tiistai 29. syyskuuta 2009

Husein Muhammed: Suurin osa muslimeista ei vaadi erillispalveluja

Helsingin Sanomat, mielipide: Husein Muhammed: Suurin osa muslimeista ei vaadi erillispalveluja 29.9.2009


HS uutisoi (27. 9.) huolestuttavasta kehityksestä joillakin Helsingin alueilla, joihin on syntymässä maahanmuuttajien keskittymiä valtaväestön muuttaessa pois alueelta.

Haastatellut asiantuntijat ja varsinkin haastateltu suomalaissyntyinen käännynnäinen muslimi vaativat maahanmuuttajien tarpeiden parempaa huomioimista. Jälkimmäinen toivoi moskeija-aluetta, jossa muun muassa olisi kokouspaikka, ravintola, ”meidän omien lääkäreidemme vastaanotto” ja halal-lihaa myyviä kauppoja.

Niin tässä uutisessa kuin suomalaisessa mediassa yleensäkin kaikkia muslimienemmistöisistä maista tulleita maahanmuuttajia pidetään harhaanjohtavasti muslimeina ja kaikkia muslimeja uskonnollisina. Tämän lisäksi uutiseen haastatellaan aina joku, jolla on mahdollisimman suuria vaatimuksia siitä, mitä erillispalveluita yhteiskunnan on tarjottava muslimeille. Todellisuudessa suurin osa muslimeista ei vaadi mitään erillispalveluja uskontonsa nimissä.

Enemmistö Suomeen muuttaneista muslimeista on uskonnollisesti passiivisia. Pieni vähemmistö Suomessa asuvista afgaaneista, albaaneista, iranilaisista ja kurdeista rukoilee päivittäin, paastoaa tai maksaa sharian mukaista almuveroa. Tältä osin arabit ja somalit ovat jonkin verran uskonnollisempia, mutta myös heidän joukossaan on suuri määrä vain nimellisesti muslimeja.

Moni muslimi on itse paennut länteen radikaalin islamin aiheuttamia ongelmia: afgaanit talebaneja, somalit ääri-islamilaisia Shabaab-joukkoja, irakilaiset islamistiterroristeja ja iranilaiset maansa vanhoillista, uskonoppineista koostuvaa johtoa. He eivät vaadi moskeijoiden kohoamista julkisin varoin vaan riittävästi suomen kielen opetusta, perehdyttämistä suomalaisen yhteiskunnan pelisääntöihin ja ystävällisiä kontakteja valtaväestöön.

Muslimeille kohdennettujen palvelujen keskittäminen tietyille alueille ei suinkaan edistäisi muslimien sopeutumista vaan eristäisi heidät tehokkaasti muusta yhteiskunnasta.

Moskeijoita saa toki rakentaa samoin ehdoin kuin toisuskoistenkin pyhäkköjä: uskonnollisten yhdyskuntien omin varoin ja ympäristön edellyttämät vaatimukset täyttäen.

HUSEIN MUHAMMED

Helsinki