torstai 1. maaliskuuta 2012

Uusi Suomi: Perussuomalaiset kypsyivät rikoslain pykälään

Uusi Suomi: Perussuomalaiset kypsyivät rikoslain pykälään 1.3.2012
Olli Immonen: Tiedote Hirvisaaren sakkoon liittyen (blogi)

Kolme perussuomalaisten kansanedustajaa on saanut tarpeekseen rikoslain pykälästä koskien kiihottamista kansanryhmää vastaan. Olli Immonen, Jussi Halla-aho ja Juho Eerola kertovat maksavansa yhteisvastuullisesti kansanedustaja James Hirvisaaren (ps.) hovioikeudesta kyseisen lainkohdan perusteella saamat sakot.

Rikoslain 11. luvun 10 §:än mukaan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on tuomittava se, joka "asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla perusteella".

- Katsomme, että siteerattu pykälä nykyisessä muodossaan mahdollistaa minkä tahansa jostakin kansanryhmästä ilmaistun, epämiellyttäväksi koetun mielipiteen tai tiedon tulkisemisen laittomaksi, perussuomalaiset toteavat tiedotteessaan, jonka Olli Immonen on julkaissut Puheenvuoro-blogissaan.

Kansanedustajat huomauttavat, että Kouvolan hovioikeus ja Päijät-Hämeen käräjäoikeus tulivat vastakkaisiin johtopäätöksiin saman lainkohdan perusteella.

Kansanedustajat aikovat jättää lakialoitteen kyseisen lainkohdan kumoamisesta ja korvaamisesta saman luvun 10a §:llä, jossa säädetään törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Hovioikeus määräsi joulukuussa Hirvisaarelle 25 päiväsakkoa, mikä tekee 1425 euroa. Immonen, Halla-aho ja Eerola ilmoittavat maksavansa tasamääräiset osuudet sakosta. Oikeusprosessi on kuitenkin vielä kesken, sillä Hirvisaari on hakenut Korkeimmalta oikeudelta valituslupaa asiassa.

Hirvisaaren syyte tuli blogikirjoituksesta, jonka Hirvisaari julkaisi Uuden Suomen blogipalvelussa vuonna 2010. Kirjoituksen otsikkona oli "Kikkarapäälle kuonoon". Uusi Suomi on poistanut kyseisen kirjoituksen palvelustaan.

Myös Halla-aholla on oma oikeusprosessinsa kesken. Halla-aho tuomittiin sekä käräjä- että hovioikeudessa sakkoihin uskonrauhan rikkomisesta muslimeja koskevista väitteistään. KKO käsittelee asiaa parhaillaan.

_______________________________

Iltalehti: Hirvisaaren kiihotussakot: Edustajatoverit maksavat

Kolme perussuomalaisten kansanedustajaa auttaa edustajatoveriaan James Hirvisaarta sakkojen maksamisessa.

Homma-foorumilla julkaistussa tiedotteessa Jussi Halla-aho, Olli Immonen ja Juho Eerola ilmoittavat, että he osallistuvat Hirvisaaren sakkojen maksamamiseen.

Hirvisaari sai joulukuussa blogikirjoitustensa johdosta 1 425 euron sakot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kunkin maksajan osuudeksi, Hirvisaari mukaan lukien, tulee siis 356,25 euroa.

Tiedotteen mukaan blogikirjoitusta on tarkoituksella tulkittu väärin. Kirjoituksessaan "Kikkarapäälle kuonoon" Hirvisaari luetteli rikoksia, jotka lähtevät hänen mukaansa kasvuun muslimien muuttaessa maahan.

Hirvisaaren blogikirjoitus julkaistiin Uudessa Suomessa vuonna 2010.

_______________________________


Ilta-Sanomat: Kansanedustajat maksavat James Hirvisaaren sakot - mukana Jussi Halla-aho

Joukko perussuomalaisten kansanedustajia aikoo maksaa kansanedustaja James Hirvisaaren saamat sakot.
James Hirvisaari tuomittiin joulukuussa 2011 Kouvolan hovioikeuden päätöksellä sakkorangaistukseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syyte oli nostettu Hirvisaaren vuonna 2010 laatimasta blogikirjoituksesta. Päijät-Hämeen käräjäoikeus oli hylännyt saman syytteen marraskuussa 2010.

Perussuomalaisten kansanedustajat Juho Eerola, Jussi Halla-aho ja Olli Immonen ilmoittavat Hommaforum-sivustolle jättämässään tiedotteessa, että he maksavat kolme neljäsosaa tämän reilun 1400 euron sakoista.

– Katsomme, että James Hirvisaaren blogikirjoitusta on tarkoitushakuisesti tulkittu hänen vahingokseen, ja että häntä vastaan nostettu syyte on luonteeltaan poliittinen. Koska jaamme hänen huolensa maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ongelmista, katsomme asianmukaiseksi maksaa yhteisvastuullisesti hänelle langetetun sakkorangaistuksen. Kukin allekirjoittanut osallistuu 1425 euron sakkoon 356,25 € summalla, tiedotteessa kerrotaan.

_______________________________

Uusi Suomi: Tapaus Halla-aho ihmetyttää: ”Monetko vaalit pitää odottaa?”

Prosessioikeuden professori Jyrki Virolainen ihmettelee blogissaan, miksi kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps.) oikeusprosessi yhä vain kestää.

Halla-ahon nettikirjoittelutapaus on käsittelyssä Korkeimmassa oikeudessa (KKO).

- Miksi korkein oikeus ei saa annettua tuomiotaan asiassa? Tuomion antamista on lykätty nyt viime kevään eduskuntavaalien samoin kuin tämän vuoden presidentinvaalien ylitse. Monetko vaalit meidän pitää vielä odottaa, ennen kuin korkein oikeus rohkenee julkistaa ratkaisunsa? Virolainen ihmettelee.

Halla-aho tuomittiin sekä käräjä- että hovioikeudessa sakkoihin uskonrauhan rikkomisesta muslimeja koskevista väitteistään. Käräjäoikeudessa asian käsittely alkoi vuonna 2009. Hovioikeuden tuomio tuli syksyllä 2010. Korkeimpaan oikeuteen asia siirtyi toukokuussa 2011.

Virolainen ihmettelee KKO:n hitautta, sillä Halla-aho on kansanedustaja ja hallintovaliokunnan puheenjohtaja ja asian luulisi professorin mukaan olevan melko kärjessä kiireellisyyslistalla.

- Halla-ahoa koskeva rikosasia on saamani tiedon mukaan esitelty korkeimmassa oikeudessa 24.1.2012 pidetyssä istunnossa. Lain mukaan asia ratkaistaan esittelyssä, joten asiallisesti päätös Halla-ahon jutussa on nyt siis jo tehty. Esittelyn jälkeen asiakirjat kuitenkin vielä kiertävät kaikilla jäsenillä ja tämän kierron aikana ratkaisu voi vielä joltakin osin tai vaikkapa kokonaankin muuttua siitä, mihin esittelyssä päädyttiin. Jos kierron aikana tapahtuneet muutokset ovat olennaisia, on asiassa yleensä syytä pitää uusi esittely, Virolainen kertoo blogissaan.

Aiemmin Virolainen on pohtinut, onko sopivaa, että hallintovaliokunnan puheenjohtajana on uskonliikkeen vastustuksesta tuomion saanut poliitikko.

Sekä perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini että eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner ovat todenneet, että Halla-ahon tilannetta on tarkasteltava siinä vaiheessa, kun oikeusprosessi on käyty loppuun asti.
_______________________________

Olli Immonen: Tiedote Hirvisaaren sakkoon liittyen

Kansanedustaja James Hirvisaari tuomittiin joulukuussa 2011 Kouvolan hovioikeuden päätöksellä sakkorangaistukseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syyte oli nostettu Hirvisaaren vuonna 2010 laatimasta blogikirjoituksesta. Päijät-Hämeen käräjäoikeus oli hylännyt saman syytteen marraskuussa 2010.

Tuomio perustuu rikoslain 11. luvun 10 §:ään, jonka mukaan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on tuomittava se, joka "asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla perusteella".

Katsomme, että siteerattu pykälä nykyisessä muodossaan mahdollistaa minkä tahansa jostakin kansanryhmästä ilmaistun, epämiellyttäväksi koetun mielipiteen tai tiedon tulkisemisen laittomaksi. Kansanedustaja Hirvisaarta ja yleensäkin perussuomalaisia on arvosteltu siitä, että nämä eivät osaa ilmaisussaan pysytellä laillisuuden rajoissa. Huomautamme, että Päijät-Hämeen käräjäoikeus ja Kouvolan hovioikeus perustivat ratkaisunsa täysin samaan lainkohtaan, mutta tulivat vastakkaisiin johtopäätöksiin. Jos oikeusoppineet eivät pysty määrittelemään, missä kulkee laillisuuden raja, miten sitä voidaan edellyttää maallikoltakaan?

Uskomme, että rikoslain 11. luvun 10 § on muotoiltu väljästi, epämääräisesti ja tulkinnanvaraisesti tarkoituksella. Kun kansalainen ei pysty ennakolta arvioimaan, mikä johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin, hän alkaa varmuuden vuoksi sensuroimaan itseään. Itsesensuuri on yksi sensuurin muoto, emmekä hyväksy sitä, että maahanmuuton ja monikulttuurisuuden kaltaisista tärkeistä kysymyksistä käytävää keskustelua pyritään tällä tavoin tukahduttamaan.

Katsomme, että James Hirvisaaren blogikirjoitusta on tarkoitushakuisesti tulkittu hänen vahingokseen, ja että häntä vastaan nostettu syyte on luonteeltaan poliittinen. Koska jaamme hänen huolensa maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ongelmista, katsomme asianmukaiseksi maksaa yhteisvastuullisesti hänelle langetetun sakkorangaistuksen. Kukin allekirjoittanut osallistuu 1425 euron sakkoon 356,25 € summalla.

Tulemme myös jättämään lakialoitteen rikoslain 11. luvun 10 §:n kumoamisesta ja korvaamisesta saman luvun 10a §:llä ("Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan"). On selvää, että sivistysvaltion tulee kriminalisoida kehottaminen tai houkuttelu joukkotuhontaan tai sen valmisteluun, rikokseen ihmisyyttä vastaan, törkeään rikokseen ihmisyyttä vastaan, sotarikokseen, törkeään sotarikokseen, murhaan tai terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn tappoon. Yhtä selvää on, että sivistysvaltion ei pidä kriminalisoida epämiellyttäviksi koettujen mielipiteiden tai tietojen ilmaisua, koskivat nämä sitten kantaväestöä tai jotakin vähemmistöä.

Rikoslain 11. luku käsittelee otsikkonsa mukaan "sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan". Mielestämme kansanedustaja Hirvisaari ei ole syyllistynyt kumpaankaan. Sen sijaan katsomme, että Hirvisaaren tuomitseminen pelkän mielipiteen ilmaisusta, ja vieläpä hänen mielipidettään virheellisesti tulkiten, on rikos ihmisyyttä vastaan.

Helsingissä 29.2.2012

Juho Eerola, kansanedustaja
Jussi Halla-aho, kansanedustaja
Olli Immonen, kansanedustaja