maanantai 11. helmikuuta 2013

Yle: Työntekijä remontoi virastoa 650 euron kuukausipalkalla

Yle: Työntekijä remontoi virastoa 650 euron kuukausipalkalla 11.2.2013

Valtiovarainministeriötä peruskorjanneille ulkomaalaisille työntekijöille on maksettu alipalkkaa. Virastorakennusta hallinnoiva valtion kiinteistöyhtiö Senaatti-kiinteistöt sanoo selvittävänsä asian.

Kruununhaassa Helsingissä sijaisevan virastotalon peruskorjausurakka oli ketjutettu usealle aliurakoitsijalle. Yle Uutisten tietojen mukaan ulkomaalaisille työntekijöille on maksettu alipalkkaa. Alimmillaan remonttimies on työskennellyt 650 euron kuukausipalkalla.

- Kyllä se on räikeimpiä alipalkkauksia, mitä viime aikoina on ollut, toteaa Rakennusliiton 2. puheenjohtaja Kyösti Suokas.

Kun Rakennusliitto puuttui asiaan, palkkaa korjattiin 9,49 euroon tunnilta. Se on työehtosopimuksen alin taulukkopalkka, jota maksettiin useille virastoa remontoineille ulkomaalaisille työntekijöille.

- Jos joku ei ole rakennuksella koskaan ollut ja tulee rakennukselle töihin, hän saa sen yhdeksän ja puoli euroa tunnilta, Suokas huomauttaa.

"Tilaaja ei voi tarkistaa palkkoja"

Valtiovarainministeriön tiloja Kruununhaassa hallinnoi valtio Senaatti-kiinteistöjen kautta. Senaatti-kiinteistöjen operatiivinen johtaja Juha Lemström sanoo, ettei kiinteistöyhtiö työn tilaajana pääse tarkistamaan palkkoja. Lemströmin mukaan Senaatti-kiinteistöt aikoo selvittää, onko töitä tehty alipalkalla.

- Meidän keinomme on se, että me käymme poliisin ja verottajan kanssa tämän asia läpi, Lemström sanoo.

Rakennusliiton mukaan on yleistä, ettei julkisissakaan rakennushankkeissa makseta työehtosopimusten mukaista palkkaa.

Senaatti-kiinteistöillä on jatkuvasti käynnissä sadasta kahteensataan työmaata. Lemströmin mukaan ei voida sulkea pois, etteikö muissakin rakennusurakoissa maksettaisi työehtosopimusten vastaista palkkaa.

- Kaikkia valvotaan, mitä kyetään ja tehdään sopimustyötä, mutta varmasti joukkoon aina mahtuu yrityksiä, jotka yrittää löytää porsaanreikiä ja valheellisillakin tiedoilla huijata joko muita tilaajia tai hankkeeseen ryhtyvää, eli meitä Senaatti-kiinteistöjä, Lemström uskoo.

Liitto: Alipalkoista sakkorangaistus

Rakennusliiton mielestä työn tilaajakin on vastuussa alipalkan maksamisesta. Liitto vaatii pikaisesti mahdollisuutta rangaista sakoilla työnantajia ja tilaajia alipalkan maksamisesta.

- Tässäkin on maksettu kaverille 650 euroa kuukaudessa, ja ainoa rangaistus, mikä työnantajille ja mahdollisesti tilaajalle seuraa, on se, että he joutuvat maksamaan sen palkan - tai lähes sen palkan - mikä olisi alun perinkin pitänyt maksaa. Eli kyllä tämmöisestä pitäisi jotakin seurata, kun tietoisesti maksetaan ihmisillä liian pientä palkkaa, Suokas jyrisee.

Valtiovarainministeriön Kruununhaan remonttiin oli budjetoitu 14,6 miljoonaa euroa. Senaatti-kiinteistöjen mukaan loppulasku jää noin 13 miljoonaan euroon.