keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Pohjolan Sanomat: Jokainen turvapaikkahakemus harkitaan yksilöllisesti


Pohjolan Sanomat:
Jokainen turvapaikkahakemus harkitaan yksilöllisesti
16.9.2009


Koti turvattomassa maassa ei takaa automaattisesti turvapaikkaa Suomessa. Maahanmuuttoviraston mukaan Suomella ei ole olemassa listaa vaarallisista ja turvallisista maista.

– Toki meillä on selkeä tieto joistakin valtioista, joiden tilanne on huono. Esimerkiksi Irak oli sodan jälkeen sellainen, maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo kertoo.

Kun turvapaikanhakija tulee maahan, hakijan esittämät perusteet turvapaikan myöntämiseen ja sen kriteerien täyttymiseen tutkitaan yksilöllisesti.

– Alkuperämaan turvallisuus yksi asia jota tarkastellaan silloin, kun turvapaikan saamista harkitaan, Repo toteaa.

Irak lähtömaiden kärjessä

Sodat ja konfliktit näkyvät selvästi siinä, mistä turvapaikanhakijoita Suomeen saapuu. Afganistanin ja Irakin edellä lähtömaana on Somalia.

Irakin ja Afganistanin tilanteiden rauhoittumisen myötä Suomi on neuvottelemassa palautussopimuksia molempien maiden kanssa.

Palautussopimuksen olemassaolo ei kuitenkaan ole syy, jonka vuoksi ihminen automaattisesti käännytettäisiin kotimaahansa. Suuri paino tulevissa sopimuksissa olisi vapaaehtoisen paluun tukemisessa.