lauantai 24. lokakuuta 2015

Yle: Turvapaikanhakijat maksavat valtiolle jo miljoona euroa päivässä

Yle: Turvapaikanhakijat maksavat valtiolle jo miljoona euroa päivässä 24.10.2015

Turvapaikanhakijoita saapunut tänä vuonna lähes 24 000. Keskimääräinen vastaanottokulu on 43 euroa päivässä hakijaa kohden.

Turvapaikanhakijoista valtiolle aiheutuvat menot ovat pompanneet jo miljoonaan euroon päivässä.

Yhdestä turvapaikanhakijasta aiheutuu valtiolle ns. vastaanottopalveluiden kuluja keskimäärin 43 euroa päivää kohden. Kun turvapaikanhakijoita on tänä vuonna saapunut lähes 24 000, nousevat päiväkohtaiset kustannukset nyt noin miljoonaan euroon päivässä. Suunnilleen samaa tahtia valtio maksaa opintorahaa korkea-asteen opiskelijoille (yliopistot ja ammattikorkeakoulut).

Vastaanottopalveluiden kuluja kertyy muun muassa majoituksesta. Turvapaikanhakijat asuvat pääasiassa vastaanottokeskuksissa eri puolilla maata. Kun turvapaikkahakemuksen keskimääräinen käsittelyaika on viisi kuukautta, asutaan vastaanottokeskuksissa helposti pitkiä aikoja.

Vastaanottopalveluiden kokonaiskulut ovat nousseet jyrkästi vasta aivan viime viikkoina. Hypänneitä kuluja on paikattu valtion lisäbudjettien kautta myönnetyillä lisämäärärahoilla.

Menot ovat kasvaneet suorassa suhteessa maahantulijoiden määrään. Pelkästään syyskuussa turvapaikanhakijoita saapui liki 11 000. Tässä kuussa tulijoita on ollut noin 6 000, tahti on siis hieman tasaantunut. Pääosa tulijoista on ollut Irakista.
Sisäministeriö arvioi turvapaikanhakijien määrän nousevan vuoden loppuun mennessä 30 000–35 000:een. Määrä liki kymmenkertaistuu viime vuodesta.