tiistai 24. syyskuuta 2013

Iltalehti: Puolue ilman sydäntä

Iltalehti, pääkirjoitus: Puolue ilman sydäntä 24.9.2013
Aamulehti, pääkirjoitus: Piittaamattomuutta
Suomenmaa, pääkirjoitus: Vastenmielinen vertailu
Kotimaa24: Piispa Askola tarttui Halla-ahon näkemykseen syyrialaislapsista
Tiedote: Kansanedustaja Christina Gestrin: Halla-ahon asenne epäihmillinen

Onko Halla-ahon-Saarakkalan linja perussuomalaisten linja?

Kolme vuotta sitten alkanut arabikevät nostatti toivoa uudesta, demokraattisemmasta kehityksestä Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän arabimaissa. Nuo toiveet ovat valuneet hukkaan, kun maa toisensa jälkeen on joko palannut harvainvaltaan tai sekasortoon, eikä demokraattisia hallintomuotoja ole saatu juurtumaan.

Oma synkkä lukunsa arabimaailman kuohunnassa on Syyria, jonka veriselle sisällissodalle ei näy loppua. Maata kovin ottein hallinnut al-Assadin klaani on edelleen jotenkuten pystyssä, mutta monenkirjavat oppositiovoimat ovat ulkopuolisella avulla pystyneet sitä vakavasti horjuttamaan.

Ratkaisematon taistelu on jatkunut jo yli kaksi vuotta. Sota on vaatinut valtavat inhimilliset uhrit, ja yli kaksi miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa, näistä miljoona on lapsia. Naapurimaiden pakolaisleirit ovat täpötäynnä ja olot niissä sietämättömät.

Parhaillaan on menossa suurvaltapoliittinen vääntö ja peli, joka saattaa kenties aikaansaada aselevon, mutta tilanne on toistaiseksi vielä äärimmäisen epäselvä. Ei olisi ihme, jos neuvottelut päätyisivät umpikujaan ja Yhdysvallat kumppaneineen toteuttaisi uhkaamansa kostoiskun.

Nopeaa rauhantekoa ei ole missään vaihtoehdossa näköpiirissä, joten edes pakolaisongelmaan on yritettävä löytää lievitystä. Kansainvälinen yhteisö ei voi loputtomiin vain katsoa kylmästi vieressä, kun miljoonat syyttömät ihmiset joutuvat kärsimään epäinhimillisissä oloissa.

Toisin kuin naapurimme Ruotsi, Suomi on jäänyt sivuun syyrialaisten pakolaisvirroista. Siksi hallituksen viime viikolla tekemä päätös ottaa ensi vuonna vastaan 500 pakolaista Syyriasta on vähintä mitä voimme tässä tilanteessa omalta osaltamme tehdä hädänalaisten ihmisten auttamiseksi.

Yhtä tärkeää kuin pakolaisten vastaanottaminen on huolehtia heidän elinoloistaan ja kotoutumisestaan tänne kylmään Pohjolaan. Pakolaisia vastaanottaville kunnille on turvattava riittävät resurssit ihmisten asuttamiseen, kouluttamiseen ja kielenopetukseen. Valtion on tehtävä kotouttamiskorvaukseen vähintään inflaatiotarkistus, jotta kuntien kiinnostus vastaanottamiseen ei kaadu rahan puutteeseen.

Tämäkin tuntuu olevan liikaa perussuomalaisille. Kaksi näkyvää ps-kansanedustajaa, Jussi Halla-aho ja Vesa-Matti Saarakkala vastustavat puolueensa ohjelmiin vedoten Syyrian pakolaisten vastaanottoa suomalaisten edun vastaisena.

He ovat esittäneet asiasta valtioneuvostolle kirjalliset kysymykset. Perussuomalaiset ovat joskus luonnehtineet omaa puoluettaan sanomalla, että se on "työväenpuolue ilman sosialismia". Suhtautuminen Syyrian pakolaisiin on niin kylmäkiskoista, että parempi määritelmä voisi olla "puolue ilman sydäntä".

Kuvateksti: Kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps) pitää pakolaisten vastaanottoa verovarojen tuhlaamisena.

_________________________________

Aamulehti, pääkirjoitus: Piittaamattomuutta

Syyrian sisällissota on kestänyt jo kolmatta vuotta. Yli satatuhatta ihmistä on kuollut julmissa taisteluissa ja reilut kaksi miljoonaa on joutunut lähtemään kodeistaan pakolaisiksi.

Suomi valmistautuu ottamaan ensi vuonna 500 syyrialaispakolaista ja kasvattaa siksi vuoden 2014 pakolaiskiintiötä 300:lla.

Määrä on Ruotsiin verrattuna vaatimaton, sillä läntinen naapurimme on jo vastaanottanut 15 000 pakolaista ja antaa näille nyt pysyvän oleskeluluvan.

Perussuomalaisten kansanedustajat Jussi Halla-aho ja Vesa-Matti Saarakkala ovat jättäneet asiasta kirjallisen kysymyksen, jonka mukaan pakolaiset aiheuttaisivat vakavia taloudellisia ja yhteiskunnallisia ongelmia. Pakolaisten vastaanotto tyrmätään.

Vaikka asialla ovat niin sanotut maahanmuuttokriittiset tahot, moiset väitteet on käsittämättömiä ja osoittavat piittaamattomuutta ihmisten kärsimyksistä.

Suomen on kannettava vastuunsa hädässä olevien ihmisten auttamisessa. Pelottelu on tässäkin vastuutonta politikointia.

_________________________________


Suomenmaa, pääkirjoitus: Vastenmielinen vertailu

Perussuomalaisten kansanedustajat Jussi Halla-aho ja Veli-Matti Saarakkala ovat jättäneet hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, joka koskee päätöstä ottaa Suomeen 500 pakolaista Syyriasta. Halla-aho ja Saarakkala vastustavat tätä.

Syyrian pakolaisten auttamisesta sopii tietysti keskustella. On hyvä kysyä, onko hädässä olevien tuominen kauas Suomeen sittenkään paras ratkaisu. Saataisiinko samalla rahalla paljon enemmän aikaan lähempänä? Vielä helpompi on kritisoida miesten sotaa, joka ei säästä syyttömiä, kuten lapsia.

Halla-ahon ja Saarakkalan vastarinta lähtee kuitenkin toisenlaisista, vastenmielisen itsekkäistä näkemyksistä. He eivät halua antaa omastaan, vaikka toisilta on mennyt kaikki.

”Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostaankaan”, sanoo suomalainen sananlasku. Halla-aho ja Saarakkala osoittavat tämän todeksi. Halla-aho on valmis jopa väittämään, että syyrialaislasten ottaminen olisi vastoin suomalaislasten etua.

Halla-aho pitää näkemystään perussuomalaisen puolueen linjan mukaisena (Yle uutiset 23.9.). Eduskunnan hallintovaliokunnan perussuomalainen puheenjohtaja Pirkko Mattila on – onneksi – kuitenkin eri mieltä. Hänen mielestään puolueella ei ole kantaa koko asiaan. Toivottavasti se kanta ei ole sama kuin Halla-ahon ja Saarakkalan.

Pakolaispäätöksillä Suomi kantaa pienen osan siitä vastuusta, joka meille kuuluu yhteisen maailmamme tulevaisuudesta. Ylivoimaisesti suurin taakka on aina kriisialueiden naapurimailla. Silti mikään maa ei voi pysytellä täysin ulkopuolisena. Vastuun kanto kuuluu ihmisyyteen.

____________________________________

Kotimaa24: Piispa Askola tarttui Halla-ahon näkemykseen syyrialaislapsista

Helsingin piispa Irja Askola kommentoi Facebook-sivullaan kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps) lausuntoa syyrialaislapsista. Askola lainaa sivullaan Halla-ahon näkemystä, jonka mukaan suomalaislasten etu on, että syyrialaislapsia ei vastaanoteta Suomeen.

”Minusta suomalaislasten etu on kokemus aikuisista, jotka välittävät ihmisistä, opettavat jakamaan yhteistä hyvää ja tekemään tilaa heille, joiden elintila on kuristunut olemattomiin. Tervetuloa on aika hyvä sana”, Askola toteaa.

Hallitus on päättänyt ottaa ensi vuoden aikana Suomeen 500 pakolaista Syyriasta. Vuotuinen pakolaiskiintiö ylittyy päätöksen myötä 300:lla. Tarvittavat lisämäärärahat edellyttävät eduskunnan hyväksyntää. Halla-aho on jättänyt eduskuntaan kirjallisen kysymyksen päätöksen järkevyydestä.

YK:n mukaan Syyrian sisällissota on vaatinut yli sadantuhannen ihmisen hengen. Runsaasta kahdesta miljoonasta sodan vuoksi kotoaan paenneesta noin puolet on lapsia.

_____________________________________

Tiedote: Kansanedustaja Christina Gestrin: Halla-ahon asenne epäihmillinen

Kansanedustaja Christina Gestrin (RKP) ei millään voi hyväksyä kansanedustaja Jussi Halla-ahon (PS) halveksivaa asennetta koskien Syyrian pakolaisongelmaa.
Kahdessa eri kirjallisessa kysymyksessä eduskunnassa Halla-aho ja hänen puoluetoverinsa Vesa-Matti Saarakkala kritisoivat hallituksen päätöstä ottaa vastaan 500 syyrialaista kiintiöpakolaista ensi vuonna.
Gestrinin mielestä on luonnollista, että Suomi muiden pohjoismaiden tavoin kantaa vastuuta suurista pakolaisvirroista Syyriasta.
− Vaikka meillä on vaikea taloudellinen tilanne, on meidän huolehdittava omasta vastuustamme, kun kansainvälinen kriisi on päällä, hän sanoo.

Halla-ahon mukaan Suomen ei tule tuhlata veronmaksajien rahoja ”toissijaisiin tehtäviin”, kuten esimerkiksi humanitääriseen pakolaisten vastaanottoon. Hän sanoo, että humanitäärinen maahanmuutto on luonut suuria ja kroonisia ongelmia kaikkialla Länsi-Euroopassa. Hän mainitsee Ruotsin lähiömellakat varoittavana esimerkkinä.
Christina Gestrinin mukaan Halla-ahon ja Saarakkalan kannat ovat kestämättömiä.
− Näin ei voi perustella. Tämä osoittaa, että asenne humanitääristä apua kohtaan on koventunut. Ei ole myöskään totta, että maahanmuuttajat olisivat yksin luoneet ongelmia lähiöissä.

Sisäministeri Päivi Räsänen (KD) valmistelee ehdotusta, jonka muukaan Suomi vastaanottaa ensi vuonna enemmän pakolaisia Syyriasta. Ruotsalainen eduskuntaryhmä tukee Räsäsen aloitetta, mutta kysyy miksi on odotettava ensi vuoteen kun tilanne nyt on akuutti.
− Ymmärrän, että voi olla olemassa käytännön esteitä, mutta mielestäni toimenpiteitä ei pidä odottaa päivääkään liian kauan. Sisäministeriön on mitä pikimmiten kehotettava kuntia valmistautumaan jonkin verran suurempaan pakolaiskiintiöön, sanoo Gestrin.