torstai 7. helmikuuta 2013

Yle: Miehiä kaivataan ystäviksi turvapaikan hakijoille

Yle Perämeri: Miehiä kaivataan ystäviksi turvapaikan hakijoille 7.2.2013

Kemistä löytyy tällä hetkellä vain yksi mies, joka on alkanut ystäväksi turvapaikan hakijalle. Helmikuussa järjestettävään Tulijan ystävänä ja tukena -koulutukseen toivotaankin erityisesti miehiä.

Turvapaikan hakijoille ja pakolaisille kaivataan ystäviksi erityisesti miehiä. Kemin vastaanottokeskuksen johtaja Pirkko Rytkönen kertoo, että turvapaikan hakijoilla on tällä hetkellä kymmenkunta kemiläistä ystäväperhettä tai ystävää, joista ainoastaan yksi on mies.

Ystävistä on Suomeen tuleville perheille iso apu, koska kosketus suomalaiseen kulttuuriin helpottaa kotoutumista. Turvapaikan hakijoista kaksi kolmasosaa on miehiä, joten miespuolisille ystäville olisi tarvetta. Ystäväksi alkavankin elämä rikastuisi.

- Koska meillä nimenomaan miehiä ja varsinkin nuoria miehiä on paljon, niin tämä olisi oivallinen keino kansainvälistyä ja oppia tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Luulen, että siitä olisi hyötyä työelämässä, jos on jonkilaista kokemusta vieraiden kulttuurien kanssa toimimisesta. Ja kyllähän se rikastuttaa jokaisen elämää, jos pääsee esimerkiksi maistelemaan, minkälaista ruokaa tehdään Tšetšeniassa tai millä tavalla afganistanilainen syö, Rytkönen sanoo.

Ystäväksi koulutus kahden viikon päästä

Vastaanottokeskuksen ja Suomen Punaisen Ristin järjestämä kaksipäiväinen Tulijan ystävänä ja tukena -koulutus järjestetään Kemin vastaanottokeskuksessa 21. ja 28. helmikuuta. Koulutukseen tulee ilmoittautua etukäteen Marika Parkkilalle joko sähköpostilla osoitteeseen marika.parkkila@redcross.fi tai puhelimitse numeroon 040-1560060.

Kemin vastaanottokeskuksessa on tällä hetkellä 140 turvapaikan hakijaa. Paikkoja keskuksessa on 150.