keskiviikko 30. syyskuuta 2009

YLE: Maahanmuuttajien kielenopetus puutteellista

YLE Uutiset: Maahanmuuttajien kielenopetus puutteellista

Maahanmuuttajille tarvitaan lisää suomen kielen opetusta. Esimerkiksi Rovaniemen aikuislukion rehtori Jorma Hämäläinen arvioi, että opetusta tarvitsee kaksi tai kolme kertaa suurempi ryhmä kuin mikä pääsee kouluun.

Rehtori Jorma Hämäläisen mukaan Lyseonpuiston aikuislukioon saapuu päivittäin ihmisiä, jotka haluaisivat päästä suomen kielen opetukseen.

- Tällaiselle työlle olisi ainakin kaksinkertainen, jopa kolminkertainen tarve. Erityisesti syksyisin meille kävelee joka päivä ihmisiä sisään ja haluaa nimenomaan suomen kielen opetusta. Siinä ohessa aika moni haluaa myös peruskouluopetusta.
Suurin ongelma on turvapaikanhakijoilla, jotka pääsevät kotouttamisohjelmaan ja siten myös viralliseen koulujärjestelmään mukaan vasta sitten, kun he saavat oleskeluluvan Suomessa. Prosessiin voi kulua parikin vuotta.

- Osa heistä tuntee olonsa irralliseksi ja turvattomaksi muutenkin. Jos he haluavat oikeasti päästä tähän yhteiskuntaan käsiksi ja tietää mitä täällä tapahtuu ja kokea olevansa rovaniemeläisiä, niin kyllähän heille pitäisi tämä suomen kielen opetus turvata keinoilla millä hyvänsä.

Turvapaikanhakijat saavat opetusta muun muassa vastaanottokeskuksissa, mutta niiden käytössä olevat resurssit ovat hyvin pienet. Osin toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön.