torstai 1. syyskuuta 2011

Iltalehti: Rukoushetki aiheutti kovan riidan

Iltalehti: Rukoushetki aiheutti kovan riidan 1.9.2011

Muslimijoukon rukoushetki sisäleikkipuisto Hoplopissa johti sanaharkkaan.

Vantaalla sijaitsevassa sisäleikkipuisto Hoplopissa puhkesi tiistaina riita, kun poikansa sinne leikkimään vienyt isä kyseenalaisti paikan soveliaisuuden rukoilemiseen.

- Leikkipuistossa oli noin 150 eri ikäistä muslimia. Kyseessä taisi olla jokin tilaisuus, joka liittyi ramadanin päättymiseen. Noin kymmenen aikuista miestä rukoili siellä Mekkaa kohti, isä kertoo Iltalehdelle.

Isä meni kysymään asiasta henkilökunnan jäseneltä.

- Kehotin häntä kysymään esimieheltä, onko tilanne sopiva lasten leikkialueeksi tarkoitetussa paikassa. Esimies tuli ja vaikutti järkyttyneeltä. Hän kehotti lopettamaan rukoilun.

Isän mukaan tämä sai rukoilijat kimpaantumaan.

- Tuli sellaista suunsoittoa ja kalabaliikki. Tilanne ehti jo rauhoittua, mutta sitten alkoi taas suunsoitto. Siinä oli joitain tulisieluisia kavereita. Tilanne oli todella hurja. Muslimien joukossa oli onneksi eräs hieman iäkkäämpi herrasmies, joka rauhoitteli heitä.

Asiasta kertoi ensimmäisenä verkkosivusto http://www.seksilehti.fi.

Rukoilu sallittu

Hoplopin toimitusjohtaja Tomi Pulkki kertoo kuulleensa joitain tietoja tapauksesta.

- Kuulin, että yksi isä oli mennyt valittamaan. Tietojeni mukaan henkilökuntamme toimi ohjeistusten mukaisesti, Pulkki sanoi Iltalehdelle.

Pulkin mukaan rukoilemista ei ole kielletty Hoplopeissa.

- Häiritsevä käytös on kielletty. Ohjeistettiin rukoilemaan sillä tavalla, ettei se häiritse muita asiakkaita. Rukoilu häiritsi ainakin kyseistä isää. Muista asiakkaista en osaa sanoa.

Pulkki kertoo kuulleensa, että rukoilijat noudattivat Hoplopin henkilökunnan antamia ohjeita rukoilemiseen "ainakin jossain määrin". Hänen mukaansa tilanne rauhoittui, eikä ketään jouduttu poistamaan paikalta.

- Jos kysytään henkilökohtaista mielipidettäni, niin uskonnolliset asiat eivät sovi Hoplopiin. On kuitenkin vaikea vetää rajaa siihen, mikä on uskonnollista käyttäytymistä. Voidaanko jotain itsekseen mumisevaa ihmistä syyttää myös rukoilusta? Ainakaan toistaiseksi meillä ei ole syytä muuttaa ohjeistusta tämän asian suhteen.

LISÄÄ AIHEESTA

Espoon keskuksessa sijaitseva naisten kuntokeskus Lady Fitness Entresse kielsi viime vuoden syksyllä rukoilemisen ja ruokailemisen tiloissaan.

Salin omistaja päätyi kieltoon saatuaan vuosia valituksia rukoushetkistä. Hänen mielestään pukuhuone ei sovi rukouskäyttöön.

- Meillä on asiakkaina joitakin kymmeniä musliminaisia. Pukuhuoneessa on pidetty melko huomiota herättäviä rukoushetkiä, omistaja kertoi.

Naiset olivat hänen mukaansa tulleet pukukoppiin rukoilemaan silloinkin, kun eivät olleet kuntoilemassa.

Ruokailu kiellettiin, sillä muutamat ihmiset olivat tulleet pitkälle päiväretkelle kuntokeskukseen ja ruokailleet pukuhuoneessa.