torstai 1. syyskuuta 2011

Iltalehti: Biaudet Hoplop-riidasta: Julkirukoilemiseen ei yleistä ohjeistusta

Iltalehti: Biaudet Hoplop-riidasta: Julkirukoilemiseen ei yleistä ohjeistusta 1.9.2011

Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet'n mielestä rukoilun sopivuus julkisissa tiloissa tulisi määritellä tapauskohtaisesti.

Muslimien tiistainen rukoushetki Hoplopissa aiheutti kovaäänisen riidan lasten leikkipaikalla, kun paikalla ollut suomalaisisä närkästyi asiasta.

Vähemmistövaltuutettu Biaudet'n mielestä julkisilla paikoilla rukoilemiseen ei ole olemassa yleistä ohjeistusta vaan tapaukset pitäisi pyrkiä ratkaisemaan tapauskohtaisesti.

- Olisi toivottavaa, että ihmiset pystyisivät arjen tilanteissa puhumaan ja ratkaisemaan asiat rauhallisesti. Yritettäisiin löytää ymmärrystä puolin ja toisin, vaikka jotkut tavat voivatkin tuntua oudoilta. Tällaisissa tilanteissa voi olla vaikea määritellä sitä kuka on oikeassa ja kuka väärässä.

Hän toteaa, että kyseisessä tapauksessa molemmat osapuolet olisivat voineet hoitaa asian paremmin.

- Tilanne huolestuttaa minua eniten paikalla olleiden lasten kannalta. Konfliktitilanne, jossa aikuiset eivät pysty keskustelemaan rauhallisesti, voi olla varsinkin lasten mielestä hyvin pelottava.

Biaudet'n mukaan tämän tyyppisiä ongelmatilanteita kantautuu hänen korviinsa hyvin vähän.

- Ainakaan minulla näitä ei ole usein tullut eteen. Yleensähän ihmiset hakeutuvat johonkin rauhalliseen paikkaan rukoilemaan. Ymmärsin, että tässäkin on ollut kyse erikoistapauksesta, kun ihmiset ovat juhlineet ramadanin loppumista. Rukoilemisesta oli mahdollisesti sovittu jo etukäteen.

Ennakkotapaus

Eva Biaudet vertaa nyt sattunutta tapausta viimevuotiseen tilanteeseen, jossa espoolainen kuntokeskus kielsi rukoilemisen tiloissaan. Tuolloin asia ratkaistiin keskustelemalla kaikkien kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä.

- Tuolloin yhteinen kanta oli se, ettei juuri tämä kyseinen kuntosali ollut rukoiluun sopiva tila.

Espoon keskuksen muslimiyhteisön edustajat olivat asiasta samaan mieltä vähemmistövaltuutetun ja kuntosaliyrittäjän kanssa. Rukoilun kieltämistä kuntokeskuksessa ei katsottu syrjinnäksi.

Hoplopeissa rukoilemista ei ole erikseen kielletty.