maanantai 14. toukokuuta 2012

Helsingin Uutiset: Suomalaiskerjääjälle huudettiin: Painukaa himaan täältä


Helsingin Uutiset: Suomalaiskerjääjälle huudettiin: Painukaa himaan täältä 14.5.2012

Kukkia ja kerjääjiä -tapahtumassa jaettiin viikonloppuna tuhansia neilikoita ohikulkijoille Helsingin keskustassa.

Samalla kerjättiin rahaa kuppiin, mutta kerjääjinä eivät olleet romanit, vaan heidän suomalaiset tukijansa.

Ohikulkijat ensin arastelivat kukan ottamista, mutta lopulta ottivat neilikan hymyillen vastaan ja myös lahjoittivat rahaa.

– Negatiivistakin palautetta tuli. Kysyttiin, että hyysäätkö romaneja. Sanottiin myös, että teidän kaikkien pitäisi lähteä himaan täältä, sanoo taiteilija Kaisa Salmi, joka kerjäsi keskiviikosta sunnuntaihin usean tunnin ajan.

Moni jäi kuitenkin keskustelemaan romanisiirtolaisista Salmen kanssa rakentavassa hengessä. Osa ehkä muutti mielipidettäänkin siirtolaisista.

– He olivat, että ”ahaa, totta, hekin (romanikerjäläiset) ovat ihmisiä”, Salmi jatkaa.

Kaisa Salmi aloitti kerjäämisen jo keskiviikkona Kiasman nurkalla, jossa hän sai neljässä tunnissa 56 euroa. Torstaina Kolmen sepän patsaalla Salmi jakoi neljätuhatta neilikkaa ja sai 60 euroa neljän tunnin aikana. Perjantaina hän sai 46 euroa kolmessa tunnissa.

Lauantaina suomalaiskerjääjät suuntasivat päärautatieasemalle, jossa oli Salmen lisäksi muutama muukin kerjääjä, kuten filosofi ja kaupunginvaltuutettu Thomas Wallgren. Saldona oli yhteensä 75 euroa.

– Itse olin vielä sunnuntaina äitienpäivänä kerjäämässä rautatieasemalla ja sain 40 euroa. Mielestäni nämä ovat aika isoja summia. Siihen voi vaikuttaa se, että tavallaan myytiin kukkia, jatkaa Kaisa Salmi.