tiistai 27. maaliskuuta 2012

Yle: Lähtöpassit uhkaavat jälleen Zaherin perhettä

Yle Keski-Pohjanmaa: Lähtöpassit uhkaavat jälleen Zaherin perhettä 27.3.2012
Yle Keski-Pohjanmaa: Korkeimmalta hallinto-oikeudelta aikalisä Zaherin perheelle

Kertaalleen karkotuspäätöksen saanut Zaherin afgaaniperhe on jälleen joutumassa pois maasta. Helsingin hallinto-oikeus on päättänyt käännyttää Zaherit. Perheen asianajaja Leo Hertzberg sanoo, että päätöksestä valitetaan.

Hertzbergin mukaan Korkein hallinto-oikeus voi antaa päätöksestä toimenpidekiellon, jolloin karkotusta ei panna toimeen. - Kielto saattaa tulla viikon sisällä. Jos päätöstä saada, karkotus pannaan toimeen 30 päivän kuluttua. Silloin valitusaika on ummessa ja karkotus on ajankohtainen, sanoo Hertzberg.

Karkotus koskee viisihenkisen perheen neljää jäsentä, täysi-ikäiseksi tullut poika on saanut oleskeluluvan.

Perheen täytyy ilmottautua aamuisin kello 08.00 Pietarsaaren poliisiasemalla.

-----

Yle Keski-Pohjanmaa: Korkeimmalta hallinto-oikeudelta aikalisä Zaherin perheelle

Korkein hallinto-oikeus on ottanut käsittelyynsä Pietarsaaressa asuvan Zaherin perheen käännytyspäätöksen. Käytännössä oikeuden päättämä täytäntöönpanokielto estää käännytyksen asian käsittelyn ajaksi.

Helsingin hallinto-oikeus on päättänyt käännyttää Zaherit. Karkotus koskee viisihenkisen perheen neljää jäsentä, täysi-ikäiseksi tullut poika on saanut oleskeluluvan.