keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Yle: BBC kuumotti Soinia Halla-ahosta

Yle: BBC kuumotti Soinia Halla-ahosta 20.2.2013

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini oli aamulla Britannian yleisradioyhtiön tv-vieraana. Soini puolustautui haastattelussa rasismiväitteitä vastaan.

Britannian yleisradioyhtiö BBC haastatteli keskiviikkoaamuna perussuomalaisten puheenjohtajaa Timo Soinia. Televisiossa lähetettävässä politiikan keskusteluohjelmassa BBC:tä kiinnosti muun muassa, onko mies jo ohittanut suosionsa huipun.

- Kaikki on mahdollista, Soini vastasi.

- Kun olin perustamassa puoluetta 1995, jäin eduskunnan ulkopuolelle kahdeksaksi vuodeksi. Nyt olen ollut eduskunnassa kymmenen vuotta. Siinä mielessä olen kova poika, että teen sitä mihin uskon. Hyvä juttu, jos tulee paikka hallitukseen - jos ei, niin riittävän hyvä.

Osan ohjelmaa Soini vastaili rasismiin liittyviin kysymyksiin. Haastattelija Stephen Sackur tenttasi, miksei Soini lupauksensa vastaisesti erota rasisteja. Soini oli ennen Jussi Halla-ahon blogikirjoituksesta annettua oikeuden ratkaisua sanonut, että rasismista tuomittu ei voisi jatkaa perussuomalaisten eduskuntaryhmässä.

- Hän on ollut kiirastulessa viisi vuotta. Mielestäni se on riittävän paha rangaistus, Soini selvensi.

- En voi rangaista miestä tuon enempää.

BBC tiedusteli myös perussuomalaisten ystäväpuolueiden, kuten Slovakian kansallispuolueen arvoista. Sen johtaja on kutsunut maan unkarilaisvähemmistöä syöväksi ja sanonut hyväksyvänsä homot, jos he pysyvät piilossa.

- Kun me saimme äänivyöryn, Ruotsin lehdistö sanoi minua rutoksi. Kuinka se sopii ruotsalaisiin arvoihin? Soini vertasi.

Soini vieraili Hardtalk-keskusteluohjelmassa, jossa haastatellaan usein poliitikkoja maailmalta.