MTV: IL: Turvapaikanhakijat aikovat jäädä Suomeen – vaikka ilman oleskelulupaa 8.10.2015
Osa turvapaikanhakijoista on vankkumattomasti sitä mieltä, että he pysyvät Suomessa, vaikkeivat saisikaan turvapaikkaa.
Iltalehti kysyi turvapaikanhakijoilta Äänekoskella ja Oulussa, mitä he tekevät, jos eivät saa turvapaikkaa Suomesta. Haastatellut joko pitivät itsestään selvänä että saavat turvapaikan tai aikoivat jäädä Suomeen olipa päätös mikä tahansa.
Turvapaikanhakijat kertovat, ettei kotimaassa ole turvallista.
– Jos menen sinne, kuolen, sanoo irakilainen Hassan Khalil Iltalehdelle.
Kaikki kymmenen haastateltua suunnittelevat jäävänsä Suomeen ja menevänsä töihin. Moni haaveilee myös perheensä saamisesta turvalliseen ja rauhalliseen Suomeen.
– Kotikaupungissani Basrassa on vain uhkailua ja kuolemaa, kuvailee irakilainen Adel Amer.