Savon Sanomat: Kristiina Kouros: Auttaminen on Suomessa kielletty

Savon Sanomat: Kristiina Kouros: Auttaminen on Suomessa kielletty 2.6.2010

Pääministeri Matti Vanhanen antoi kehotuksen olla antamatta kerjäläisille rahaa. Ongelma kuulemma hoituisi niin muutamassa viikossa.

Hetkinen. Siis mikä ongelma? Olin pienessä mielessäni kuvitellut, että ongelma on satojen tuhansien EU-kansalaisten köyhyys. Oops, olinpas minä ollut tyhmä. Ongelma onkin kaupunkiviihtyvyys, josta helsinkiläinen poliisi-kansanedustaja Juha Hakola ja 51 muuta Arkadianmäen aivoa on jaksanut huolehtia lakialoitteeksi asti. Ja tietenkin turvallisuus. Ah, tuo aina niin luotettava mörkö, joka kaivetaan kaapista milloin mitäkin aatetta pelolla edistämään.

Eihän Vanhasen kehotuksessa mitään uutta ollut. Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on toitottanut samaa jo menneinä suvina. Totta puhuen, en muista hänen paljon muuta julkisesti puhuneen.

Alkuun noudatin kehotusta. Tuskallisesti, sillä omatuntoni soimasi minua usein ohittaessani hyiselle kadulle käpertyneen kerjäläismytyn antamatta lantin lanttia. Mutta rationalisoin asian itselleni ja päätin uskoa, että nurjamielisyyteni olisi asialle hyväksi. Että kerjäläisten lähtömaat ja EU tekevät asialle jotain suurta ja kaunista. Ja tuossa valtiollisessa kuviossa Suomi olisi tietenkin eturintamassa!

Tietenkin, kun nyt satun olemaan työssä, jossa saa luvan perästä muistuttaa ihmisiä ja valtioita erinäisistä kunniallisista lupauksista, jotka he ovat moraalisen valaistumisen ohikiitävinä tuokioina tehneet, auoin päätäni byrokraattien kokouksissa ja muissa paperinhajuisissa huoneissa. Tuloksetta. Varmuuden vakuudeksi kävin haistelemassa myös halvan tupakan ja kosteiden vaateriepujen hajua siellä, missä eräät noista rikollisiksi ja huijareiksi leimatuista pääministerin ongelman aiheuttajista asui. Reissuista mainittakoon, että todistetusti köyhiä olivat, ja asumukset olivat niin siistejä kuin nyt voi olettaa lumpuilla ja räteillä koristetun purkukuntoisen hökkelin olevan.

En kaihda sanoa sitäkään, että tapaamani kerjäläiset kertoivat joidenkin syyllistyvän varkauksiin. Harvahampainen nainen moitti maanmiehiään syvästi paheksuen. Kerjääminen oli siinä joukossa surullista, mutta sentään laillista. Töitä halusi joka ikinen lukutaidoton ja rampakuntoinen iikka. Omaa maata ei ollut ikävä. Mitä heidän kotimaansa ovat heille antaneet? Kurjuutta kurjuuden päälle.

Kerjäämisen kieltävä laki olisi järjetön, tehoton ja etnisesti syrjivä. Kehotus olla auttamatta tilanteessa, jossa mikään taho ei auta, saa minut epätoivon partaalle. Mistä ihmeestä Oy Suomi Ab:n kiinnostus ylipäätään kenenkään ihmisen hyvinvointia kohtaan nousee jos ei siitä, että ihmiset oikeasti välittävät toisista ihmisistä?

Kirjoittaja on kuopiolaislähtöinen juristi ja Ihmisoikeusliiton pääsihteeri.