perjantai 27. syyskuuta 2013

Yle: Joka kymmenes Suomen nuorista aikuisista ulkomaista syntyperää

Yle: Joka kymmenes Suomen nuorista aikuisista ulkomaista syntyperää 27.9.2013
Verkkouutiset: Pääkaupunkiseudun nuorista aikuisista viidennes ulkomaalaista syntyperää
Tilastokeskus: Lähes joka kymmenes 25–34-vuotias ulkomaista syntyperää

Joka kymmenes Suomessa viime vuoden lopulla vakituisesti asuneista 25–34-vuotiaista oli ulkomaista syntyperää.

Kaikkiaan Suomessa asui tuolloin noin 280 000 ulkomaista syntyperää olevaa henkilöä, mikä on noin viisi prosenttia väestöstä, kertoo Tilastokeskus.

- Maahanmuuton vaikutus maamme väestön ikärakenteeseen on havaittavissa selvimmin nuoressa aikuisväestössä. Vuoden 2012 lopussa väestössä oli vuosina 1977–1989 syntyneitä henkilöitä 62 000 enemmän eli runsaat seitsemän prosenttia enemmän kuin mitä aikanaan kyseisinä vuosina Suomessa syntyi lapsia, Tilastokeskus selventää tilastoaan.

Ulkomaista syntyperää olevien osuus väestöstä oli suurin Ahvenanmaalla ja Uudellamaalla. Ahvenanmaan ulkomaista syntyperää olevista lähes puolet oli ruotsalaistaustaisia.

Ulkomaista syntyperää olevista noin 60 prosenttia oli taustaltaan eurooppalaisia. Aasialaistaustaisia oli noin neljännes ja afrikkalaistaustaisia 12 prosenttia.

Maittain tarkasteltuna ulkomaista syntyperää olevista selvästi suurin ryhmä ovat henkilöt, joiden taustamaa on entinen Neuvostoliitto tai Venäjä. Heidän osuus kaikista ulkomaista syntyperää olevista on neljännes. Seuraavaksi suurimmat ryhmät olivat virolaistaustaiset, somalialaistaustaiset ja irakilaistaustaiset.

______________________________________

Verkkouutiset: Pääkaupunkiseudun nuorista aikuisista viidennes ulkomaalaista syntyperää

Vakituisesti viime vuoden lopussa pääkaupunkiseudulla asuneista 25 – 34-vuotiaista lähes viidennes oli ulkomaista syntyperää.

Koko maassa 25 – 34-vuotiaiden osuus asukkaista oli Tilastokeskuksen väestörakennetilaston mukaan lähes joka kymmenes.

Kaikkiaan Suomessa asui vakituisesti ulkomaista syntyperää olevia henkilöitä 279 616, mikä on 5,2 prosenttia koko väestöstä. Ensimmäisen polven eli ulkomailla syntyneitä heistä oli 238 208 henkilöä ja Suomessa syntyneitä eli toisen polven 41 408.

Maahanmuuton vaikutus maamme väestön ikärakenteeseen on havaittavissa selvimmin nuoressa aikuisväestössä. Viime vuoden lopussa väestössä oli vuosina 1977–1989 syntyneitä henkilöitä 62 000 enemmän eli runsaat seitsemän prosenttia enemmän kuin mitä aikanaan kyseisinä vuosina Suomessa syntyi lapsia.

Kaikki vuosien 1970 – 2012 ikäluokat olivat henkilömäärältään viime vuoden lopussa suurempia kuin niiden syntyessä. Alle kouluikäisistä (0 – 6-vuotiaat) ulkomaista syntyperää olevien osuus oli 6,2 prosenttia vuoden 2012 lopussa.

Yli puolet Uudellamaalla

Ulkomaista syntyperää olevien osuus väestöstä oli suurin Ahvenanmaan maakunnassa, 12 prosenttia ja toiseksi suurin Uudellamaalla, 9,6 prosenttia. Ahvenanmaan ulkomaista syntyperää olevista ruotsalaistaustaisia oli lähes puolet.

Ulkomaista syntyperää olevien osuus väestöstä oli pienin Etelä-Pohjanmaalla, 1,7 prosenttia.

Kunnittain tarkasteltuna ulkomaista syntyperää olevien henkilöiden osuudet väestöstä olivat Manner-Suomen kunnista suurimmat Helsingissä, 12,6 prosenttia, Vantaalla, 12,3 prosenttia ja Espoossa, 11,4 prosenttia.

Pienimmät osuudet olivat Reisjärven ja Rautavaaran kunnissa, 0,3 prosenttia.

Kaikista ulkomaista syntyperää olevista henkilöistä yli puolet asui Uudellamaalla. Toisen polven ulkomaista syntyperää olevista Uudellamaalla asui 60 prosenttia.

Eniten venäläisiä

Maanosittain tarkasteltuna kaikista ulkomaista syntyperää olevista 59 prosenttia oli taustaltaan eurooppalaisia. Aasialaistaustaisia oli ulkomaista syntyperää olevista noin neljännes ja afrikkalaistaustaisia 12 prosenttia.

Taustamaittain tarkasteltuna ulkomaista syntyperää olevista selvästi suurin ryhmä ovat henkilöt, joiden taustamaa on entinen Neuvostoliitto tai Venäjä. Heitä oli Suomessa viime vuoden lopussa 70 899 henkilöä, mikä on neljäsosa kaikista ulkomaista syntyperää olevista.

Seuraavaksi suurimmat ryhmät olivat virolaistaustaiset, 36 036 henkilöä, somalialaistaustaiset, 14 672 henkilöä ja irakilaistaustaiset, 10 795 henkilöä.