torstai 1. lokakuuta 2015

Yle: Turvapaikanhakijoiden ruokalistaa muutetaan maahanmuuttajille mieluisammaksi

Yle: Turvapaikanhakijoiden ruokalistaa muutetaan maahanmuuttajille mieluisammaksi 1.10.2015
Yle: Maahanmuuttovirasto ruokaprotestista: Tarjolla tavallista laitosruokaa, ei gourmet'ta
Ilta-Sanomat: Yllätyskäänne Oulun ruokaprotestissa – yksi santsasi neljättä kertaa
MTV: Ruokatuottaja kritiikistä Oulussa: "Se on inhimillistä"
Ilta-Sanomat: Tyytymättömät turvapaikanhakijat: "Haluamme vain ruokarahat" (video, 2 min)

Turvapaikanhakijoiden muonittamisesta vastaava Oulun Serviisi muokkaa hätämajoitusyksiön ruokalistaa. Riisilajiketta vaihdetaan, salaattia lisätään ja aamupuuro jätetään pois. Joukko turvapaikanhakijoita osoitti mieltään huonon ruoan vuoksi keskiviikkoiltana.

Oulun Serviisi ja Suomen Punainen Risti ovat yhdessä suunnitelleet muutoksia ruokalistaan, joka kelpaisi paremmin hätämajoitusyksikön turvapaikanhakijoille.

Ensi viikon alusta lähtien tarjottavaa ruokaa muutetaan siten, että muun muassa aamupalan puurot on jätetty pois, riisilajiketta vaihdetaan ja samalla lisätään kasvisten käyttöä. Hätämajoitustiloihin tilataan jatkossa ruoka paitsi turvapaikanhakijoiden määrän, myös ikärakenteen mukaan. Aikuiset syövät luonnollisesti enemmän kuin lapset ja miehet enemmän kuin naiset.

Turvapaikanhakijoille tarjottava ruoka valmistetaan Oulussa Hiirosenkodin, Oulunsuun ja Hintan koulukeittiöillä kolmeen hätämajoitusyksikköön, jotka sijaitsevat Vallinkorvassa, Hiukkavaaraassa ja Kastellissa.

Oulussa noin 70 henkilön joukko turvapaikanhakijoita osoitti mieltään keskiviikkona illalla huonon ruoan takia.

_________________________

Yle: Maahanmuuttovirasto ruokaprotestista: Tarjolla tavallista laitosruokaa, ei gourmet'ta

Hiukkavaaran hätämajoitusyksikkössä asuvat turvapaikanhakijat osoittivat keskiviikkoiltana mieltään huonon ruuan ja elinolojen takia Oulun poliisilaitoksen edustalla. Maahanmuuttovirasto ei ole saanut valituksia ruuan tasosta.

Maahanmuuttoviraston korviin ei ole kantautunut moitteita vastaanottokeskuksissa tai hätämajoitusyksiköissä tarjottavan ruuan laadusta. Viestintäpäällikkö Hanna Kautosta kyse ei ole laajasta ongelmasta.

Hän painottaa, että tarjottava ruoka on tavallista laitos- tai kouluruokaa, ei mitään gourmet'ta tai luksusta.

– Tämä tuli meidän tietoon julkisuuden kautta, mutta voi olla, että vastaanottokeskusten ylläpitäjille on tullut valituksia. Ylläpitäjät sopivat nämä sopimukset eli Oulussa SPR. Jos ollaan tyytymättömiä, niin he ovat yhteydessä ruuan toimittajaan. Jos on jotain laatuongelmia, niin siihen pyydetään korjausta. Jos asia ei korjaannu, niin sitten harkitaan uutta palveluntuottajaa, kertoo Kautto.

Vastaanottokeskuksissa asuvat turvapaikanhakijat valmistavat ruokansa itse, ja heille maksetaan tästä korotettua vastaanottorahaa. Kautto korostaa, että itsetehty ruoka on myös halvempaa kuin laitosruoka.

Tulijoiden määrän rajun kasvun takia on perustettu pikavauhtia hätämajoitusyksiköitä, joihin ruoka tilataan paikallisilta kunnallisilta laitoksilta tai yksityisiltä yrityksiltä. Esimerkiksi Oulussa ruuan toimittaa kunnallinen liikelaitos Serviisi ja Joutsenossa yksityinen palveluntuottaja.

– Hätämajoitusta on perustettu laitosmaisiin tiloihin, eikä näissä ole valitettavasti mahdollisuutta laittaa ruokaa. Sen takia ruokapalvelusopimukset ovat yleistyneet. He toimittavat lämpimät ruuat sekä aamu- ja iltapalat, sanoo Kautto.

Suurin osa tänä vuonna tulleista yli 17 000 turvapaikanhakijasta on muslimeja, joiden uskonto kieltää muun muassa sianlihan syönnin. Kautto vakuuttaa, että ruokarajoitukset on huomioitu hyvin.

Irakilaiset turvapaikanhakijat puolestaan miettivät ruokalakkoa Lahden hätämajoitusyksikössä vastalauseena Suomen tiukentuvalle turvapaikkalinjaukselle. Kautosta on valitettavaa, jos ihmiset haluavat vahingoittaa itseään tällä tavoin.

– Valitettavasti Suomessa ei viranomaispäätöstä voi muuttaa ruokalakolla. Tunnen kyllä sympatiaa heitä kohtaan, mutta ei se meidän päätöksiä tai linjauksia muuta tai niihin vaikuta, toteaa Kautto.

_________________________

Ilta-Sanomat: Yllätyskäänne Oulun ruokaprotestissa – yksi santsasi neljättä kertaa

Ruokaprotesti Hiukkavaaran hätämajoitusyksikössä on päättynyt. Median kameroiden poistuttua paikalta, turvapaikanhakijat saapuivat syömään.
– Ruoka on hyvää, oikein hyvää, hihkaisi yksi neljättä kertaa ruokaa santsannut majoittuja hihkaisi.

Hätämajoitusyksikön ruokajonossa oli jo ennen kello 18:aa koko ajan ihmisiä ja pienehkö ruokasali täyttyi ruokailijoista.

– En osaa sanoa, kuinka moni on jo käynyt syömässä enkä sitä kuinka moni jättää tulematta, mutta näyttää siltä että, suurin osa ruokailee ihan tyytyväisenä. Niin kävi myös eilen, apulaisjohtaja Janne Salmivaara SPR:n Hiukkavaaran yksiköstä kertoo.

Kritiikki ruokapalvelun ruokaa kohtaan on Salmelan mukaan vain jäävuoren huippu. Turvapaikanhakijoiden todellinen huoli on toimeentulo, turvapaikkaprosessin venyminen ja ehkä myös epärealistiset odotukset Suomen oloista.

Hiukkavaaran yksikössä majoittuu yli 370 henkilöä. Heistä noin 60 valitti ruuan tasoa eilen ja lähti marssimaan poliisilaitokselle protestina.

Toisin kuin muissa Oulun hätämajoitusyksiköissä Vallinkorvassa ja Oulunsuussa, Hiukkavaarassa ei ole keittiötiloja, joissa turvapaikanhakijat voisivat itse laittaa ruokaa. Vesipisteitä on vähän eikä helloja ole.

Yksikkö sijaitsee entisen varuskunnan kasarmialueella.

___________________________

MTV: Ruokatuottaja kritiikistä Oulussa: "Se on inhimillistä"

Turvapaikanhakijat osoittivat eilen mieltään Oulussa ja yhdeksi syyksi nostettiin ruoka. Oulun kaupungin ateria- ja puhtauspalveluita tuottavassa Serviisissä asiaan suhtaudutaan maltillisesti.

Negatiivinen palaute ruoasta ei kuitenkaan ole hätkäyttänyt. Oulun Serviisin palvelutuotannon päällikkö Pauliina Värttö pitää asiaa ymmärrettävänä. Ruoka herättää ihmisissä tunteita ja hän suhtautuu asiaan rauhallisesti.

– Aika ajoin tulee voimakkaita reaktioita. Ruoka on meille jokapäiväinen arkinen asia, mutta se voi olla monille päivän kohokohta, sanoo Värttö.

Siinä missä keskivertosuomalainen syö mukisematta mielestään heikkotasoisen ruoka-annoksen ravintolassa, voidaan toisessa kulttuurissa antaa siitä palautetta.

– Näin se on. Ja kyllä suomalaisessa kulttuurissakin on keskusteltu ruoasta, aika ajoin kiivaastikin, kun tietty raja ylitetään. Näillä turvapaikanhakijoille jo maa on outo, niin helpommin reagoidaan, se on inhimillistä, sanoo Värttö.

Värttö kiistää, että esiin nostettua ohramannavelliä olisi tarjottu.

– Se on luultavasti ollut aamupuuro, joka ollut vellityyppistä. Ruokana meillä ei ollut sellaista lainkaan, hän sanoo.

Värtön mukaan tilanne on ollut haasteellinen, sillä turvapaikanhakijoiden määrä yllätti.

– Tilanne tuli kaikille toimijoille tosi yllättävänä muutama viikko sitten. Nopealla aikataululla teimme kuitenkin turvapaikanhakijoille oman ruokalistan. Palautteen pohjalta sitä on sitten joka viikko muutettu, kertoo Värttö.

Ruokaa syödään enemmän kuin arvioitiin

Hänen mukaansa turvapaikanhakijoiden määrän lisäksi yllätys oli myös se, että ruokaa kuluu paljon arvioitua enemmän, mutta alun haasteiden jälkeen palvelua on parannettu. Turvapaikanhakijoille tehdään ruoaksi lihaa, kalaa, kasviksia.

– Yleensä näiden kanssa on lisukkeena ollut riisiä eri muodoissa, että se riisi on ruokavalion perusta. Jasmiiniriisiä, täysjyväriisiä ja ohrahelmeä on myös käytetty, kertoo Värttö.

Toisin kuin vastaanottokeskuksissa, hätämajoituspaikoissa turvapaikanhakijat eivät voi osallistua itse ruoanlaittoon.

– Lainsäädännön vuoksi ole mahdollista. Olen itse ollut vastaanottokeskuksessa töissä Ruukissa ja tiedän sen, että siellä turvapaikanhakijat valmistavat itse ruoan, mutta näissä hätämajoitusyksiköissä Oulussa se ei ole mahdollista. Silloinhan he eivät myöskään voi osallistua siihen ruoan valmistamiseen, koska se tapahtuu meidän normaalitoiminnan yksiköissä se ruoan valmistus, kertoo Värttö.

Kananmunat ja riisipuuro maistuvat

Oulussa hätämajoituksiin ruokaa tehdään kolmessa eri paikassa Hintan koulukeittiöllä, josta ruoka toimitetaan Hiukkavaaraan, Oulunsuun keittiössä, jossa ruokailee Kastellin hätämajoittujia ja Hiirosen monitoimikeittiössä, josta ruoka lähtee Vallinkorvaan. Ruokaa tehdään noin 700 turvapaikanhakijalle.

Turvapaikanhakijoille tarjotaan majoitusyksiköissä kolmesta neljään ateriaa. Aamupuurosta on pääosin luovuttu, koska se ei turvapaikanhakijoille maistu. Riisipuuro on sen sijaan ollut myönteinen yllätys.

– Riisipuuro on maistunut, jauhelihapihvit ja kananmunat ovat suosittuja. Jotkut ovat syöneet jopa 8-10 kananmunaa ja kahdeksan jauhelihapihviä, kertoo Värttö selvästi tyytyväisenä.

____________________________________

Ilta-Sanomat: Tyytymättömät turvapaikanhakijat: "Haluamme vain ruokarahat"

Oulussa turvapaikanhakijat raivostuivat huonoon kohteluun. Nyt he ovat syömälakossa, koska eivät kestä mielestään huonoa kohtelua. Turvapaikanhakijat tahtovat rahaa, jotta voivat itse ostaa elintarvikkeita kaupasta.