Gloria: Lähikuva - Anna Rastas: Ihmisen puolella

Gloria 9/2009: Lähikuva - Anna Rastas: Ihmisen puolella

Yhteiskuntatieteilijä Anna Rastas ei ole luovuttajatyyppiä. Rasismia ja maahanmuuttoa tutkiessaan hän puolustaa kaikkien Suomessa asuvien oikeutta olla suomalaisia. Rastasta huolestuttaa maahanmuuttokeskustelun taso. Uhkakuvia liioitellaan hänen mielestään vahvasti.

Vilkkaaksi naiseksi Anna Rastas on pilkuntarkka sanoistaan. Siihen yhteiskuntatieteilijä ja kulttuurintutkija Anna Rastaalla on painavat syyt.

Rasismia, antirasismia, maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta tutkinut Rastas on saanut oman osansa häirinnästä, jota näitä asioita tutkivat joutuvat kohtaamaan. Se on silti pientä verrattuna siihen, mitä maahanmuuttajat itse joutuvat kohtaamaan. Häiriköihin mahtuu monenlaista väkeä, myös ihan tavallisia suomalaisia. Heitä, joita kuvittelemme sivistyneiksi ja ajatteleviksi ihmisiksi.
Anna Rastas suostuu haastatteluun, koska tutkijan työ on julkista ja työstä pitää myös puhua julkisuudessa. Hän on sanoistaan vastuussa monille: tutkijakollegoilleen, suurelle yleisölle ja niille vähemmistöille, joiden elämää hän tutkii.

Haastattelun ehdot ovat kuitenkin tarkat, tutkijan yksityiselämästä emme puhu mitään.

Tapaamme Tampereella, jonka yliopistossa syntyjään helsinkiläinen Anna Rastas opiskeli 1980-luvulla. Sen jälkeen hän on työskennellyt yliopistossa tutkijana ja muun muassa sosiaaliantropologian yliassistenttina. 1990-luvun puolivälissä hän oli viisi vuotta Tampereella turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen johtajana.

Rastaan väitöskirja käsitteli rasismia lasten ja nuorten arjesta. Hän tutki lapsia, joiden toinen vanhempi on Suomesta, toinen jostain muusta maasta. Väitöskirja käsiteli myös ulkomailta Suomeen adoptoituja lapsia. Tutkimukseen osallistuneilla lapsilla oli siteitä yhteensä yli 30 maahan.

Nyt Anna Rastas puurtaa Tietokirjojen Afrikka Suomessa -hankkeen vastaavana tutkijana. Kolmivuotinen Koneen Säätiön rahoittama useamman tutkijan projekti käynnistyi viime vuonna.

Aika muokkaa asenteita

Haukkaamme kesän ensimmäistä raparperipiirakkaa. Anna Rastas kertoo saaneensa lapsuudenkodistaan vahvat arvot.
- Kotonani oltiin kiinnostuneita yhteiskunnallisista kysymyksistä. Opin jo lapsuudessani peruskunnioituksen ihmisiä kohtaan. Kotonani ei käytetty mustaihoisista n-sanalla alkavaa sanaa, eikä venäläisiä määritelty r-alkuisella sanalla.

Muutaman vuoden Anna Rastasta vanhempana muistelen, miten kansakouluaikaisessa aapisessani opetettiin "neekeri pesee kasvojaan, vaan ei valkene ollenkaan". Toinen ensimmäisen luokan opetuksista oli, että "intiaani punainen, jälkiä etsii hiipien".

Näistä ajoista on jo moni asia ja asenne muuttunut. Olemme jo yli parikymmentä vuotta eläneet aikaa, jollin Suomi on monikulttuuristunut. Suomalaisiin kuuluu yhä useammasta maasta muuttaneita ihmisiä.

Silti on edelleen suomalaisia, jotka eivät ole joutuneet pohtimaan koko asiaa. Rastaksen mukaan turvapaikanhakijoiden määrää liioitellaan ja ongelmia nähdään siellä, missä niitä ei todellisuudessa ole.

Puuttuvat sanat

Rasismi tuli käsitteenä laajempaan käyttöön vasta 1930-luvulla. Lähdemme liikkeelle rasismin määritelmästä.

Se ei ole ollenkaan niin helppoa, kuin äkkiseltään kuvittelisi. Ylipäätänsä koko aihepiirin sanasto on kapea. Suomessa vasta haetaan uusia määritelmiä. Meillä ei ole esimerkiksi sopivaksi katsottavaa sanaa kuvaamaan vaalea- ja tummaihoisten jälkeläisiä.

Oikeiden tai sopivien sanojen löytämisellä on sinäkin mielessä kiire, että uusissa vähemmistöissä suurin osa on lapsia ja nuoria. Ruotsissa jo joka neljännellä lapsella on toinen vanhemmista tai isovanhemmista jostakin muusta maasta kuin Ruotsista. Suomi on tulossa perässä.
"Kuka minä olen", on ydinkysymys.
- Rasismi määritellään ahtaasti niin lainsäädännön kuin ihmisten arkikielessä. Olen erityisen huolestunut populistipoliitikkojen määritelmistä. Millaisin perusteluin ja sanavalinnoin voi vastustaa maahanmuuttoa olematta rasisti? On pelottavaa, miten iso joukko kansalaisia on lähtenyt mukaan populistiseen keskusteluun. Ja näitä populisteja löytyy melkein jokaisesta suomalaisesta puolueesta. Maahanmuuttajia ei nähdä vieläkään yhteiskuntaamme kuuluvina suomalaisina.

Rasismia voivat olla monet puhe- ja toimintatavat. Sitä voivat olla myös sellaiset yhteiskunnalliset rakenteet, jotka johtavat eriarvoisuuteen.

Loukkaavat sanat

Anna Rastas sanoo, että epä-älylliseksi luokiteltava ideologinen rasismi on osa eurooppalaista kulttuuria. Viimeaikaiset ympäri Eurooppaa olleet niin kutsutut rotumellakat eivät johdu yksinomaan maahanmuuttajista. Mellakoihin osallistuneilla on monesti ollut perusteltu syy epäillä, ettei heitä nähdä eikä kohdella tasa-arvoisina poliisin ja muiden viranomaisten edessä.
- Maahanmuuton kasvu lisää tilanteita, joissa rasismi voi nostaa päätään. Rasismia ei voi kuitenkaan väittää maahanmuuttajien mukanaan tuomaksi ongelmaksi. Olemme kasvaneet rasistiseen ajatteluun. Tärkein kysymys on, miten oppia siitä pois.

Tutkija painii sen kanssa, että olisi puhuttava alati muuttuvasta, laajasta ongelmasta. Se koskee koko länsimaista kulttuuria. Emme näe, miten esimerkiksi jotkut sanavalinnat loukkaavat maahanmuuttajia.
- Itse asiassa koko maahanmuuttaja-termi alkaa olla vanhentunut kuvaamaan monia Suomen vähemmistöihin kuuluvia.

Muukalaisvihamielisiä asenteita tukevat myös tietyt viranomaisten kannanotot. Sellaiseksi Anna Rastas mainitsee muun muassa maahanmuuttoviraston ylijohtajan Jorma Vuorion ja suojelupoliisin päällikön Ilkka Salmen puheenvuoron maahanmuuton uhkakuvista Helsingin Sanomissa kesäkuun alussa. He sisällyttivät pitkään uhkakuvien listaansa muun muassa perheenjäsenten maahanmuuton kasvun.

Suomen Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson kommentoi puheenvuoron näköalattomuutta ihmisoikeusnäkökulmasta.

Hyvin kotoutuneet

Anna Rastas huokaisee syvään, kun puhumme työperäisestä maahanmuutosta. Hän kritisoi sitä voimakkaasti.
- Suomessa on oikeasti ihmisiä, jotka ovat kotoutuneet tänne hyvin. He ovat tehneet pirusti töitä siitä huolimatta, etteivät he edusta työperäistä maahanmuuttoa. On rankka paikka heille, ettei heidän todellisesta elämästään täällä ja heidän työstään suomalaisen yhteiskunnan rakentajina ole puhuttu mitään. On todella ristiriitaista ottaa vastaan vain työntekijät. Suomeen työhön tulevien perheenjäsenet eivät välttämättä ole tervetulleita tänne. Ihmisiä suvaitaan vain, jos heistä ajatellaan olevan meille hyötyä. Silloin pannaan syrjään kaikki perhearvot ja ihmisoikeuskysymyksen.

Ristiriitaa on myös siinä, että samaan aikaan osa koulutetuista maahanmuuttajista joutuu työttömyyskortistoon.

Tutkimusprojektinsa ohella Anna Rastas työstää Suvi Keskisen ja Salla Tuorin kanssa pamflettia suomalaisesta maahanmuuttokeskustelusta. Tulijoiden on sopeuduttava, mutta heidät on myös toivotettava tervetulleliksi.

Tällaisen pamfletin aika on juuri nyt.

Meidän historiaamme

Anna Rastaan alussa mainittu kolmivuotinen projekti on varsin kiinnostava. Hän tutkii miten Afrikkaa ja afrikkalaisuutta sekä suomalaisten ja afrikkalaisten kohtaamisia kuvataan uusissa ja vanhoissa suomalaisissa tietokirjoissa. Tutkimuksessa ovat mukana myös oppikirjat ja lastenkirjallisuus.
- On mielenkiintoista, miten esimerkiksi somalialaiset maahanmuuttajat, jotka tulevat puhutusta kulttuurista kirjalliseen kulttuuriimme alkavat kirjoittaa historiaansa täällä.

Hänen tulevaisuudenhaaveensa on olla mukana jatkossakin projekteissa, joissa tutkitaan afrikkalaisten elämää Suomessa. Hän kertoo uskomattomista tarinoista 1800-lopulla Suomeen tulleista afrikkalaisista.
- On tärkeää kuulla Suomen ensimmäisten afrikkalaisyhteisöjen kokemuksia ja kirjoittaa heidän historiaansa. Tarinat eivät ole vain synkkiä tarinoita. He ovat olleet mukana rakentamassa Suomea ja suomalaista kulttuuria, ja siksi heidät pitäisi sisällyttää yhteiseen historiaamme. Väitän, että nuorison olisi helpompi hyväksyä erilaiset suomalaiset, jos oppikirjoista voitaisiin lukea tulijoiden historiasta täällä.

Se historia ei ole vain vähemmistöjen historiaa vaan osa koko Suomea.

Aikuisilla on opittavaa

Vaikka Anna Rastas kohtaa työssään vaikeita ja raskaita asioita, hän ei ole pessimisti. On valintakysymys minkä puolesta tekee työtä. Kun on työskennellyt turvapaikanhakijoiden kanssa ja tietää miten ihmisoikeuksia poljetaan muualla, ei voi sanoa Suomen tilannetta toivottomaksi.

Hän näkee monia valoisia merkkejä siitä, että maahanmuuttokysymykset etenevät myös suotuisalla tavalla. Suomi on sivistysvaltio ja täällä arvostetaan ihmisoikeuksia. Vastuu muutoksesta on monella taholla. Se on poliittisilla puolueilla, viranomaisilla ja medialla. Viimekädessä jokaisella suomalaisella.
- Töitä on tehtävä paljon. Täällä ajatellaan yhä, että jotkut niinkin naiivit asiat ovat pyhiä kuten esimerkiksi pellavapäinen Elovena-tyttö. Mikä meteli syntyikään, kun siitä tehtiin tummaihoinen? Varsinkin aikuisten on vaikea myöntää, että heillä olisi paljon opittavaa.

Aikuisista ja kodeista lähtee liikkeelle yksi muutoksen aalto. Päiväkodeissa ja kodeissa on monenvärisiä, monenlaisista vanhemmista, maista ja kulttuureista peräisin olevia lapsia. Lapset oppivat elämään keskenään, jos kotien ilmapiiri on antirasistinen.

Jokainen voi vaikuttaa asioihin, vaikka vain puuttumalla epäkunnioittaviin puhetapoihin, Rastas huomauttaa.