sunnuntai 24. helmikuuta 2013

MTV3: Suomen ensimmäinen terrorismitutkinta – tulkkikustannuksista iso lasku

MTV3: Suomen ensimmäinen terrorismitutkinta – tulkkikustannuksista iso lasku 24.2.2013

Keskusrikospoliisin mukaan Suomen ensimmäisen terrorismiepäilyjutun selvittäminen on yhteiskunnallisesti tärkeää, minkä takia poliisi on käyttänyt esitutkintaan huomattavan määrän rahaa.

Pelkästään tulkkien palveluksiin on kulunut useita kymmeniä tuhansia euroja. Koko jutun tutkinnan kustannukset nousevat helposti yli 100 000 euron. Suomen poliisi käytti viime vuonna tulkkien palveluksiin yhteensä lähes 1,4 miljoonaa euroa.

– Tarkkoja lukuja minulla ei tällä hetkellä ole, mutta tulkkauskustannuksien summa on varsin huomattava. Tuo kieli, (somalia) jota tulkataan Suomeksi, on meidän näkökulmastamme katsoen eksoottisempi kuin perinteiset ulkomaiset kielet, joita on tulkattu ja litteroitu tähän mennessä, terrorismijutun tutkinnanjohtaja Kaj-Erik Björkqvist kertoo MTV3 Uutisille.

Tulkkauskustannuksia on syntynyt erityisen paljon myös siksi, että kuulusteluja on tehty useita ja läpikäyty materiaali on ollut hyvin laaja. Kyse on Suomen ensimmäisestä terrorismin esitutkinnasta, ja suojelupoliisi aloitti juttuun liittyvän tiedusteluvaiheen jo vuonna 2009.

Rikoksesta epäillyt välittäneet vähän rahaa

Vyyhdessä on kyse epäillystä islamistisen al-Shabaab -järjestön tukemisesta monin eri tavoin. Jutussa on tutkittu paitsi terrorismin rahoittamista myös terrorismiin värväämistä sekä terroristisessa tarkoituksessa tehtävän törkeän rikoksen valmistelua.

Poliisi on muun muassa epäillyt, että Suomesta on ollut tarkoitus lähettää teinejä al-Shabaabin leireille koulutettavaksi. Tutkinnassa on kuulusteltu yhteensä seitsemää henkilöä rikoksesta epäiltynä Suomessa ja ulkomailla. Pari ihmistä on ollut Suomessa vangittuna esitutkinnan aikana.

Rikoksesta epäilyt henkilöt ovat välittäneet Suomesta Somaliaan korkeintaan muutamia tuhansia euroja rahaa.

Tutkinnanjohtaja Kaj-Erik Björkqvist, minkä takia tutkinta on ollut niin laaja, vaikka epäilty terrorismin tukemiseen käytetty summa on ollut vähäinen?

– Rikosnimikkeet kertovat osaltaan sen, kuinka suuri selvittämisintressi on poliisilla, joka oman toimintavaltansa rajoilla selvittää asiaa. Juttua ei voi arvottaa rahan takia, Björkqvist painottaa.

Eli tämä on siis yhteiskunnallisesti tärkeä tutkinta poliisille?

– Tämä on tutkinnanjohtajan käsitys asiasta ainakin, Bjökqvist tähdentää.

Jutun esitutkinnan on tarkoitus valmistua kevään aikana.