Mari Maasilta: Tilastonikkarointia pakolaisluvuilla

Mari Maasilta: Tilastonikkarointia pakolaisluvuilla 22.5.2012

Suomalaiset mediatutkijat ovat kritisoineet jounalismin tapaa liioitella maahan saapuvien turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten maaraa puhumalla otsikoissa ‘siirtolaistulvista’ ja ‘pakolaisvirroista’. Kaytetyt journalistiset metaforat luovat kuvan siirtolaisista hallitsemattomana luonnonvoimana, joka vyoryy maahamme ilman, etta kenellakaan on mahdollisuus siihen vaikuttaa.[1]

Lasketaan sitten absoluuttisia lukuja tai suhteellisia prosenttiosuuksia Suomeen suuntautuvien turvapaikkahakemusten maaria pitaisi verrata lahinna niukkoihin puroihin tai noroihin. Jopa vuonna 2009, jolloin turvapaikanhakijoiden maara Suomeen tilapaisesti lisaantyi, hakijoita oli koko vuoden aikana vain 5988[2].

Kiintiopakolaisia Suomi on sitoutunut ottamaan 750 vuodessa. Kaytannossa tama ei toteudu, koska kunnista ei loydy valmiutta ottaa vastaan ja asuttaa kiintiopakolaisia. Pakolaisleireilla odottaa tallakin hetkella satoja jo Suomeen hyvaksyttyja pakolaisia, koska heille ei ole loytynyt asuinpaikkaa Suomesta.

Kuinka monta ihmista muodostaa ‘tulvan’?

Kuinka paljon maahantulijoita sitten pitaisi olla, jotta oikeutetusti voitaisiin puhua pakolaistulvista?

Tama kysymys on herannyt mielessani uudessa yhteydessaan lukiessani ugandalaisista paivalehdista uutisia Kongon demokraattisesta tasavallasta Ugandaan saapuvista pakolaisista. Pakolaisten maara on lisaantynyt merkittavasti viime marraskuussa Kongossa pidettyjen presidentin ja parlamenttivaalien jalkeen.

Esimerkiksi New Vision (18.5.2012) uutisoi viime viikolla, etta pelkastaan muutaman paivan aikana oli lahella Ugandan rajaa olevan Jumbon kaupungin levottomuuksia paennut yli 2,000 ihmista rajan toiselle puolelle. Kolmessa viikossa pakolaisia on laskettu tulleen Ugandaan noin 30,000.

Kaikenkaikkiaan noin 300,000 ihmista on lahtenyt Kongosta marraskuun jalkeen. Paaosa heista on tullut Ugandaan ja toiseen naapurimaahan Ruandaan.

Jo aiemmin maahan tulleet mukaan lukien Ugandassa on talla hetkella noin 100,000 kongolaista. Lisaksi maassa on noin 75,000 muista naapurimaista tullutta pakolaista.

Pakolaisten lisaantymisesta huolimatta paivalehtien uutisotsikot ovat enimmakseen hyvin neutraaleja: tyyliin: “Over 2,000 Congo refugees flock to Uganda”, “Thousands flee to Uganda as Congo hunts renegade Gen.” tai “More Congolese move to Uganda”.

Vain kerran, maaliskuun 7. paivana, New Vision kertoo, etta “Kongolaisia maahanmuuttajia tulvii Ugandaan” . Tuolloin maahan tuli paivittain 100-150 uutta pakolaista.

Hammastyttavan myotatuntoisia ovat myos uutiisiin liittyvat harvat yleisokommentit. Niissa pakolaisille toivotetaan lahinna Jumalan siunausta sen sijaan, etta heita oltaisiin ajamassa ulos maasta. “Oh fellow Ugandans let us pray for the Eastern part of the Congo because it has seen a lot of bloodshed and atrocities done to human being.”

Eturistiriitoja

Todellisuus ei silti ole nain siloinen. Ugandalaisilla on myos syyta olla huolissaan maahan tulevista kongolaisista.

Vaarana on, etta pakolaisten joukossa maahan soluttautuu esimerkiksi kapinallisten Allied Democratic Force -joukkojen taistelijoita, jotka voivat uudelleen laajentaa levottomuudet myos Ugandan puolelle. Maiden valiset sotatatapahtumat huomioon ottaen huolestus on ymmarrettavaa.

Rajan yli voi kulkeutuu pakolaisten mukana myos lisaa laittomia aseita, jotka ovat Ugandassa muutenkin merkittava ongelma.

Paikallisten ihmisten ja pakolaisten edut joutuivat ristiriitaan myos muun muassa Kamwengen piirikunnassa, jossa hallitus halusi antaa pakolaisten kayttoon omistamansa maa-alueen. Myos paikalliset asukkaat pitivat maita ominaan, silla he olivat ottaneet ne kayttoonsa sen jalkeen kun alueille 60-luvulla asutetut ruandalaispakolaiset olivat 90-luvun puolivalissa palanneet kotimaahansa.

Maanomistuksesta johtuva riita on edelleen ratkaisematta, mutta silti hallitus on ryhtynyt siirtamaan rajalle saapuneita pakolaisia uudelleen perustetuille Rwamwanjan asutusalueille.

Numerovirheita

Ekskursioni pakolaistilastojen ja numeroiden maailmaan ei ratkaise kysymysta siita, mika kenenkin mielesta on paljon. Kohtuuttomalta silti tuntuu, etta suurimman taakan pakolaisista huolehtimisessa kantavat koyhat naapurimaat – kansainvalisten organisaatioiden ja jarjestojen avustuksella tietenkin.

Kun vierailen yhden huoneen majassa, jonne on asettunut kymmenhenkinen pakolaisperhe, en pysty hyvalla omallatunnolla vakuuttamaan heita siita, etta Pohjanmaan laajoilla lakeuksilla tai etela-Suomen rikkailla pikkukaupungeilla ei ole varaa asuttaa muutamia Suomeen hyvaksyttyja kiintiopakolaisia.

Toinen ugandalaisen pakolaisjournalismin opetus on, etta yhteenkaan numerotietoon ei kannata suhtautua absoluuttisena faktana. Toimittajatkin ovat ihmisia ja se nakyy juttujen tarjoilemissa numerotiedoissa.

Esimerkiksi kiistanalaisella Rwamwanjan asutusalueella on ensimmaisten uutisten mukaan noin 1,700 perhekuntaa ja vaestoa yhteensa 30,000. Jonkin ajan kuluttua vakimaara on kasvanut 130,000:een, mika tarkoittaisi keskimaarin 76 jasenta perhekuntaa kohti. Tahan eivat sentaan ugandalaisetkaan pysty.

Vastaavia virheita loytyy Ugandassa oleskelevien pakolaisten maarissa. Joskus tietolaatikkoon heitetaan luku, jolle ei loydy minkaanlaista todellisuuspohjaa. Kuinka pakolaisnaisia voisi esimerkiksi olla 7,000, jos enemmisto pakolaisista on naisia ja pakolaisia on maassa kaikenkaikkiaan noin 175,000?

__________________________

Tassa jutussa kaytetyt numerot on poimittu UNHCR:n tilastoista silloin kun sellaisia on ollut saatavissa. Mikaan ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin tilastonikkarointi, joten takuuseen ei kannata menna niistakaan.

[1] Horsti, Karina (2005) Vierauden rajat. Monikulttuurisuus ja turvapaikanhakijat journalismissa. Tampere: Tampere University Press.

[2] www.migri.fi