perjantai 2. maaliskuuta 2012

HS: Isälle sakot pojan ympärileikkauksesta, leikkaajan syyte hylättiin

Helsingin Sanomat: Isälle sakot pojan ympärileikkauksesta, leikkaajan syyte hylättiin 2.3.2012

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut kulttuurisista syistä ympärileikatun poikavauvan isän sakkoihin pahoinpitelystä. Mies joutuu maksamaan 40 päiväsakkoa.

Syyttäjä vaati alun perin isälle ehdollista vankeutta törkeästä pahoinpitelystä.

Syytteessä törkeästä pahoinpitelystä oli myös vauvan ympärileikannut tunnettu helsinkiläinen lääkäri. Hänen syytteensä oikeus hylkäsi.

Nelikuinen poikavauva ympärileikattiin helsinkiläisessä asunnossa marraskuussa 2009. Toimenpiteelle ei ollut lääketieteellistä perustetta, vaan se tehtiin isän kulttuuriin liittyvistä syistä.

Isä teetti leikkauksen ilman, että lapsen äiti tiesi siitä. Äiti oli vastustanut toimenpidettä, eikä hän ollut paikalla tekohetkellä.

Oikeuden mukaan ympärileikkaus suoritettiin lääketieteellisesti oikein ja siinä käytettiin asianmukaista kivunlievitystä. Siihen olisi kuitenkin tarvittu molempien huoltajien suostumus.

Lääkärille vaadittiin rangaistusta, koska tämä ei syyttäjän mukaan ollut varmistanut, että äidiltä oli lupa toimenpiteeseen.

Lääkäri kertoi oikeudessa, että isä oli vakuuttanut äidin hyväksyvän asian. Hän oli myös pyytänyt, että isä soittaisi äidin paikalle, ja lääkärin mukaan isä oli sitä yrittänytkin.

Käräjäoikeus katsoi, että lääkäri teki virheen, koska ei varmistanut äidin suostumusta loppuun asti. Virhe ei oikeuden mukaan kuitenkaan merkitse sitä, että lääkärin toimintaa voisi pitää tahallisena pahoinpitelynä. Sen vuoksi syyte hylättiin.

Uskonnollisista ja kulttuurisista syistä tehtävistä poikien ympärileikkauksista ei ole Suomessa toistaiseksi lainsäädäntöä.

Korkein oikeus on aiemmin katsonut, ettei uskonnollisista syistä tehty ympärileikkaus ollut rikos, kun se suoritettiin lääketieteellisesti asianmukaisesti.