Yle: Ovatko leijonariipus ja Suomi-tatuointi huonoa isänmaallisuutta?

Yle: Ovatko leijonariipus ja Suomi-tatuointi huonoa isänmaallisuutta? 5.9.2013

Isänmaallisuus on Suomessa edelleen pitkälti sota-aikojen muistelua, sanovat Yle Uutisten tavoittamat yliopistotutkijat. Siniristilippu on yhteistä omaisuuttamme, mutta jokainen näkee sen omalla tavallaan.

Suomalaisuus ja isänmaallisuus merkitsevät eri asioita eri-ikäisille ja eri aatteita kannattaville ihmisille, toteavat Yle Uutisten haastattelemat kolme yhteiskunnallista yliopistotutkijaa. Jopa sukupuoli ohjaa ajattelua

- Isänmaallisuus on sanana jotenkin harras, liki uskonnollinen Suomessa. Isänmaa-termiin on jäänyt sisäänrakennetuksi pönötysmentaliteetti ja siniristinaivismi, uskoo Tuomas Tepora Helsingin yliopistosta.

Juhla-asuihin pukeutuneet ihmiset, jotka skoolaavat kuohujuomaa lipputangon alla, on vain yksi kuvajainen isänmaallisuudesta.

- Rahvaanomaista isänmaallisuutta eivät koulutetut ihmiset arvosta, mutta kokevat omalla tavallaan usein itse olevansa sivistyneesti ja suvaitsevaisesti isänmaallisia. Kumpi on isänmaallisempaa: kantaa leijonariipusta vai polttaa sinivalkoista kynttilää itsenäisyyspäivänä, heittää Tepora.

- Päästä Linnan juhliin tai osallistua ylioppilaiden soihtukulkueeseen vai katsoa kotisohvalta joka vuosi Tuntematonta sotilasta.

Leijonariipus, Suomi-tatuointi ja yhteiskuntainhoa

Puiston penkillä istuva alkoholisti saattaa kertoa olevansa hyvin isänmaallinen ihminen. Hän on sonnustautunut leijonariipukseen ja ihoa koristaa Suomi-tatuointi. Samaan aikaan huutia kuitenkin saa suomalainen yhteiskunta eli isänmaa: kansalaisten äänestämät poliitiikot, sosiaaliviranomaiset ja muutkin kanssaeläjät.

Vesa Puuronen Oulun yliopistosta sanoo, että suomalaisessa yhteiskunnassa on epäonnistuttu yksinkertaisen asian selittämisessä ihmisille: yhteiskunnan rakentaminen käytännössä ja symbolit on syytä erottaa.

- Isänmaallisuutta ei voi ilmentää pelkästään ulkoisia symboleita käyttämällä, vaan yrittämällä voimiensa mukaan olla mukana yhteiskunnan rakennustyössä. Lisäksi isänmaallisuuteen kuuluu se, että kunnioitetaan kaikkien ihmisten, jopa poliitikkojen ja sosiaaliviranomaisten sekä maahanmuuttajien ihmisarvoa.

Siniristilippu on yhteistä omaisuuttamme, mutta silti on nähtävissä tietynlaista omimista niin historiassa kuin nykyäänkin, sanovat tutkijat.

- Tavallaan Suomen lippu syntyi muukalaisvastaisena, kun siniristilippu vahvistettiin Suomen lipuksi sisällissodan jälkeen 1918. Se oli nimittäin aluksi selvästi voittajien lippu, porvarillinen luokkalippu, joka ei yhdistänyt ihmisiä.

- Sittemmin, ja erityisesti toisen maailmansodan seurauksena, siitä tuli hiljalleen "epäpoliittinen" tunnus, kansallinen tunnus, selventää Tuomas Tepora.

- Oikeistolaiset ovat onnistuneet omimaan isänmaallisuuden osaksi omaa ideologiaansa ja poliittista ilmettään. Isänmaallisuuteen liitetään myös monesti niin sanottujen perinteisten arvojen kunnioitus ja niin edespäin, jotka voidaan käsittää oikeistolaisiksi arvoiksi, toteaa Vesa Puuronen.

Puuronen nostaa esille myös muukalaisvastaisuuden:

- Rasistit ovat pyrkineet esiintymään isänmaallisina, sotureina, jotka puolustavat valkoista rotua ja valkoisen rodun hallitsemaa valtiota ulkomaalaisten invaasiota ja – kuten he väittävät – kulttuurien sekoittumisen mukanaan tuomaa rappiota vastaan.

- Suomen lippu yhdistyi muukalaisvastaisuuteen 1990-luvun rasistisen liikehdinnän myötä. Näkyvimmin symbolia käyttivät rasistiset skinhead-ryhmät, jotka halusivat ilmaista lipulla omaa aatemaailmaansa, vahvistaa Kari Saari Itä-Suomen yliopistosta.

Sota-aika läsnä edelleen

Suomessa isänmaallisuus on pitkälti sota-ajan muistelua, vaikka sodat liukuvat koko ajan kauemmaksi, eikä niihin ole enää käytännön kosketuspintaa monellakaan.

- Osin tätä muistia ylläpidetään muun muassa itsenäisyyspäivän sotilasparaatien avulla, joilla on nykyisinkin mediassa keskeinen rooli osana päivän juhlallisuuksia. Suomessa itsenäisyys yhdistetään edelleen voimakkaasti sotiin. Puolustusvoimat on yksi instituutio, johon yhdistetään isänmaallisuuteen liittyvä itsenäisyyden puolustamisen eetos, sanoo Saari ja lisää:

- Samoin miesten varusmiespalveluksella on edelleen rooli niin sanottuna isänmaallisuusriittinä, jonka laiminlyöntiä varsinkin vanhemmat sukupolvet paheksuvat vielä nykypäivänä.

Nuorempi väki on kuitenkin edelleen kiinni menneessäkin, huomauttaa Tuomas Tepora.

- Esimerkiksi nuoret aikuiset ovat tutkitusti usein konservatiivisempia ja isänmaallisempia kuin monet vanhempansa. Suomessa isänmaallisuus ymmärretään usein toisen maailmansodan muiston vaalimiseksi, jossa suomalaisia ei kieltämättä maailmassa voita kuin venäläiset.

- Isänmaallisuus voi korostua identiteettien rakennusaineksena siksikin, että sen avulla osa ihmisistä pyrkii luomaan kansallisen identiteetin avulla selkeyttä, hallittavuutta ja pysyvyyttä monimutkaisessa ja alati muuttuvassa maailmassa. Turvaa haetaan menneestä ja paikallisesta, kun tulevaisuus näyttää epävarmalta, liian erilaiselta suhteessa totuttuun ja hallitsemattomilta vaikuttavien globaalien virtausten armoilla olevalta, toteaa Kari Saari.

Isänmaallisuus on naimisissa politiikankin kanssa.

- Isänmaallisuuteen on mahdollista vedota silloin, kun taloudellisen vallan haltijat haluavat laman aikana kiristää vyötä: nyt on säästettävä ja tingittävä palkoista ja omasta elintasosta isänmaan vuoksi. Mutta aivan samoin isänmaallisuutta on käytetty ammattiliitoissa lyömäaseena silloin, kun on kampanjoitu työpaikkojen säilymisen puolesta, sanoo Tuomas Tepora.

Urheilulla puretaan höyryt

Helppo ja "vaaraton" tapa olla isänmaallinen on elämöidä suomalaisten urheilumenestyksellä.

- Urheilu lienee se nykysuomalaiselle tutuin ja turvallisin tapa osoittaa isänmaallisuuttaan. Tasavallan urheilu on eräänlainen varaventtiili, jonka kautta voi päästellä "joukkoonkuulumishöyryjä", sillä arkielämä ja sen normit eivät sitä salli, toteaa Tepora.

- Urheilu on tapa yhdistää kansakuntaa, mutta pahimmillaan lietsoa epäluuloa ja ylemmyydentunnetta toisia kansoja kohtaan, tiivistää Vesa Puuronen.