HBL: Ei ole olemassa hyvää nationalismia

HBL, pääkirjoitus: Det finns ingen god nationalism 31.3.2011

Suomesta on tullut maa, jossa maahanmuuttajalta vaaditaan päivittäin päätös jäädä tai lähteä.

Muukalaisvihamielinen keskusteluilmapiiri ja kasvava epäluulo kaikkea epäsuomalaiseksi koettua kohtaan tuntuu yhä epämiellyttävämmältä, myös niille, jotka ovat syntyneet Suomessa. Kuitenkin ennen kaikkea ne, joiden nimi kuulostaa ulkomaalaiselta tai joilla on tummempi ihonväri, kärsivät pienen vähemmistön tuntemasta vihasta. On aika, että joku Astrid Thorsin piirin ulkopuolelta iskee nyrkin pöytään ja sanoo, "Hitto, nyt tämä saa riittää".

Ongelmana eivät ole vain internetin nimettömät vihahyökkäykset, vaan jokin, joka tuntuu olevan yleinen käsitys poliitikkojen keskuudessa: että on tervettä olla isänmaallinen ja valvoa maan omia etuja.

Tällainen ajattelutapa juontaa juurensa kauas taakse aikaan ennen Suomen syntymää, tilkkutäkkiin kertomuksia, ajatuksia ja symboleja, jotka jaettiin muiden uusien valtioiden kanssa 1800-luvun jälkipuoliskolla.

Jo filosofi Jean-Jacques Rousseau totesi, että rakkaus omaan maahan on sankarillisempaa kuin mikään muu intohimo, mukaan luettuna rakkaus omaan naiseen. Sen jälkeen on lukemattomia kertoja yritetty erottaa tuhoisa nationalismi suotuisasta patriotismista. Suurelta osin tällainen keskustelu loppui ilmeisistä syistä toisen maailmansodan myötä.

Selvyyden vuoksi täytyy jälleen tehdä selväksi, että tuhoavaa ja hyvää nationalismia ei voi erottaa toisistaan siitä, että nimi muuttuu nationalistista tai rasistista patriootiksi.

Valitettavasti eräät poliitikot eivät tunnu käsittäneen tätä.

Matti Vanhanen boikotoi lähikauppaa, joka myi vain Arlan (suomalaista) maitoa. Esimerkki on banaali ja juuri siksi niin paljastava. Pääministerin julkinen ulostulo tällaisesta syystä oli toki naurettavaa silloinkin, mutta se selittyi hänen omistautumisellaan kotimaisen teollisuuden etujen lobbaamiseen.

Ei pitäisi myöskään olla hyväksyttävää, että Suomalaisen Työn Liitto ilmoittaa kokosivun ilmoituksessaan, että "suomalainen joulu" on se ainoa oikea. Ei etenkään, kun saman kampanjan venäläisiin kohdistuneesta rasismista tuomittu radiomainos herätti keskustelua.

Astrid Thors on hallituksessa suurelta osin yksin puolustanut Suomen asemaa maana, jonka portit ovat raollaan maahanmuutolle, vaikka hän on samanaikaisesti johtanut vaatimusten tiukennuksia. Perussuomalaiset ovat onnistuneet tekemään maahanmuuttajista ja pakolaisista yhden vaalien pääteemoista, vaikka valtaosalla äänestäjistä on varmasti muita huolia. Avoimen ja monipuolisen Suomen selkeän puolustamisen poissaolo voidaan selittää harhakuvitelmalla, että perussuomalaiset ovat patriootteja, joilla on pohjimmiltaan hyvät tarkoitusperät.

Kasvavat tuloerot ja sosiaaliset ongelmat yhdistettynä turvattomuuden tunteeseen, jota suomalaiset ovat historiallisista syistä aina tunteneet, ovat aiheuttaneet ilmaston koventumisen. Keskiviikkona Hbl kertoi unkarilaissyntyisen Zoltán Baloghin ajatuksesta ottaa perheensä ja muuttaa pois Suomesta. Hän ei ole yksin: Joka päivä maahanmuuttajilta vaaditaan päätös jäämisestä tai lähtemisestä.

Varmasti myös yksi jos toinenkin suomenruotsalainen on miettinyt, olisiko mielenterveyden vuoksi parempi asua Ruotsissa. On helppo unohtaa, että enemmistö suomalaisista suhtautuu myötämielisesti ruotsin kieleen ja kulttuuriin.

Tiedotusvälineillä on suuri vastuu. Suomesta on tullut maa, jossa suurta osaa väestöstä muistutetaan päivittäin sanomalehdissä, televisiossa ja radiossa, että heidän läsnäolonsa ei ole kaikkien mielestä toivottavaa. Asenneilmastonmuutokseen ei tarvittaisi kovin paljon, ja kaikki voivat ottaa osaa työhön avoimen yhteiskunnan puolesta. On aika eristää pieni vähemmistö, puhua avoimesti ja näin murtaa kielteisyyden kierre.

Carl-Gustav Lindén

(käännös)