sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Helsingin Uutiset: Aben Anshur löysi paikkansa Suomessa bussinkuljettajana

Helsingin Uutiset: Aben Anshur löysi paikkansa Suomessa bussinkuljettajana 20.9.2009

Työvoimatoimiston virkailijoiden ei enää tarvitse pohtia Aden Anshurin tulevaisuutta. Mies on löytänyt paikkansa Helsingin Bussiliikenne Oy:stä ja ajaa sinistä bussia jo seitsemättä vuotta.

Paikka suomalaisessa työelämässä löytyi vasta monen mutkan kautta.

–Opiskelin aina uuden ammatin, kun ei ollut töitä. Oli vaikea päästä edes työhönottohaastatteluihin. Olin puutarhatöissä ja ajoin jakeluautoa, mutta palkka ei riittänyt perheen elättämiseen. Otin kaksi kertaa tietoisen riskin ja jätin vakituisen työpaikan etsiäkseni parempaa työtä, Anshur kertoo.

–Nyt olen ihan oikeassa paikassa. Isossa yrityksessä on paljon mahdollisuuksia ja voin vaikuttaa esimerkiksi työaikoihini, Anshur sanoo.

Matkustajat suhtautuvat somalialaissyntyiseen bussinkuljettajaan 95-prosenttisesti positiivisesti.

–Ihmisille on tärkeää, että bussit kulkevat ja he pääsevät töihin ja kotiin. Ongelmia tulee yleensä vain, jos alkaa kysellä lippua pummilla ajavilta, Anshur kertoo.

Ilman maahanmuuttajakuljettajia pääkaupunkiseudun bussit eivät pysyisi aikatauluissaan.

Anshurin mukaan talouden suhdanteet määräävät sen, kuka busseja tulevaisuudessa kuljettaa. Vielä viime syksynä kuskeista oli kova pula. Taantuma toi rattiin myös nuoret kantasuomalaiset. Nyt kuljettajista on jopa ylitarjontaa.

Kaikkiaan Helsingin Bussiliikenne -konsernissa on yli 600 bussia ja 1 400 työntekijää. Matkustajia kertyy vuodessa yli 65 miljoonaa

–Noin 40 prosenttia kuljettajista on maahanmuuttajataustaisia. Palkan ja työehtojen suhteen kaikki ovat ihan tasa-arvoisia, arvioi Anshur.

Aden Anshur ryhtyi tänä vuonna työpaikallaan myös varaluottamusmieheksi. Hän haluaa edistää tasavertaisuutta ja ehkäistä syrjäytymistä

–Tarvitaan joku, joka tietää miltä maahanmuuttajakuljettajasta tuntuu eikä tee vääriä tulkintoja. Olen tavallaan tulkkina maahanmuuttajien ja kantaväestön välissä, Anshur kertoo.

Tieto auttaa Anshurin mielestä edistämään tasavertaisuutta ja ehkäisemään syrjäytymistä.

–Kun tuntee pelisäännöt ja työehtosopimukset, tietää mihin on oikeus ja mihin ei. Silloin ei tarvitse huutaa ja epäillä, että kohdellaan väärin, Anshur sanoo.

Maahanmuuttajakuljettajat ovat Anshurin mukaan kaikki keskenään ystäviä. Myös suhteet suomalaiskuljettajiin ovat kunnossa.

–Saman varikon väki pitää yhtä. Tavat ovat tietysti erilaisia. Joku haluaa levätä ruokatauolla, jotkut puhuvat äänekkäästi. Meidän pitää kunnioittaa toistemme tapoja ja sopeutua. Jos tulee ongelmia, ne tutkitaan ja selvitetään, Anshur kertoo.

MetropoliAreena torstaina 17.9. : Lasipalatsin aukiolla puhutaan miljoonan ihmisen tulevaisuudesta. Tapahtumaan osallistuu pääministeri, useita ministereitä ja satoja seudun kuntapäättäjiä. Lavalla ovat muiden mukana myös Jari Tervo, Jippu ja Lasse Lehtinen.

Tapahtuma alkaa Lasipalatsin aukiolla klo 14 ja päättyy klo 18. Sitä voi seurata myös suorana MTV3:n nettikanavalla ja erikoislähetys pääkanavalla on klo 18.30.

MetropoliAreenan järjestävät Suomen Lehtiyhtymän pääkaupunkiseudun lehdet – Helsingin Uutiset, Länsiväylä ja Vantaan Sanomat – yhdessä MTV3:n ja paikallisten yrittäjäjärjestöjen kanssa.