maanantai 7. syyskuuta 2009

YLE: Muslimien markkinat kasvavat Suomessa


YLE uutiset:
Muslimien markkinat kasvavat Suomessa
7.9.2009


Maahanmuuttajien perustamat yritykset lisääntyvät ja suuntaavat uusille toimialoille. Kasvua odotetaan esimerkiksi muslimien tuotteissa ja palveluissa. Jo joka kolmas Helsingin kaupungin yritysneuvonnan asiakas on maahanmuuttaja.

Maahanmuuttajien perustamia yrityksiä on Suomessa noin 6500, joista yli puolet pääkaupunkiseudulla. Suurin osa yrityksistä on kauppoja. Helsingin yrittäjien kehittämispäällikön Hanna Hietalan mukaan maahanmuuttajayrittäjät hyödyntävät usein etnisen taustansa.

- He tuntevat niistä kulttuureista tulevien ihmisten tarpeet. Kaupoissa tiedetään millaista ruokaa asiakkaat haluavat, ja kampaamoissa ymmärretään erilaiset hiuslaadut, Hietala sanoo.

Asiantuntemus on levittäytynyt jo esimerkiksi kirjanpito- ja liike-elämän palveluihin. Ulkomailla kauppaa tekevät suomalaisyritykset tarvitsevat muun muassa islamilaisen kulttuurin tuntijoita. Joidenkin arvioiden mukaan viidennes EU:n väestöstä on muslimeja vuoteen 2050 mennessä. Suomessakin on ainakin 40 000 muslimia.

Kansainvälisesti biljoonabisnestä

Amerikkalaisen Time-lehden mukaan muslimeille suunnatut tuotteet ja palvelut ovat maailmanlaajuisesti jo yli biljoonan arvoinen markkina-alue. Monikansalliset yritykset ovat muuttaneet tuotteitaan ja markkinointiaan tavoittaakseen kohderyhmän, josta on tullut yhä vauraampi.

- Suuret muotisuunnittelijat tarjoavat nykyisin huiveja ja muita musliminaisille suunnattuja vaatteita. Myös kauneudenhoitotuotteilla on isot markkinat, kertoo Suomessa vieraillut tunnettu meikkitaiteilija Matin Maulawizada.

Tilastokeskuksen mukaan ulkomaan kansalaisten yrittäjäaktiivisuus on ollut 2000-luvulla suurempi kuin kantaväestön. Syyksi on arvioitu maahanmuuttajien valmiutta ottaa riskejä ja kykyä tuoda toimialoille uusia ideoita.