat olleet maahanmuuttajat.