torstai 15. maaliskuuta 2012

YLE: Jalkapallosta potkua maahanmuuttajien ystävätoimintaan

YLE Keski-Pohjanmaa: Jalkapallosta potkua maahanmuuttajien ystävätoimintaan 15.3.2012

Suurin osa vastatulleista tai jo pitkään Kokkolassa asuneista maahanmuuttajista kaipaa elämäänsä suomalaista ystävää arjen tueksi. Ystäväperheenä toimivat Kentalat ovat havainneet jalkapallon yhdeksi vankimmaksi siltojen rakentajaksi kansakuntien välille.

Kukapa ei tarvitsisi ystävää? Etenkin jos löytää itsensä keskeltä vierasta maata, outoa kulttuuria ja eksoottista ilmastoa. Kokkolalaiset Heikki ja Marjatta Kentala ovat toimineet aktiivisesti maahanmuuttajien ystävinä jo kymmenen vuotta.

- Meillä on vajaa kymmenen ystäväperhettä, joihin pidämme yhteyttä aikatiiviisti.

Poikien jalkapallojoukkuetta vetävä Heikki on huomannut toimivansa valmentajan toimien ohella myös varavaarina ja -isänä. Joukkuepeli on osoittautunut hyväksi ennakkoluulojen murtajaksi, puolin ja toisin. Esimerkiksi sudanilaiset ovat tulleet ensimmäisiin harjoituksiin arkoina, miettien miten eriväriset otetaan vastaan.

- Joukkuepeli on valtavan hyvä kasvattaja nuorille, jotka tarvitsevat liikuntaa ja toimintaa. Kaikki ovat yhtä joukkuetta, ei ole mustia eikä valkoisia. Kaikki ovat veljiä keskenään, kehuu Heikki Kentala.

Pojat ovat toimineet myös linkkinä Kentaloiden ja maahanmuuttajaperheiden välillä.

- He ovat vieneet meitä perheisiin ja saaneet luotua kontakteja heidän kauttaan.

Kentalat ovat päässeetkin muun muassa unohtumattomiin juhliin, joissa kansallispuvut loistavat ja kansantanssit hurmaavat.

- Maahanmuuttajat ovat usein iloisia ja avoimia ihmisiä, jotka osaavat tulla lähelle. Tuntuu, että suomalaisten kanssa ei voi sellaista ystävyyssuhdetta luoda. He ovat ihan perheenjäseniä.

Seurakunnan ja Punaisen ristin kautta jo kymmenen kokkolalaista perhettä on lähtenyt mukaan Tulijan ystävä -toimintaan.