Heidi Hautala: Kohtuullisuus perheenyhdistämisen ohjenuoraksi

Heidi Hautala: Kohtuullisuus perheenyhdistämisen ohjenuoraksi 22.5.2012

Sisäministeriö on hiljattain lähettänyt lausuntokierrokselle selvityksen, jossa ehdotetaan muutoksia Suomen perheenyhdistämiskäytäntöihin. Taustalla on hallitusohjelman kirjaus siitä, että Suomen käytännöt on asetettava pohjoismaiselle tasolle. Selvityksen mukaan selkeää pohjoismaista linjaa ei tässä asiassa kuitenkaan ole. Selkeimmin Suomi eroaa muista Pohjoismaista siinä, että meillä lakien edellytykset koskevat myös lapsia, kun muissa maissa lapset on kirjattu poikkeuksiksi yleisestä säännöstä. Suomessa perheenyhdistämistä ja -muodostamista koskevia säädöksiä on tiukennettu hiljattain jo monin tavoin, ja vaikutusten arviointi on täysin kesken. Niinpä nykytila olisi syytä arvioida erityisesti maahanmuuttajien näkökulmasta ennen uusien muutosten tekemistä.

Suomessa oleskeluluvan saaminen perhesiteen perusteella edellyttää maassa oleskelevalta perheenkokoajalta tiettyä toimeentuloa. Sama vaatimus koskee ihmisiä, jotka ovat saaneet oleskeluluvan yksilöllisen inhimillisen syyn perusteella ja jotka ovat tulleet Suomeen töihin. Selvityksessä halutaan laajentaa vaatimus myös humanitaarista suojelua saaneisiin ihmisiin.

Nykysäädösten mukaan perheen ensimmäisestä aikuisesta nettotulojen on oltava 900 euroa, toisesta 630 euroa ja alaikäisistä 450 euroa/lapsi. Tätä vaatimusta on Maahanmuuttoviraston omien ohjeiden mukaan mahdollista kohtuullistaa, mutta harkinta on tapauskohtaista. Esimerkiksi Ruotsissa toimeentuloedellytystä ei ole, jos hakijana on lapsi tai vanhempansa luokse muuttava lapsi.

Hanna Nikkasen juttu Voimassa 2/2009 kertoi aikanaan siitä, mitä tulovaatimukset pahimmillaan tarkoittavat. Kongon hallitus vangitsi kielitieteilijä Adin sen jälkeen, kun tämä oli kirjoittanut sanakirjan, joka käänsi tasa-arvosanastoa paikalliselle tsiluban kielelle. Vankilan, kidutuksen ja raiskausten jälkeen Adi pakeni Suomeen, opetteli kielen, hankki töitä ja opiskelupaikan. Kun Adi haki perheenyhdistämistä, laskukaava edellytti neljän lapsen isältä 3 330 euron nettotuloja.

Adin tilanne olisi voinut muuttua entistäkin mahdottomammaksi, jos häneltä olisi edellytetty vielä sopivaa asuntoa - niin kuin selvityksessä kaavaillaan. Malli on löytynyt Ruotsista, jossa humanitaarista suojelua tai yksilöllistä suojaa saavilla on oltava paitsi tuloja myös asunto. Helsingin Sanomissa (12.4.) sisäministeri Räsänen itsekin arvioi asuntoedellytyksen sopivan heikosti suomalaiseen järjestelmään, jossa vuokra-asunnon saa vasta kun perheen koko on selvillä.

Jos Suomeen halutaan hakea mallia naapurista, myös inhimillisempiä muutoksia olisi tarjolla. Esimerkiksi Ruotsissa pakolaisaseman ja toissijaista suojelua saaneilla ei ole toimeentuloedellytystä perheenyhdistämistapauksissa. Jos lakeja ja säädöksiä haluttaisiin todella yhtenäistää, olisi luontevaa esittää Suomeen myös tällaisia muutoksia.

Suomessa perheenyhdistämistä ja -muodostamista koskevia säädöksiä on tiukennettu viime vuosina monin tavoin. On erittäin tärkeää tuntea esimerkiksi biometristen oleskelulupakorttien ja ikärajoja koskevien muutosten vaikutukset ennen kuin lakeihin kajotaan. Tämä on vaikeaa, koska lakien voimaantulosta on kulunut kovin vähän aikaa.

Hallitusohjelmassa puhutaan kriteerien tarkentamisesta - ei tiukentamisesta - ja kohtuullisuudesta. Adin seitsemän vuoden taistelu päättyi lopulta onnellisesti, kun maahanmuuttovirasto kohtuullisti tulovaatimuksiaan.

Kohtuullisuus ei kuitenkaan voi olla tapauskohtaisen harkinnan tai kansalaisten aktiivisuuden varassa, vaan esimerkiksi alaikäisiä koskevat poikkeamat olisi kirjattava selkeästi säädöksiin. Ruotsissa oikeus linjasi hiljattain, että alaikäisten oikeus vanhempiinsa on byrokratiaa tärkeämpää. Olisiko aika ottaa kohtuullisuus ohjenuoraksi myös Suomessa?